Sami Hintsanen osaa edelleen ulkoa Virgon repliikit ja laulujen sanat – Ylioppilasteatterissa palataan Rollikkahallin tunnelmaan

06.05.2024
Hintsanen2

Sami Hintsanen. Kuva: Anitta Vuorisola

TEATTERI | Sami Hintsanen lähti Kulttuuritoimituksen matkaan katsomaan Tampereen Ylioppilasteatterin tulkintaa nuorisomusikaali Virgosta, joka oli 1990-luvun lopun kulttiesitys Rollikkahallissa.

”Edelleen laulukeikoilla pyydetään esittämään Virgosta Muukalainen ja Rakkautta vaan.”

Päivi Vasara, teksti

Sami Hintsaselle vuoden 1997–1998 Virgo Rollikkahallissa oli sysäys teatterimaailmaan.

– Se oli ensimmäinen kokemus ammattimaisesta teatteriesityksestä. En ymmärtänyt näyttelijäntyöstä silloin mitään, Hintsanen sanoo.

Hintsanen kertoo, että hänestä piti tulla poplaulaja, mutta Virgo käänsi uran suunnan. Hintsasella oli Rollikkahallin esityksessä päärooli nuorena rakastavaisena.

Virgo kertoo tiivistettynä kahden nuorisojengin, Rullareiden ja Larppaajien, taistelusta samasta vallatusta tilasta. Tekstissä on mukana Romeon ja Julian rakkaustarina. Virgossa pohditaan ystävyyttä, aikuistumista, seksuaalista heräämistä ja oman paikan löytämistä.

Virgon kotiinpaluu

Tampereen Ylioppilasteatteri esittää tänä keväänä Virgoa. Esityksiä on 24.5.2024 asti.

Pyysin Sami Hintsasen mukaan, koska hän on virgokonkari. Hän kertoi Ylioppilasteatterin aulassa ennen esityksen alkua odottavansa, että se herättäisi muistikuvia 1990-luvusta. Muuten hän oli avoimin mielin ja kiinnostunut siitä, välittyykö nuorten energisyys Ylioppilasteatterin esityksessä.

Mukanamme oli myös Sami Hintsasen vaimon tytär Senni Raappana. Senni käy Hatanpään lukion musiikkiteatterilinjaa. Hän on pääroolissa useiden oppilaitosten yhteisessä suurtuotannossa Hullu Prinssi, joka menee vielä hetken Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä. Hullussa Prinssissä on kaksoisroolitus. Sennin viimeinen oma esitys on 28.5. (Erkki Kiviniemi kirjoitti esityksestä Kulttuuritoimitukseen.)

Senni on nähnyt vuosia sitten TV2:n tallenteen Rollikkahallin Virgosta. Hän muistaa siitä, että on jengejä ja tapahtuu jotakin niiden välillä, samaten biiseistä hänellä on mielikuvia. Senni aikoo katsoa Ylioppilasteatterin esityksen uusilla silmillä.

Hintsanen6

Senni Raappana on Sami Hintasen vaimon tytär. Kuva: Anitta Vuorisola

1990-luvun kulttiesitys

Virgon teksti on Heikki Salon kirjoittama. Musiikki on Costello Hautamäen.

– Käsikirjoitus on hyvä ja biisit ovat hyviä, Sami Hintsanen sanoo.

Hän tekee nykyään enää harvakseltaan laulukeikkoja. Niillä pyydetään tämän tästä esittämään Virgosta kappaleet Muukalainen ja Rakkautta vaan. Musiikki siis elää. Aikanaan musikaalin laulut tallennettiin cd-levylle.

– Edelleen Virgo tulee vastaan. Joku kertoo, että hän kävi seitsemän kertaa katsomassa Virgon 15-vuotiaana. Äskettäin vappujuhlissa eräs mieshenkilö kertoi katsoneensa TV2:n tallenteen 7-vuotiaana monta kertaa.

Rollikkahallin Virgo oli työttömien nuorten työllistämisprojekti. Lehdessä oli teatterialasta kiinnostuneille työttömille nuorille hakuilmoitus. Musikaaliin haki yli 400 nuorta, joista 120 otettiin mukaan eri tehtäviin. Sata työllistettiin työmarkkinatuella.

