KONSERTTI | Kapellimestari Matthew Hallsiin on selvästi tarttunut paljon hyvää brittiläisestä vanhan musiikin esitystraditiosta.
Kritiikit
lue lisää
Henri Hirvenojan Tuntematon talo Brysselissä on kuin Bryssel itsessään: helppo lähestyä, nähdä ja nauttia
KIRJAT | Hirvenojan teksti on silkkaa proosarunoutta, tiheärytmistä, eteenpäin puskevaa, mutta samalla havainnoissaan painavaa ja oivaltavaa; immersiivistä ilman teknologian tehokeinoja.
Ultima Thulen melodinen comeback-albumi vie kaukaisuuteen
LEVYT | Ensimmäisessä Provinssirockissa vuonna 1979 esiintynyt seinäjokilaisyhtye on tehnyt comebackin.
Kaunis paluu uuden aallon juurille – arvostelussa Nouvelle Vague
ELOKUVA | Richard Linklaterin Nouvelle Vague on elokuva elokuvasta, ja avautuu parhaiten cinefiileille.
Viimeinen tango ja mitä siitä nuorelle naispääosanesittäjälle seurasi – arviossa Marian totuus
ELOKUVA | Maria Schneider sai pääroolin Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta 19-vuotiaana. Senkin jälkeen rooleja tarjottiin, jos hän vain riisuutui.
Ei tarpeeksi Dallas – arviossa Gillian Andersonin ja Lena Headeyn tähdittämä lännensarja Hillittömät
TELEVISIO | Vahvoista naisista kertova Netflix-sarja Hillittömät etenee vetelästi, eikä siinä ammuta tarpeeksi.





