Santtu Karvonen ja Robin Svartström. Kuva: Mitro Härkönen
TEATTERI | Ohjaaja Juha Kukkonen työryhmineen on rakentanut Kari Hotakaisen romaanin runsaista päänsisäisistä monologeista yllättävän toimivan kokonaisuuden, jonka keskiössä ovat investointipankkiiri Jukka Hopeaniemen menneisyys ja nykyhetki.
”Ryhmäteatterin tulkinta rikkoo ajan ja paikan kronologian, ja kohtausten sarja onkin väliin kuin surrealistinen uni, joka sekoittaa toden ja kuvitellun.”
ARVOSTELU
Jumalan sana
- Perustuu Kari Hotakaisen romaaniin.
- Dramatisointi ja ohjaus: Juha Kukkonen.
- Esitys Ryhmäteatterissa 11.11.2021.
Mikä olisikaan sopivampi tapa viettää kansallisen kateuspäivän (verotietojen julkistaminen) iltaa kuin mennä katsomaan teatteriesitystä, joka kertoo kapitalismista ja yksilön mahdollisuuksista pysyä kyydissä markkinatalouden matkassa. Kari Hotakaisen Jumalan sana -nimisestä romaanista (2011) Juha Kuokkanen on dramatisoinut ja ohjannut Ryhmäteatterille tiiviin puolitoistatuntisen esityksen, jossa investointipankkiiri Jukka Hopeaniemen taksimatkasta Saariselältä Helsinkiin muodostuu samalla matka päähenkilön sielun syvyyksiin ja tuonpuoleiseen.
Jumalan sana on yksi Hotakaisen parhaista romaaneista. Siinä tiivistyy kirjailijan loistava, usein vuolaan runsas virke, sekä kirpeä yhteiskuntasatiiri. Kirjailija, niin kuin hänen romaaniensa hahmot, ovat sanomisissaan äärimmäisen tosissaan. Komiikka syntyykin juuri tästä verbaali-iloittelusta, joka kerrotaan busterkeatonmaisella ilmeettömyydellä
Kukkosen dramatisointi ottaa varsin reippaita vapauksia alkuperäisteokseen ja hyvä niin. Hotakaisen romaanin runsaista päänsisäisistä monologeista ohjaaja ja työryhmä ovat rakentaneet yllättävän toimivan kokonaisuuden, jonka keskiössä ovat Hopeaniemen menneisyys ja nykyhetki.
Ryhmäteatterin tulkinta rikkoo myös ajan ja paikan kronologian, ja kohtausten sarja onkin väliin kuin surrealistinen uni, joka sekoittaa toden ja kuvitellun. Pyrkimys teatterillisuuteen tahtoo tosin joissain kohtauksissa puurouttaa tekemistä, ja alitajunnan tai tuonpuoleisen hallusinatoriset hetket ovat hillittömyydessään paikoin vähän raskasta seurattavaa. Samalla siinä kärsii alkuperäistekstin filosofisen kaunis kieli.
Santtu Karvosen tulkinta Hopeaniemenä tasapainottelee raskaan ja kepeän välillä. Näyttelijän karaktääri tunnetaan pääosin koomisista rooleista (kyllä, tiedän ettei näin saisi lokeroida). Nyt Karvonen esittelee itsestään uuden puolen ja saa investointipankkiirin tragikoomiseen hahmoon syvyyttä. Pieni sordiino joidenkin kohtausten ilmaisuun olisi kenties tuonut vielä hitusen lisää nyansseja roolityöhön.
Robin Svanströmin autonkuljettaja ja enkeli Armaksen roolissa tekee perusvarmaa työtä. Hänenkin tekemiseensä jäin kaipaamaan rippusen mystiikkaa ja salaperäisyyttä. Nyt rahamies Hopeaniemen suojelusenkeli on turhan arkinen ja joviaali tyyppi. Muissa rooleissa Minna Suuronen Jukan syöpään kuolleena Elina-vaimona taas arkipäiväistää kuoleman jälkeisen elämän ja haikean kaipuun elämänkumppaniin uskottavasti. Saara Kotkaniemi taas on katu-uskottava ilmestys country-laulaja Lucinda Williamsina.
