John Le Carré. Kuva: Wikimedia Commons
KIRJAKLASSIKKO | Vuonna 1974 ilmestynyt Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja kertoo Britannian tiedustelupalvelun johtoon solutetun myyrän ajojahdista.
”Kun valehtelee ammatikseen, menettää luottamuksen toisiin ihmisiin.”
ARVOSTELU
John Le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
- Suomentanut Eero Mänttäri.
- Tammi, 1974.
- 307 sivua.
John Le Carrén (1931–2020) romaanin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tammi, 1974) päähenkilö on George Smiley, jota hänen vaimonsa sanoo munanlämmittimeksi.
Romaanin alussa Smiley kuvataan potkut saaneeksi surkimukseksi, joka haikailee häntä halveksivan vaimonsa perään. Vaimo on ensin tehnyt hänestä aisankannattajan ja lähtenyt sitten lätkimään. Eräässä kuvauksessa Smileyta sanotaan mieheksi, joka näyttää siltä, ettei hänestä ole yksin ylittämään edes katua.
Miten tällainen nyhverö voisi kyetä löytämään Britannian tiedustelupalvelun johtoon pesiytyneen myyrän, eli venäläisille työskentelevän kaksoisagentin, varsinkin kun vastassa on ylivoimainen, lonkeronsa joka puolelle levittänyt vastustaja? Pari tyyppiä tuntuu uskovan niin.
Englannin vakoiluorganisaation, Keskuksen, johtaja Valvoja on ennen kuolemaansa koonnut viiden epäillyn listan, joille on annettu koodinimet Pappi, Lukkari, Talonpoika, Köyhä ja Keppikerjäläinen. Käy ilmi, että Smiley on yksi heistä.
Le Carré vetää lukijaa kuin pässiä narussa. Hänen kirjoissaan kiinnitetään huomiota siihen miten ihmiset puhuvat ja miten he reagoivat sanoihin. Katseita ja ilmeitä tulkitsemalla luodaan ristiriitaa dialogin kanssa. Kaikki on verhottua ja salaperäistä. Kun valehtelee ammatikseen, menettää luottamuksen toisiin ihmisiin.
Oikeastaan kirja on dekkari. Smiley käy jututtamassa tiedustelupalvelun entisiä työntekijöitä, ja kuulee mitä eriskummallisempia seikkailuja vuosien varrelta. Smiley selailee varastettuja papereita rotankolomaisessa hotellissa, ja pureutuu suuren ja kiiltävän Keskuksen sisäisiin vaiheisiin.
Tarinassa on niin paljon henkilöitä, nimiä, peitenimiä, taustatarinoita ja sivutarinoita että minun on tunnustettava, etten pysynyt kaikesta kärryillä. Mutta mitä väliä kun kieli ja kerronta vetävät. Le Carrén keksimä termistö kuulostaa sekä hauskalta että uskottavalta. Ihan hyvin agentit saattaisivat nimittää eri yksiköiden työntekijöitä lampunsytyttäjiksi, päänahanmetsästäjiksi ja inkvisiittoreiksi.
* *
Eero Mänttärin käännös on vanhanaikainen ja omintakeinen. Itse keksityt hassut sanat ponnahtavat silmään. Myös Rauno Ruotsinsalon vuoden 1974 painokseen tekemä kansikuva on osuva. Teoksessa puhutaan silmillä kuuntelemisesta, ja kannessa on korva jossa on silmä.
Teoksen loppupuolella nukkavieru Smiley nousee Fordista, ja hänen olemuksensa herättää toisessa henkilössä columbomaista pelkoa. Smiley itse ei ole pelottava, vaan se mitä hän edustaa. Smiley antaa itsestään varsin vaarattoman vaikutelman, mutta tosiasiassa hän on kylmäverinen, järkkymätön ja nopeaälyinen.
Smileylle naureskelu hyytyy, ja häntä kuvataan tammipuuksi joka jää myrskyn jälkeen ainoana pystyyn. Jopa hänen raudanluja vastustajansa on pitänyt älykästä Smileytä niin vaarallisena, että on savustanut tämän ulos tiedustelupalvelusta. Smiley on erinomainen vakoilija, joka on kääntänyt heikkoutensa voitoksi.
Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja on filmattu kahdesti. Vuonna 1979 valmistuneessa minisarjassa George Smileyta esitti Alec Guinness rinnallaan Ian Richardson, Michael Aldridge, Bernard Hepton ja Terence Rigby.
Vuonna 2011 valmistuneen elokuvan on ohjannut Tomas Alfredson, ja käsikirjoittaneet Bridget O’Connor ja Peter Straughan. Pääosissa nähtiin brittiläisen elokuvan kärkikaartia, kuten Gary Oldman, Benedict Cumberbatch, Colin Firth, Tom Hardy ja John Hurt. Gary Oldmanista ei saa munanlämmitintä tekemälläkään, mutta hän vetää silti roolinsa ansiokkaasti. Persoonallisen näköiset Ciarán Hinds, Toby Jones ja Mark Strong vahvistavat tunnetta maailmasta, jossa keneenkään ei voi luottaa.
Petri Hänninen
Antti Selkokarin Kulttuuritoimitukseen kirjoittaman John Le Carrén muistokirjoituksen voit lukea täältä.
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Neonkaupunki-fantasiatrilogian päätösosa jää hiukan sekavaksi – arviossa Luutivoli
KIRJAT | Susanna Hynynen ja Dess Terentjeva ovat luoneet hienon slaavilaisfantasian, mutta sen kliimaksi kompastelee langanpätkiinsä.
Punaisten pako päättyi Lahden edustalle vappuna 1918 – arviossa Tuomas Hopun Tien päällä Lahti
KIRJAT | Tuomas Hoppu huipentaa kirjasarjansa Suomen sisällissodasta. Matkan varrella tuhottiin Vesilahti perusteellisemmin kuin mikään muu kunta sodan aikana.
Romaani täynnä tapahtumia ja historiaa – arviossa Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
Poika joka huusi sutta – arvioitavana Louise Pennyn Pedon mieli
KIRJAT | Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovan Three Pines -dekkarisarjan yhdestoista osa on luotettavaa laatua moneen kertaan palkitulta Louise Pennyltä.
