Neonkaupunki-fantasiatrilogian päätösosa jää hiukan sekavaksi – arviossa Luutivoli

Hynynen & Terentjeva. Kuvat: Toni Härkönen / Nysalor

Suomenvenäläinen kirjailija Dess Terentjeva voitti WSOY:n Taajuus Z -kirjoituskilpailun jo ensimmäisellä nuortenkirjallaan, vuonna 2021 julkaistulla säeromaanilla Ihana. Hänen ja Susanna Hynysen slaavilaisesta mytologiasta ammentavan Neonkaupunki-fantasiasarjan vuonna 2020 julkaistu aloitusosa palkittiin Suomen Tolkien-seura Konnun jakamalla Kuvastaja-kirjallisuuspalkinnolla, joka myönnetään vuosittain valintaraadin parhaaksi katsomalle suomalaiselle fantasiakirjalle.

Like Kustannus julkaisi painajaismaisesta Elmin rinnakkaistodellisuudesta kertovan sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Kolmososa Luutivoli (2024) näkee valon ketteräksi itseään kutsuvan pienkustantamon Nysalorin alla.

Fantasiatrilogian ensimmäinen osa oli mainio mytologiasta ammentavine suojelijoineen, dystooppisine katujengeineen ja elävinä sykkivine rinnakkaismaailmoineen. Päätösosa Luutivoli ei ikävä kyllä oikein onnistu nappaamaan mukanaan. Elävä painajaismaailma Elm tekee elämäsyklissään kopioita sekä henkilöistä että itsestään ja pakottaa valomaailmasta kaappaamansa nuoret osallistumaan demonisten puolijumaliensa valtapeleihin. Demonitsaari Koštšei Kuolematon, noita Baba Jaga ja vesidemoni Devid usuttavat gorkyt, fantomsit, zombiemaiset Luupojat ja muut jengit toistensa kurkkuun ja tuntuvat luovan Elmille elinvoimaa sodalla, verellä ja kaaoksella.

Vaikka sarjan päähenkilö, ystäväänsä Tarkkista rinnakkaismaailmasta etsimään lähtenyt Vera Maksimovna, kasvaa loogisesti Elmin valitsemaksi sankariksi, on kaikkia henkilöitä ja heidän käänteitään Yökaupungin huuruisessa todellisuudessa paikoittain vaikea seurata niin, että ymmärtäisi miten kaikki liittyy yhteen.

Slavan johtaman selviytyjien joukon kamppailu hajoavassa maailmassa, puolikuoliaaksi kidutetun Tarkkiksen tuskallinen muuttuminen zombiemaiseksi Luupojaksi, Veran seikkailut maailmojen ulkopuolella kulkevilla Spiraaliteillä ja lukuisat muut hahmot omine tavoitteineen ja kamppailuineen jäävät paikoin toisistaan irrallisiksi.

Tämä on toki moniosaisten tarinakokonaisuuksien yleisempi ongelma, kun isoa kerää irrallisia langanpäitä aletaan päätellä ja nivoa yhteen. Sekavasti poukkoileva tarinankerronta toisaalta tukee painajaismaisen Elmin ahdistavan huuruista tunnelmaa. Toisaalta se tekee kirjasta hajanaisen. Pieni ytimekkyys tekisi Luutivolille hyvää.

Hynynen ja Terentjeva laittavat lukijan pohtimaan, selviääkö ilman järjestäytyneen yhteiskunnan tuomaa turvaa vain tottelemalla sokeasti vahvempaa, vai onko oman tahdon ja ystävyyden avulla mahdollista selviytyä. Selviävätkö uskolliset sankarit toisiinsa turvaamalla vai onko kaikki vain kierojen johtajien valtapelien tavoitteiden varassa? Onnistuuko Vera tuomaan Tarkkiksen takaisin elävänä omaan maailmaan? Miten muille kaapatuille käy? Jatkaako Elmin epätoivoinen jengimaailma eloaan?

Näihin kaikkiin saadaan kyllä vastauksia, mutta kuinka lopullisia?

Ilkka Valpasvuo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua