Kuva: Yle
TELEVISIO | Ylen dokumenttisarja noitapiireistä kertoo enemmän ihmisistä kuin nykynoituudesta. Päähenkilöiden matkaan uppoutuminen on silti taianomaista.
”Visuaalinen kerronta on ajoittain kiusallisuuteen asti ohjailevaa ja mystifioivaa.”
ARVOSTELU
Noitapiirit – voimia arkeen loitsuista ja korteista
- 3 jaksoa, 201.
- Ohjaus: Sandra Itäinen
- Katso: Yle Areena
Kolmiosainen dokumenttisarja Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista (2021) seuraa kolmea suomalaista, jotka hakevat lisäaseita ihmiselämän suuriin ja silti jokapäiväisiin kamppailuihin noituudesta. Melissalla on raha- ja työhuolia, Sophiaa mietityttää oman polun löytäminen taiteilijana, Timoa ihmissuhteet ja kapeat roolit. Tukenaan heillä on kullakin oma noitayhteisönsä ja taikuuden toteuttamisen tapansa.
Sarja ei juuri pureudu noituuden historialliseen kontekstointiin tai akateemiseen määrittelyyn. Rituaaleja ja jopa noituudesta puhumista enemmän tilaa saavat noitapiiriläisten väliset keskustelut, joissa käsitellään lähes samaan hengenvetoon siivouspalveluita ja pyllyttämisen taikaa. Välillä mietitään seksuaalista energiaa, välillä riidellään siskon kanssa. Magia ymmärretään pohjimmiltaan päivittäiseksi tahdonvoimaksi ja itsensä syvälliseksi tuntemiseksi, eivätkä sen harjoittajat yritäkään repiä siihen turhan suurta mystiikkaa.
Visuaalinen kerronta puolestaan on ajoittain kiusallisuuteen asti ohjailevaa ja mystifioivaa. Osa kohtauksista on hitaan sumuista värikylläistä fiilistelyä, osa raa’asti valaistuja tapahtumien sirpaleita suttuisessa kaupunkiympäristössä.
Tutkivan dokumentin sijaan runollisesti kuvitettu slice of life -henkinen sarja on lähempänä kolmihaaraista henkilökuvaa. Syvemmälle päästäänkin päähenkilöiden sieluihin kuin noituuden esittelyyn ja sanoittamiseen. Heidän itse puhumansa sanat ja elämänsä elämä näyttävät olevan esillä ilman tarkkoja yhteisiä nimittäjiä.
Matka nykynoituuteen on oikein miellyttävä trippi, mutta muutama hyvin aseteltu tienviitta olisi tehnyt asioista selkeämpiä. Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista tuntuu toisaalta kunnioittavan keskushenkilöitään antamalla näiden puhua laveasti ja olla esillä omina erilaisina ihmisyyksinään, mutta toisaalta välttelevän sillä kaikenlaisten suorien väittämien esittämistä aiheestaan. Sarjan kaari jää näin ollen pitkälti katsojan päässään yhdisteltäväksi, noituus leijailemaan ilmassa hiukan epämääräisenä käsitteenä.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Muutakin kuin poliisisarja – arviossa Hankala perintö
TELEVISIO | Uusi islantilainen draamasarja Hankala perintö ei harvinaista kyllä ole rikossarja eikä myöskään pelaa kauniilla luontokuvilla.
”Olen internetin mittapuulla maailman kuuluisin elävä ihminen” – dokumentti Andrew Tatesta Ylellä
ELOKUVA | Dokumentti toksisen maskuliinisuuden esikuvaksi mainitusta sosiaalisen median vaikuttajasta Andrew Tatesta ei juuri miestä mairittele. Moniin nuorukaisiin hänen sanomansa kuitenkin uppoaa.
Järjestelmän vanki – Elina Talvensaaren How to Please nyt Yle Areenassa
ELOKUVA | Elina Talvensaarinen dokumentaarinen lyhytelokuva on tervetullut lisä valaisemaan joidenkin turvapaikanhakijoiden todellisuutta ja vuosien mittaista kiirastulta.
Lunastamattomia lupauksia – arviossa Ylen uutuussarja Sekunnit
TELEVISIO | Ylen uusi draamasarja kertoo kymmeniä kuolonuhreja ja satoja loukkaantuneita aiheuttaneesta junaturmasta. Hyvä näyttelijäntyö on ilonaihe läpi sarjan.
