TELEVISIO | Yhä useammin nähdään televisiotuotantoja, joissa toimittaja on pantu pääosaan ja todellisuuden taltiointi jää vähemmälle. Rikollispomot on yksi niistä.
Televisio
kritiikki
Kuoleman kolmio -sarja tarjoaa jännitystä ja karua 1990-luvun ajankuvaa
TELEVISIO | Kuoleman kolmio on Irlantiin sijoittuva isobritannialainen jännityssarja, jossa eletään vuotta 1996.
Suomi on queer, ja on ollut aina – mutta mitä se merkitsee?
TELEVISIO | Sateenkaarihistoriaa käsittelevä dokumenttisarja Suomi on queer lähestyy aihettaan aikajanan sijaan kuuden eri teeman kautta. Toteutukseen on selvästi laitettu aikaa ja rakkautta.
Ruotsalaissarja kuvaa lähiöiden arkea todenperäisesti ja romantisoimatta – arviossa Taelgia
TELEVISIO | Ruotsissa on tänä vuonna kuollut yli 50 ja haavoittunut yli 100 ihmistä jengiväkivaltaan kytköksissä olevissa ammuskeluissa.
Nostalgisia kuvia positiivisesta Suomesta – Kun Suomi muuttui Ylellä
TELEVISIO | Ylen uusi 10-osainen sarja on myöhästynyt joululahja niille, joita Suomen lähimenneisyys kiinnostaa.
Kokkelit naamaan ja leikkaamaan – The Knick -tv-sarjassa epäonnistunut leikkaus on yleisin toimenpide
TELEVISIO | Vuosina 2014–2015 nähdyssä The Knick -tv-sarjassa eletään modernin lääketieteen alkuvuosia, jolloin paineluelvytyksestä ei ollut tietoakaan ja röntgenlaitettakin käytettiin lasten ajanvietteenä.





