Työviksen ensi-ilta ilmaisee, kuinka punk tarkoittaa väkivallattomuutta aina aggressiivisuuteen asti

20.10.2021

Eriikka Väliahde, Jari Leppänen ja Hiski Grönstrand. Kuva: Kari Sunnari

TEATTERI | Onko Marko Järvikallaksen käsikirjoittama ja ohjaama Punk -näytelmä Puntala-sukupolven Vuonna 85? On ja ei, Matti Mörttinen vastaa.

”Kertomuksena Punk voisi olla kertomus melkein mistä tahansa nuorisokulttuurin kausi-ilmiöstä, johon keskeisesti liittyvät tapa pukeutua ja yksi oikea musatyyli.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Tampereen Työväen Teatteri: Punk

  • Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Järvikallas
  • Rooleissa: Heidi Kiviharju, Minerva Kautto, Suvi-Sini Peltola, Eriikka Väliahde, Saska Pulkkinen, Janne Kallioniemi, Auvo Vihro
  • Kantaesitys: Eino Salmelaisen näyttämöllä 19.10.2021. Esityskalenteriin täältä.

Nyt mitataan, onko rakas Tampereemme ei vain manserockin vaan myös punkin suomalainen alkukoti.

Nyt ei olla vuodessa kahdeksanviis vaan yhdeksänyks.

Sen lisäksi ollaan Työviksen vanhalla eikä nykyisellä päänäyttämöllä.

Homman nimi on yksinkertaisen toteavasti Punk. Lavalla on jälleen bändi. Se esittää tuttuja biisejä, joiden ympärille on kehitetty tarina yhden sukupolven iloista, suruista, kapinasta ja mielen ahdistuksesta.

Vähintään jälkikäteen tulee siis väkisinkin mieleen kysymys: onko tämä Puntala-sukupolven Vuonna 85?

On ja ei. Yhteistä on nostalginen sukupolvikokemus, joka on rakennettu teatterilavalle sellaisella tavalla, että näytelmä voidaan päättää yleiseen bilettämiseen.

No, ensi-illassa toki virisi tunnelmaa, mutta varsinainen bilettäminen jäi suhteellisen hillityksi. Hersyvimmin taisi pogota Auvo Vihro, 65, siinä vaiheessa kun esiintyjäkaarti kumarteli kiitoksiaan Salmelaisen lavalla.

DSC04646

Minerva Kautto ja Heidi Kiviharju. Kuva: Kari Sunnari

* *

Yksi kipupiste ehkä on juuri esityksen sijoittaminen Salmelaiselle, joka on liian suuri intiimeille pienoisdraamoille mutta liian pieni spektaakkelin mittakaavoja tavoitteleville musikaaleille.

Akustiikankin kanssa on haasteita. Genreen kait kuuluisi soittaa ja laulaa kovaa. Ei toki olisi haitaksi, jos sanoistakin saisi selvää.

Ehkä vastaus tähän dilemmaan löytyy Mulla on liian lyhyt sänky -kohtauksesta, jossa toteutuu tämäntyyppiseen esitykseen pakollisena kuuluva ylisukupolvinen yhteisymmärryksen kohtaaminen.

Yleisölle on muuten tarjolla kertakäyttöisiä korvatulppia siltä varalta, että meteli tuntuu liian kovalta. Ensi-illassa en ainakaan kokenut niitä tarpeellisiksi. Mieluummin olisin ottanut tekstityksen.

DSC09180 kopio scaled 1

Kuva: Kari Sunnari

* *

En ehkä muutenkaan ole tälle teokselle otollisinta entisen nuorten ikäluokkaa. Silloin kun rääväsuita ei haluttu Suomeen olin jo vakaassa 19 vuoden keski-iässä. Tosin TTT:n Punk – kuten jo todettiin – sijoittuu vuoteen 1991 ja niin sanotun hardcore- eli HC-punkin skeneen. Silloin olin jo 33-vuotias esiteini.

