Kuva: Teos / Liisa Takala
KIRJAT | Olli Sinivaaran Valoon, vihreään on taitavasti toteutettu tutkimus valosta, väristä ja puista.
”Teos alkaa alkukesän heräämisellä ja päättyy marraskuisiin kuviin.”
ARVOSTELU
Olli Sinivaara: Valoon, vihreään
- Teos, 2025.
- 47 sivua.
Viime vuosien runoutta on värittänyt vahva ekokriittinen juonne, jota muun muassa Virpi Vairinen ja Mikko Räty ovat käsitelleet hienoissa teoksissaan. Toisaalta esillä on myös luontosuhteen merkitys ihmiselle, kuten Tomi Kontion Tunturin luokse, rakkaan -kokoelman (Teos, 2023; lue arvio) erämaamaisemissa.
Olli Sinivaaran seitsemäs runokokoelma, Valoon, vihreään (Teos, 2025), liittyy jälkimmäiseen jatkumoon.
Sinivaaran kieltä on kuvattu ”hurmioituneeksi” ja ”vilpittömäksi”. Samat adjektiivit vyöryvät esiin koko voimalla myös näissä runoissa. Puhuja tarttuu kaksin käsin runsauteen ja pakeneviin hetkiin: ”Alkukesän koivuissa kaikki valo ja vihreä/ on nähtävissä kerralla, siihen/ ei tarvitse lisätä mitään, siihen/ jokainen hetki on liian lyhyt,/ jokainen katse liian kärsimätön.”
Kieli tekee myös kokemusmaailmasta kaikenkattavan, kun puhuja kulkee luonnossa ja toistuvasti uppoaa sinne: ”Kun metsään laskeutuu pimeä, jään sen sisään/ yhdeksi männyistä joita tällä kalliolla kasvaa.” Jopa silloin, kun luonnosta on poimittu osa rakennettuun ympäristöön, se huokuu jotain laajempaa puhujalle. Keittiöön tuodut pionit muistuttavat ”suurista tammista siellä vanhassa, valtavassa metsässä”.
Runot eivät kuitenkaan kaikessa uppoutuneisuudessaankaan ole vain tasaista innostusta. Teos alkaa alkukesän heräämisellä ja päättyy marraskuisiin kuviin. Rytmi heijastelee taitavasti muutoksia vaihdellen lyhyistä säkeistä hitaampiin säepareihin. Vahvimmillaan rytmisyys on juuri alkukesäosiossa, kun toisteisuus luo kielellistä vyöryntää niin kuin yhtäkkiä kaiken valtaava vehreys: ”Alkukesän koivut/ välkehtivät, läikehtivät, värehtivät./ Välkehtivät vihreää,/ läikehtivät keltaa, värehtivät valkeaa.”
Sinivaara on aiemmissaan teoksissaan tutkinut värejä ja valoa, ja niistä myös Valoon, vihreään elää.
Sinivaara tekee teknisesti taitavan silmänkääntötempun, sillä käytössä on pelkistetty paletti, jossa on paljon pelkkää ”vihreää” ja ”valoa”, mutta niiden asettaminen jatkuvasti uusiin yhteyksiin luo erittäin visuaalisen teoksen. Lopun vihreä näyttäytyy jo aivan erilaisena kuin äskeinen kesävihreä: ”sitä kun lumi lisää vihreää,/ on enemmän vihreää,// valkeaa, vihreää, valkeaa.”
Valoon, vihreään on näennäisesti pieni ja yksinkertainen teos. Se kuitenkin rakentaa yksinkertaisia rakennuspalikoista – puista, vihreästä ja valosta – hämmästyttävän elävän kokemusmaailman.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.