Susi tarvitsee tarinan voimaa, Roman Schatz johtaa uuden kirjoituskilpailun raatia

23.03.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Roman Schatz otti itsestään selfien Helsingissä maaliskuun puolivälissä.

KIRJOITUSKILPAILU | Suomen susikanta on ollut vaarassa kadota kokonaan. Lajin edustajia elää koko maan metsissä noin 220–245 yksilöä. Kulttuuritoimituksen ja Luonto-Liiton yhteisen Oikeus olla susi -kirjoituskilpailun tarkoituksena on tukea uhanalaisen suden suojelua, jotta Suomen luonto säilyisi monimuotoisena. Tekstien parhaimmisto julkaistaan touko-kesäkuussa.

Marita Salonen

Oikeus olla susi -kirjoituskilpailun raatia johtaa kirjailija, toimittaja Roman Schatz. Hän on tehnyt Luonto-Liiton kanssa yhteistyötä suden hyväksi ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, silloin salakaatokampanjan keulakuvana.

– Sanoin jo silloin heti kyllä sudelle! Susi tarvitsee meitä ja me tarvitsemme susia. Se oli opettavaista aikaa ja vähän pelottavaakin, sain jopa murhauhkauksen, Roman Schatz kertoi kirjoituskilpailun julkistustilaisuudessa tiistaina 23.3.2021.

– Silloin oli kauhea polemiikki: äidit olivat susia vastaan ja järjestettiin kyläkokouksia. Kun olin ihan muissa asioissa maakuntakierroksella, luokseni tuli kaksi miestä näyttämään kuollutta koiraa. He sanoivat, että tykkäämme sinusta muuten, mutta olet ymmärtänyt susiasian ihan väärin.

Schatz sanoi ymmärtävänsä pelkoja hyvin. Jos hänen tyttärensä pitäisi mennä susimetsän läpi kouluun, isä hoitaisi kuljetuksen autolla.

Kulttuuritoimituksen edustajana raatiin kuuluu toimittaja Marja Aaltio. Hän sanoi yllättyneensä susifaktoista kirjoituskilpailun suunnitteluvaiheessa – siitä, miten pieni todennäköisyys on joutua suden suuhun.

– Meillä on paljon vanhaa painolastia, Punahilkka-saduista alkaen. Pelkäämme susia, vaikka suden tiedetään hyökänneen ihmistä kohtaan viimeksi 1800-luvun lopulla. Nyt toivomme vain paljon tekstejä. Moniäänisyys on arvomme, mutta vihapuhetta emme tietenkään julkaise.

”Biodiversiteetti ei ole luksusta vaan elinehto”

Pelko kotieläimien ja metsästyskoirien puolesta on helppo ymmärtää. Sekä Roman Schatz että Marja Aaltio ovat kuitenkin kiinnostuneita siitä, miksi osa ihmisistä pelkää susia henkilökohtaisesti. Susi ei vahingoita ihmistä, ja lukemattomat muut suomalaisen luonnon eläinilmiöt ovat tilastojen valossa paljon vaarallisempia, kuten vaaralliset hirvikolarit ja myyräkuume.

Molemmat korostavat sitä, että he eivät ole itse koskaan nähnyt sutta, kuten ei suurin osa suomalaisista. Roman Schatz kertoo.

– En ole koskaan nähnyt myöskään karhua, kirahvia, miekkavalasta tai olmia. Silti minulle on tärkeää tietää, että ne kaikki ovat olemassa. Olemme onneksi vihdoin oppimassa, että biodiversiteetti ei ole luksusta vaan elinehto.

– Sitä paitsi kaikki maailman koirat tanskandoggista chihuahuaan ovat yhden ainoan suden jälkeläisiä. Me ihmiset olemme sudelle siis todella suuren anteeksipyynnön velkaa. Kyllä meille kaikille tilaa riittää, varsinkin Suomen kokoisessa maassa.

info oikeus olla susi luonto liitto kulttuuritoimitus

Kilpailun järjestäjät korostavat sitä, että kirjoituskilpailussa ei ole rajoitettu tyylilajia eikä muotoa. Ylärivissä Francisco Sánchez Molina ja Marita Salonen, alarivissä Roman Schatz ja Marja Aaltio.

Tarinoilla suuri merkitys asennemuutoksessa

Luonto-Liiton suurpetovastaava, kansainvälisen susikampanjan koordinaattori Francisco Sánchez Molina sanoi julkistustilaisuudessa, että tiede ja faktat eivät muuta asenteita. Tarvitaan muita keinoja, joissa voidaan käsitellä myös tunteita.

– Tarinoilla on suuri merkitys ja vaikutus sille, kuinka suhtaudumme muihin lajeihin. Olisiko jo aika kertoa sudesta tarinaa, joka edistää suden ja ihmisen rinnakkaiseloa sekä empatiaa sutta kohtaan?

Oikeus olla susi -kirjoituskilpailussa on kaksi teemaa: Maailma suden silmin ja Tasavertaisena suden kanssa. Kilpailu on tarkoitettu yli 16-vuotiaille nuorille sekä kaikille nuorenmielisille. Ota osaa ja lähetä tekstisi osoitteeseen 30.4.2021 mennessä.

Kulttuuritoimitus.fi julkaisee kaksikymmentä raadin valitsemaa kirjoitusta touko-kesäkuussa.

Kilpailun säännöt ja osallistumisohje täällä.

* *

Susi Suomessa

  • Noin 100 yksilöä 2000-luvun alussa
  • Yli 250 yksilöä vuonna 2006, jolloin susikanta oli suurimmillaan
  • Noin 220–245 yksilöä vuonna 2021

Lisää faktatietoa sudesta: http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/susitietoa

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Louhetar: Äidinvaisto

Louhetar: Äidinvaisto

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkki Louhettaren novelli.

lue lisää
Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.