Jurkus & Peretíc. Kuva Lina Vonsavičiūtė
KONSERTTI | Pyynikkisalin konsertissa kuultiin liettualaisen Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin musiikkia kahdelle kitaralle sovitettuna.
Tampere Guitar Festival: Rokas Jurkus ja Lovro Peretić. Albuminjulkaisukonsertti. Pyynikkisali 6.6.2025.
Tampere Guitar Festivalilla (4.–7.6.2025) kitara soi jo kolmatta vuosikymmentä. Tomi Tolvasen luotsaaman festivaalin yhtenä teemana on kehittyvä kitara, ja yksi sen päämääristä on laajentaa klassisen kitaran ohjelmistoa.
Näihin tavoitteisiin istui myös perjantaina (6.6.) kuultu Rokas Jurkusin ja Lovro Peretićin konsertti, jonka ohjelma koostui liettualaisen säveltäjä Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin (1875–1911) pianoteoksista sovitettuina kitaraduolle. Kuluvana vuonna vietetään Čiurlionisin syntymän 150-vuotisjuhlaa, minkä vuoksi Jurkus on halunnut tuoda esille liettualaista musiikkiperintöä sovittamalla säveltäjän musiikkia kahdelle kitaralle. Tapahtuma kuului Liettuan kulttuuri-instituutin yhdessä Tampereen seudun festivaalien kanssa tukemaan sarjaan, jonka tavoitteena on esitellä Liettuan nykytaiteellisia saavutuksia. Konsertti oli myös Jurkusin ja Peretićin Tarp Dangaus ir Žemės -albumin julkistamistilaisuus.
Vain 35-vuotiaana kuollut Čiurlionis oli säveltäjä, kuvataiteilija ja kirjailija. Lyhyen elämänsä aikana hän ehti säveltää lähes 400 teosta ja tehdä 300 maalausta. Suuri osa Čiurlionisin sävellyksistä on pianomusiikkia, mutta hän oli monen vuosisadan vaihteen säveltäjän lailla kiinnostunut myös kansanmusiikista ja teki kansanlauluista kuorosovituksia sekä niiden teemoista pianokappaleita ja variaatioita. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös sinfonisia runoja ja jousikvartetto.
* *
Konsertin aluksi kuultiin Čiurlionisin varhaista tuotantoa. Impressionistisia vaikutteita ilmentävät Nocturne ja Prelude etenivät suloisesti ja herkin sävyin. Eloisasti ja lempeästi soivat myös Jurkusin sovitukset Čiurlionisin kansanlaulujen teemoihin pohjautuvista variaatioista.
Čiurlionisin myöhäisemmät sävellykset erkanevat hänen varhaistuotantonsa romanttis-impressionisista tunnelmista kohti atonaalisempaa musiikkia. Vaikka konsertissa kuullut kappaleet olivat lyhyitä, niihin mahtui kiinnostavia harmonioita ja eläväistä rytminkäsittelyä. Kitaraduon sulavassa yhteistyössä jokainen kappale muodosti oman pienen draamansa.
Vaikka en Čiurlionisin tuotantoa juuri tunnekaan, Jurkusin taito sovittaa pianomusiikkia kahdelle kitaralle vakuutti minut. Ilmeikkäissä sovituksissa soittotavat ja yksityiskohdat olivat harkittuja. Teemat ja motiivit siirtyivät sulavasti soittimelta toiselle ja äänenkuljetus oli selkeää. Lopputulos oli harmoninen ja luonteva: kaksi kitaraa soi kuin yksi soitin.
Konsertin ylimääräisenä numerona duo lahjoitti yleisölle vienosti kehräävän version Jean Sibeliuksen Etydistä.
Kikka Holmberg
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on tukenut kirjoittajan työtä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Taikuri jättää jäähyväiset – Uriah Heep Tampere-talossa
KONSERTTI | Demonit ja velhot pauhasivat vielä kerran Uriah Heepin viimeiseksi povatun kiertueen avauskeikalla Tampere-talossa.
Äänimassaa Ääniwallissa – Hälymusiikin pioneeri Merzbow konsertoi Helsingissä
KONSERTTI | Massiivinen äänivalli vaelsi pitkin yleisöä ja tilaa, tärisyttäen myös ruumiillisesti sisältäpäin.
Sävelten mestarikierrättäjä Bach loihti joulutunnelman – Tampere Filharmonian Joulukonsertista
KONSERTTI | Kapellimestari Matthew Hallsiin on selvästi tarttunut paljon hyvää brittiläisestä vanhan musiikin esitystraditiosta.
Eteläkorealainen Oneus heitti vauhtiin päästyään energisen keikan
KONSERTTI | Eteläkorealainen popyhtye Oneus esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla ja aloitti samalla Euroopan-kiertueensa.