Palkkatyöläisiä, kuten Sami Hintsanen, oli muutama. Vetonauloiksi oli otettu Pauli Hanhiniemi ja Pate Mustajärvi, jotka esittivät kaksoisroolituksessa huumediileriä.

Rollikkahalli oli vuonna 1997 tyhjä tila, jonne rakennettiin isosti skeittirampit ja muu rekvisiitta, kahvilat ja vessat. Rakennustöissä, puvustuksessa ja maskeerauksessa oli mukana nuoria ja heitä ohjaamassa joku ammattilainen.

Tavoite saavutettiin

Rollikkahallin Virgon työllistämistavoite toteutui, sillä moni jäi alalle.

– Onneksi pääsin mukaan, sillä teatterista tuli minulle pisin jatkuva työura, sanoo Sami Hintsanen.

Virgolaiset olivat silloin tuntemattomampia, mutta sittemmin tutuksi tulleita, kuten Juha Junttu ja Jani Koskinen. Anna-Maija Tuokko oli Virgossa mukana 17-vuotiaana. Jari Ahola on virgolaisia.

– Näen nykyään tekemisissäni tästä joukosta tutuksi tulleita esimerkiksi puvustajina ja tanssijoina, Sami Hintsanen kertoo.

Yksi Rollikkahallin Virgon tavoitteita oli pitää nuoret pois kuleksimasta kaduilla ja kannustaa heitä tekemään jotain mielekästä.

Kyse oli Tampereen Teatterin, Tampereen kaupungin, Pirkanmaan Oppisopimustoimiston ja Hämeen työvoimapiirin yhteistyöprojektista. Virgo palkittiin yhtenä Euroopan parhaista nuorison ja eritoten syrjäytymisuhan alla olevien nuorten työllistämisprojekteista vuonna 1998.

Hintsanen10

Sami Hintsanen odotti Ylioppilasteatterin tulkinnalta energisyyttä ja odotukset täyttyivät. Kuva: Anitta Vuorisola

Rollikkahallin taikaa

Rollikkahalli oli paikkana ainutlaatuinen. Mutta se jokin oli ennen kaikkea energia, joka syntyi nuorisomassassa, yhdessä tekemisen luomasta yhteishengestä, jota Hesarin Jukka Kajava sanoi tallenteen televisioarviossaan hurmokseksi.

Virgon esityksiä oli 75 ja katsomo oli aina täynnä.

Yhteishenki on kestävää laatua. Virgon 20-vuotissynttäribileitä juhlittiin Tampere-talossa 19.11.2017. Suurin osa virgolaisista oli mukana. Osan tietysti elämä oli kuljettanut niin kauaksi Tampereelta, etteivät he päässeet.

Aikojen saatossa Virgon teksti on hivenen vanhentunut siltä osin, että siinä on sovinistista ja rasistista kielenkäyttöä. Tämä oli vuonna 1997 hyväksyttyä, mutta nyt ei. Ylioppilasteatterin käsiohjelmassa tästä piirteestä varoitetaan. Siinä varoitetaan myös kiroiluista, väkivallasta, huumeiden käytöstä ja ampumisesta. Ei Virgo silti ole K18-esitys, vaan sopii nuoremmillekin.

Katsomo oli varsin täynnä siinä esityksessä, jossa me olimme.

Hintsanen7

Sami Hintsaselle Virgo oli sysäys teatterialalle. Kuva: Anitta Vuorisola

Senni pyrkii alalle

Senni Raappana pyrkii teatterialalle. Oikeastaan hän on jo, sillä hän oli ”perheteatterin” kesäteatteriprojektissa mukana jo sinä kesänä, kun täytti 16 vuotta.

– Vielä on lukion nelosvuosi. Sitten saa nähdä, mihin pyrin. Toivon mukaan alalle tai siihen liittyviin opiskeluihin, Senni sanoo.

