ARVOSTELU | Alex Schulmanin Eloonjääneet on tiiviisti perheyhteisöön keskittyvä romaani, jossa on mukana aineksia kirjailijan omasta elämästä, kuten oli hänen kahdessa aikaisemmin suomennetussa teoksessaan Polta nämä kirjeet ja Unohda minut.
Kritiikit
Junnaavaa tykytystä isolla orkesterilla – Yle esittää Göteborgin sinfoniaorkesterin ”kosmiselle musiikille” omistetun konsertin
TELEVISIO | Hans Ek on sovittanut Göteborgin sinfoniaorkesterille nipun saksalaista kosmisuutta. Parituntinen matka sujuu kuin siivillä Kosmische Musik -konserttitaltioinnin äärellä.
Kansanradio on ansaitusti päässyt dokumentin aiheeksi – Virpi Suutarin elokuva Tampereen elokuvajuhlilla
ARVOSTELU | Vuodesta 1979 saakka toiminut instituutio on innoittanut dokumentintekijä Virpi Suutarin antropologiselle reissulle suomalaisuuden ytimeen. Tulos on lyhytelokuva Kansanradio – runonlaulajien maa.
Levykatsaus: Jori Sjöroos, Teenage Wrist, Tindersticks, Black Twig
ARVOSTELU | Sami Nissisen kokoamassa Levykatsauksessa käsitellään pakkomielteitä, antaudutaan melankolialle, luotetaan vähäeleiseen cooliin ja yritetään pärjätä tilanteessa, kun menestystä tuoneesta yhtälöstä on kadonnut puolet.
1930-luvun Saksan eläintarhojen saamelaisnäytöksissä nähtiin myös taiteilija Markku Laakson isoisän isä
KUUKAUDEN GALLERIANÄYTTELY | Taiteilijapari Annika Dahlsten ja Markku Laakso pohtivat Taidekeskus Mältinrannassa esillä olevan nukkeanimaatioinstallaationsa avulla esittämisen ja vastaanottamisen välistä häilyvää rajaa.
Silakka ja talitintti hyötyvät, kun ilmasto muuttuu, mutta miten käy ihmisen?
ARVOSTELU | Meteorologi Kerttu Kotakorpi ennustaa Suomen luontoon rajuja muutoksia tällä vuosisadalla. Hänen lähtökohtansa on jo valmiiksi pessimistinen skenaario maapallon lämpenemisestä.