Mutta ei sen niin väliä. Kertomuksena tämä voisi olla kertomus melkein mistä tahansa nuorisokulttuurin kausi-ilmiöstä, johon keskeisesti liittyvät tapa pukeutua ja yksi oikea musatyyli.

Onhan näitä ollut hipeistä diinareihin ja modeista punkkiin. Kaikissa kokoontuu yhteen joukko hyvin erilaisia ja eri taustoilta tuleva nuoria, jotka sitten ottavat samantyyppiset kampaukset ja pukeutuvat yhtenäisesti likimain univormumaisesti. Ja tekevät tämän kaiken korostaakseen yksilöllisyyttään ja riippumattomuuttaan järjestyneestä yhteiskunnasta sekä aiemmista sukupolvista.

Sen ilmiön kuvaamisessa Marko Järvikallas käsikirjoituksineen ja ohjauksineen mielestäni onnistuu erinomaisesti. Samoin kuin ilmaistessaan, miten punk tarkoittaa väkivallattomuutta aina aggressiivisuuteen asti.

Välillä Järvikallas tuo luomansa hahmot myös nykyaikaan, mikä on sisällöllisesti oivaltavimpia osia produktiossa. Eikä tuoretta #punkstoo-ilmiötäkään sivuuteta, joskin se on tuotu juttuun mukaan hiukan päälleliimatusti.

DSC05784

Suvi-Sini Peltola. Kuva: Kari Sunnari

* *

Punkin esiintyjäkaarti on sopivasti vuonna 1991 syntynyttä Minerva Kauttoa lukuun ottamatta TTT:n tuttua kaartia, pääosin aikuisia tai jopa keski-ikäisiä näyttelijöitä. Mikäpä siinä, Laineen Tuntemattomassakin nuoria sotilaita esittivät jo kypsässä iässä olleet miehet, ja hyvin kelpaa kansalle vieläkin.

Ovatko Heidi Kiviharju, Suvi-Sini Peltola, Saska Pulkkinen, Eriikka Väliahde ja Janne Kallioniemi oikeasti punk, sitä on vaikea sanoa. Mutta olivatko punk-nuoret ylipäätään kuinka punk? Siinä saattaa olla tämän tapauksen syvällisin sisältö.

Se nyt vain on sanottava, että Väliahde vetää taas uskomattomalla heittäytymisellä, ja Peltola osaa muuntua vaikka miksi.

Yllätyspisteet menevät triolle Jari Leppänen, Hiski Grönstrand ja Juha Junttu. He ovat esityksen orkesteri, poliisilaitos, naapurin isännistö, koiratarha ja isän uusi tyttöystävä. Ihan totta.

Juntun työn jälki näkyy monessa. Toiset bonukset Kautolle huilusoolosta.

* *

Lopuksi ihmettelyä: miksei käsiohjelmassa eikä nettisivuilla ole biisilistaa?

Ja silläkin uhalla, että kuulostaa niin kovin setäsovinnaiselta saarnaamiselta: kyllä rohkeaa teatteria voi mielestäni tehdä myös pitämällä koko ajan housut jalassa.

Matti Mörttinen

Tampereen Työväen Teatteri: Punk

  • Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Järvikallas
  • Dramaturgi: Juho Gröndahl
  • Lavastussuunnittelu: Janne Vasama
  • Puvustus, meikki ja kampaukset: Marjaana Mutanen
  • Valo- ja videosuunnittelu: Sami Rautaneva
  • Äänisuunnittelu: Kyösti Kallio
  • Rooleissa: Heidi Kiviharju, Minerva Kautto, Suvi-Sini Peltola, Eriikka Väliahde, Saska Pulkkinen, Janne Kallioniemi, Auvo Vihro

Kantaesitys Eino Salmelaisen näyttämöllä 19.10.2021. Esityksiä 30.12. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua