KONSERTTI | Hervottomista mainosvideoistaan tunnetun aitoolaisen kyläkaupan viisivuotisjuhlia vietettiin lastauslaiturin kupeessa. Musiikista vastasi läpileikkauksen urastaan esitellyt Kauko Röyhkä.
Kritiikit
Punelma on kuin väitöskirja tunteineen ja järkineen – arviossa Tiina Lehikoisen romaani
KIRJAT | Punelma on postmodernisti kiinnostava Eino Leinon teoksen päällekirjoitus sekä esseemäinen tutkimus naisen asemasta Suomen itsenäisen valtion syntyhistorian aikana.
Mukavaa väkeä kahdessa kerroksessa – Downton Abbey: Uusi aikakausi soveltuu eskapistisiin tarkoituksiin
ELOKUVA | Suositun televisiosarjan tarinaa jatkava uutuuselokuva tuo valkokankaalle tutut hahmot. Viihteellisen kerronnan lomassa saadaan perusteellinen oppitunti äänielokuvan varhaisvaiheista.
Miten työelämä pilattiin – siitä kertoo John Websterin kepeän asiallinen dokumenttielokuva The Happy Worker
ELOKUVA | Dokumenttielokuva voi käsitellä yhteiskunnallista aihettaan ilmavasti, eikä se tee siitä yhtään huonompaa. Sen todistaa John Websterin The Happy Worker.
Belle and Sebastianille on ehkä tullut ikää, mutta Glasgow’n indiehurmurien taika ei himmene
LEVYT | Belle and Sebastianin yhdeksännen studioalbumin, A Bit of Previousin, moniulotteisuus ei hukkaa heleiden melodioiden onnen kaavaa.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta eletyn elämän taakan jaksaa kantaa – Bernhard Schlinkin Jäähyväisvärit
KIRJAT | Bernhard Schlinkin kokoelma koostuu yhdeksästä novellista. Teoksen nimi viittaa lähdön lähestymiseen: ikääntynyt ihminen kamppailee muistojensa ja tunteidensa vellovassa meressä.





