KONSERTTI | Tampereen G Livelabin torstai-ilta tarjosi täyteläisen ja kypsän annoksen kansainvälistä jazzosaamista.
Kritiikit
lue lisää
Kotiinpaluu maahan jota ei tunne – arviossa Davy Choun ensi-iltaelokuva
ELOKUVA | Kotiinpaluu kuvaa hienosti eurooppalaiseksi kasvatetun nuoren naisen tiestä aasialaisille juurilleen.
Turkki pörrössä Apinalinnaan – arviossa Kissa-yhtyeen kakkosalbumi
LEVYT | Günter Kiviojan johtama popmelodinen rokkikone jalostuu Apinalinna-albumillaan entistä linjakkaammaksi.
Hahmoton keskustelukerho – arviossa Essi Kummun Alaston lukupiiri
KIRJAT | Essi Kummun romaani kuvaa suomenruotsalaisten kirjallisuuspiirien salaseuraa, jossa hengaillaan puolipukeissa luksusolosuhteissa ja keskustellaan enimmäkseen muusta kuin kirjoista.
Queer-nuoruus nurkkapöydässä – uutuussarja Limbo hulluttelee todellisuuden ja toiveiden välisellä kuilulla
TELEVISIO | Limbo-sarjassa juuri mikään ei ole pyhää ja varmaa on vain nolous. Draamakomedia kietoo nuorisoporukan valtakamppailuun alapäähuumoria ja yhteiskunnan kommentointia.
Soman kesäkaupungin synkempi puoli – arviossa Eevi Kuokkasen Ei sanaakaan
KIRJAT | Ei sanaakaan on trilleriksi kirjoitettu romaani, jossa rikosta ei olisi ehkä tarvittukaan.





