LEVYT | Euroviisusankareiden albumi on hieman ylituotettu ja laskelmoiden kasaan keitetty, mutta varsinkin laulaja Damiano Davidin häpeilemätön karisma suurustaa liemen.
Kritiikit
André Swanström on kirjoittanut niin oikeudenmukaisen elämänkerran kuin Kalervo Kurkialasta voi kirjoittaa
KIRJAT | Elämänkerta Kalervo Kurkialasta saa miettimään niitä kauheuksia, joihin me ihmiset lähdemme mukaan uskoen aatteidemme jalouteen ja tarkoitusperiemme hyvyyteen.
One Piece -universumi laajenee J-pop-vetoisella tarinalla tähtilaulajasta
ELOKUVA | Eiichiro Odan luoma One Piece -mangasarja alkoi vuonna 1997 ja on jatkunut tähän päivään saakka. Gorô Taniguchin ohjaama Red on animemusikaali.
Kari Ikoselle sävellettiin pianokonsertto – arviossa Jesse Passenierin albumi Fight for Light
LEVYT | Kapellimestarina, rumpalina, pianistina ja vibrafonistina tunnettu hollantilaissäveltäjä yhdistää teoksissaan jazzin ja klassisen musiikin traditiot.
Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi – arviossa TTT:n Kolme sisarta viides näytös
TEATTERI | Jacob Öhrman on luonut Eino Salmelaisen näyttämölle omalakisen teoksen, joka yhdistää Tsehovin klassikkonäytelmän Ridley Scottin Alien-elokuviin.
Lopullista ratkaisua juutalaiskysymykseen etsinyt Wannseen konferenssi tuntuu kumman tutulta
TELEVISIO | Miksi pitkittää turhia elämiä, miksei tuhokoneisto voisi toimia tehokkaammin? Saksalaisdokumentti käy hetki hetkeltä läpi kansanmurhan todistaneen kokouksen kulun.





