Ruotsalaissarja kuvaa lähiöiden arkea todenperäisesti ja romantisoimatta – arviossa Taelgia

Kuva: Petrus Sjövik / Filmlance International AB, Sveriges Television AB, Film Stockholm AB / Yle

Ruotsissa on tänä vuonna kuollut yli 50 ja haavoittunut yli 100 ihmistä jengiväkivaltaan kytköksissä olevissa ammuskeluissa. Viranomaiset ovat nimenneet suurimpien kaupunkien levottomia lähiöitä nimellä ”särskilt utsatta områden”, vapaasti suomennettuna ”haavoittuvia alueita”. Ne ovat kaupunginosia, joissa on keskimääräistä enemmän työttömyyttä, rikollisuutta ja maahanmuuttajia.

Ruotsin television Taelgia-sarja vie juuri tällaiselle alueelle Södertäljessä, Tukholman kupeessa. Södertälje on vanha teollisuuskaupunki, jonka auto- ja lääkealan tehtaat tarvitsivat 1960-luvulla paljon myös maahanmuuttajatyövoimaa.

Södertälje on vuosikymmeniä ollut myös assyrialaisten/syriaanien keskuspaikka Ruotsissa. Assyrialaiset/syriaanit eivät ole Syyrian kansalaisia (vaikka sarjassa termi onkin suomennettu sanaksi ”syyrialainen”), vaan kuuluvat Lähi-idän vanhoihin kristittyihin vähemmistöihin. He ovat tulleet Södertäljeen Syyrian, Turkin, Irakin ja Iranin raja-alueilta ja Libanonista, edustavat monia kirkkokuntia ja puhuvat alkuperänsä mukaan joko turkkia, arabiaa tai kurdia.

Sarjassa seurataan muutamaa syriaanista maahanmuuttajaperhettä, joiden elämään jengit tunkeutuvat. Herkkä teinipoika Gabriel joutuu perheineen muuttamaan pahamaineiselle alueelle, koska isä oli pelannut perheen koko omaisuuden rikollisjengin laittomassa peliluolassa. Sisar pelaa korkealla tasolla koripalloa Taelgia-joukkueessa ja äiti tekee kaikkensa lastensa eteen. Ruotsalainen teinipoika Marko puolestaan on jo jengijohtajien juoksupoika ja haluaa pyrkiä hierarkiassa ylöspäin. Gabriel ja Marko ystävystyvät ja katsoja huolestuu.

Sara Shirpey on Sibel. Kuva: Petrus Sjövik / Filmlance International AB, Sveriges Television AB, Film Stockholm AB / Yle

Sibel on nuori, vasta poliisiksi valmistunut nainen, joka haluaa muuttaa levotonta kotikaupunkiaan paremmaksi ja tehdä hyvää omalle syriaanien yhteisölleen – vain tullakseen kohdelluksi petturina ja pettymyksenä vähän joka puolelta. Oma yhteisö vanhempia myöten pelkäävät hänen paljastavan salaisuuksia ja poliisilaitoksella häntä pidetään kiintiöpoliisina, koska viroissa pitää olla myös maahanmuuttajia.

Taelgia on saanut kotimaassaan paljon kiitosta siitä, että se kuvaa ongelmalähiöiden arkea ja jengirikollisuutta todenperäisesti ja romantisoimatta. Jengit vetävät puoleensa kansalaisuudesta ja uskonnosta riippumatta, mutta asuinalueella on todellakin väliä: ns. haavoittuvassa Ronnan lähiössä kenellä hyvänsä lapsella tai nuorella on vaara joutua tavalla tai toisella huonoon seuraan syntyperästä huolimatta. Jengien johtajat houkuttelevat nuoria rahalla, hienoilla autoilla ja vaatteilla, alkoholilla ja huumeilla, ankea lähiö ei millään.

Näyttelijäsuoritukset ovat järjestään hyviä, jotkut loistavia. Kokonaisuus on kipeä, mutta liimaa ruudun ääreen ja kiinnostanee ainakin niitä, joiden mielestä ruotsalainen Ohuella langalla oli hyvä. Taelgia on vielä parempi.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua