Arvostelu | Valtteri Mörttinen | Fernando Meirellesin elokuva kertoo fiktiivisen tarinan paavien yhteisestä oppikokemuksesta. Lämmin komedia on pullollaan turhia sivujuonia.
Kritiikit
Kannattaako täydellisyyttä tavoitella? Arvostelussa progeyhtye Klavan albumi Polku
Arvostelu | Jesse Heikkinen | Helsinkiläisyhtye Klava julkaisi Polku-debyyttialbuminsa pitkän tekoprosessin jälkeen. Miltä kuulostaa yhtye, joka ei edes pyri täydellisyyteen?
Sortunut legokaupunki – arvostelussa Anna Elina Isoaron runoteos Tämänilmaiset
Arvostelu | Erkki Kiviniemi | Anna Elina Isoaron teos edustaa dokumentoivaa runoutta. Kirja taltioi ja lyyrillistää järkyttävän vaiheen kirjailijan ja tämän läheisten elämässä.
Emma Tammen The Wind on esikoiselokuvaksi kelvollinen, mutta kärsii kauhuelokuvakliseistä
Arvostelu | Kaarina Lehtisalo | Yhdysvaltalaisen Emma Tammen ohjaama pienen budjetin kauhuelokuva on parhaimmillaan silloin, kun se kuvaa yksin preerialla elävän naisen arkipäivää.
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa – Legioonateatterin uutuuden näyttelijät ovat häkellyttävän hyviä
Arvostelu | Janica Brander | Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa on tarina häistä, jotka eivät suju kuin Strömsössä. Energiset näyttelijät eivät kalpene ammattiteatterien tähdille.
Sellosali muuttui Club Silencioksi – David Lynchin elokuvien musiikki soi Gasthaus Orkesterin käsissä
Arvostelu | Jukka Sammalisto | Gasthaus Orkesterin konsertissa Espoon Sellosalissa kuultiin musiikkia kaikista David Lynchin kymmenestä pitkästä elokuvasta kolmea lukuun ottamatta.