Ensi kesänä perhe on Oulussa esittämässä kesäteatteria. Esitys on Pesänjako, joka oli viime kesänä Pyynikillä. Sami Hintsanen on osakas firmassa, joka tuottaa Pesänjaon.

Sami Hintsasen vaimo hoitaa sosiaalisen median markkinoinnin. Mukaan Ouluun lähtee perheen 13-vuotias tytär.

Sami Hintsanen kehuu Sennin laulutaitoa poikkeuksellisen hyväksi, ja huomauttaa, että tämä lausuma ei ole nepotismia.

– Ei Sennillä ole muuta vaihtoehtoa kuin teatteri. Tämä on ammatti, jonka oppii tekemällä, Sami sanoo.

Samille Virgo antoi sysäyksen. Varsin nopeasti sen jälkeen hän pääsi mukaan Tampereen Teatterin Rent-musikaaliin ja TTT:n Peter Paniin. 2000-luvun alussa ovi avautui Helsingin kaupunginteatterin musikaaleihin Miss Saigon ja Evita.

Sami Hintsasen mielestä voisi olla tilausta nykypäivän Virgolle.

– Vaikeissa olosuhteissa kulttuurista etsitään iloa. Ja aivan varmasti nyt on työttömänä nuoria, jotka haluaisivat teatterialalle. Esittävällä taiteella on rooli paitsi yhteiskunnan kriittisenä tarkastelijana myös yhteisöllisenä elementtinä. Tämä nähtiin pandemian aikana, kun moni tuskaili sitä, ettei esityksiin päässyt, Hintsanen sanoo.

Miltä näytti?

LEMPPARI(28)

Virgon tarinassa kaksi jengiä, Rullarit ja Larppaajat, taistelevat samasta vallatusta tilasta. Kuva: Jukka Korri

LEMPPARI(9)

Tämän jutun esityskuvat on otettu Tampereen Ylioppilasteatterin Virgon kenraaliharjoituksista. Kuva: Jukka Korri

Mitä mieltä Sami ja Senni sitten olivat esitystä seuraavana päivänä? Toteutuiko Samin odottama energisyys? Entä miltä esitys vaikutti Sennistä, joka suhtautui siihen etukäteen avoimin mielin.

Sami pystyi näkemään saman yhdessä tekemisen ilon, joka oli Virgon alkuperäisellä porukalla.

– En tiedä, kuinka kokenutta tämä joukko on teatterin tekemisessä. Aistin heissä nuoruuden energisyyden, joka on parhaimmillaan tällaisessa sosiaalisessa ympäristössä. Tehtiin hyvin asioita, jotta toinen voi tehdä asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä toi kaiken sen esiin, mitä itse muistan vuosilta 1997 ja 1998. Raikkaus tästä tulee mieleen, Sami summaa.

– Tunteita tuli pintaan. Katselin illalla esityksen jälkeen Youtubesta originaaleja esityksiä ja muistelin Rollikkahallin Virgon ihmisiä. Tähän liittyy minulla niin paljon, hän sanoo.

”Sain lahjan”

LEMPPARI(18)

Ylioppilasteatteri on antanut käsiohjelmassa sisältövaroituksen sovinistisesta ja rasistisesta kielenkäytöstä. Kuva: Jukka Korri

LEMPPARI(23)

Ylioppilasteatterin esityksen ansiosta Virgo palaa kotikonnuilleen Tampereelle näin monen vuoden jälkeen. Kuva: Jukka Korri

Senni Raappanalle jäi esityksestä tosi hyvä yleisfiilis.

– Tykkäsin esityksestä. Eniten jäi mieleen, kuinka porukasta huokui positiivinen energia. Näki, että he haluavat tehdä teatteria palavalla intohimolla. Esitys oli viihdyttävä. Musiikki on minulle tosi tärkeä asia ja siitä pidin.

Senni suhtautuu teatteriin sekä katsojana että sen tekijänä niin, että se on lahja ihmisille.

– Tästä esityksestä jäi sellainen olo, että minulle on annettu lahja, sanoo Senni.

Virgo Tampereen Ylioppilasteatterissa. Esityksiä 25.4.2024 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua