VIIKON DOKUMENTTI | Herkkyys ja kärsimys läpäisevät toisensa kauniisti Katja Hogsetin, Margreth Olinin ja Espen Wallinin ohjaamassa elokuvassa norjalaisesta valokuvaaja Lene Marie Fossenista.
Kritiikit
Aktivistifutari Megan Rapinoe ei pelaa pelkästään joukkueensa, vaan myös palkkatasa-arvon, moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta
ARVOSTELU | Megan Rapinoe -elämäkerta Yksi elämä kertoo naisjalkapalloilijasta, joka pistää itsensä likoon sorrettujen puolesta. Vahvan naisen voimaannuttavassa elämäntarinassa keskitytään kentän ulkopuolisiin taisteluihin.
Alex Schulman kuvaa koskettavasti lapsuuden traumakokemuksia ja asettuu eturivin kirjailijoiden joukkoon Ruotsissa
ARVOSTELU | Alex Schulmanin Eloonjääneet on tiiviisti perheyhteisöön keskittyvä romaani, jossa on mukana aineksia kirjailijan omasta elämästä, kuten oli hänen kahdessa aikaisemmin suomennetussa teoksessaan Polta nämä kirjeet ja Unohda minut.
Junnaavaa tykytystä isolla orkesterilla – Yle esittää Göteborgin sinfoniaorkesterin ”kosmiselle musiikille” omistetun konsertin
TELEVISIO | Hans Ek on sovittanut Göteborgin sinfoniaorkesterille nipun saksalaista kosmisuutta. Parituntinen matka sujuu kuin siivillä Kosmische Musik -konserttitaltioinnin äärellä.
Kansanradio on ansaitusti päässyt dokumentin aiheeksi – Virpi Suutarin elokuva Tampereen elokuvajuhlilla
ARVOSTELU | Vuodesta 1979 saakka toiminut instituutio on innoittanut dokumentintekijä Virpi Suutarin antropologiselle reissulle suomalaisuuden ytimeen. Tulos on lyhytelokuva Kansanradio – runonlaulajien maa.
Levykatsaus: Jori Sjöroos, Teenage Wrist, Tindersticks, Black Twig
ARVOSTELU | Sami Nissisen kokoamassa Levykatsauksessa käsitellään pakkomielteitä, antaudutaan melankolialle, luotetaan vähäeleiseen cooliin ja yritetään pärjätä tilanteessa, kun menestystä tuoneesta yhtälöstä on kadonnut puolet.