Edellä mainittu esityksen kesto (puolitoista tuntia) ansaitsee kiitoksen, semminkin kun Suomessa tehdään muutenkin aivan liian vähän esityksiä, joissa ei ole väliaikaa. Toki tiedostan teatterin sosiaalisen luonteen. Erityisesti isoissa laitosteattereissa, joiden päänäyttämöiden täyttöaste (ainakin näihin päiviin saakka) on perustunut ryhmämyyntiin, on väliajalla merkitystä. Silti harmillisen usein väliaika katkaisee esityksen intensiteetin, ja venyttää teatteri-iltaa turhan myöhälle.
Nyt yhden päivän road tripin keskeiset muistot ja tapahtumat on dramatisoitu tähän tulkintaan riittäviltä osin. Tarinan jouheaa etenemistä edesauttavat myös K Rasilan suunnittelemat lavasteina toimivat jättimäiset kuutiot, joita kääntämällä siirrytään kohtauksesta toiseen esityksen rytmin siitä kärsimättä.
* *
Helsingin tämän syksyn teatteritarjonnasta itseäni kiinnosti kolmen perinteisen ensemble-teatterin esitykset; KOMin Lou Salomé (lue arvio), Q-teatterin Minä, askartelija (kuten myös) sekä tämä Ryhmäteatterin Jumalan sana. Ne kaikki ehdin myös nähdä, joskin tämän viimeisen näytäntökauden loppumetreillä.
Vaikka Tampere tituleeraa itseään Suomen teatteripääkaupungiksi, fakta lienee se, että kriittisestä massasta puristuu helmiä. Pääkaupunkiseudun väestöpohja mahdollistaa kiinnostavan ja monipuolisen teatteriskenen ja niille riittävän yleisöpohjan. Tästä saatiin jälleen yksi todiste jo pelkästään näiden kolmen teatterin esitysten kautta. Ne olivat kiinnostavalla tavalla erilaisia niin tekstiltään kuin toteutukseltaan. Ja iso plussa tietysti siitä, että kaikki olivat kotimaisia kantaesityksiä.
Jussi Kareinen
Jumalan sana
- Perustuu Kari Hotakaisen vuonna 2011 julkaisetuun romaaniin.
- Dramatisointi ja ohjaus Juha Kukkonen
- Rooleissa Santtu Karvonen, Robin Svartström, Minna Suuronen, Saara Kotkaniemi ja Antti Heinonen
- Lavastaja K Rasila
- Valosuunnittelija Ville Mäkelä
- Äänisuunnittelija Jussi Kärkkäinen
- Pukusuunnittelija Ninja Pasanen
- Koreografi Janina Rajakangas
- Valokuvat Mitro Härkönen
Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 2.10.2021. Esityksiä 30.11. asti. Esityskalenteriin täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Perhe-elämän helvetin versiot – arviossa Ryhmäteatterin Lemminkäisen äiti
TEATTERI | Ryhmäteatteri herättää eloon tämän ajan Lemminkäisen tarinan Anna Krogeruksen käsikirjoittamassa ensi-iltanäytelmässä.
Päivä epäsuositun tytön elämästä – arviossa Kansallisteatterin Veljelleni
TEATTERI | Veljelleni on yksinpuhelu eli monologi, mutta sen esittämisen ohjaaja Otto Sandqvist on jakanut neljälle näyttelijälle.
Sirkku Peltolan Tyttö ja varis Hämeenlinnan teatterissa liikuttaa ja naurattaa – samanaikaisesti
TEATTERI | Tyttö ja varis kertoo neljästä hyvin erilaisesta, eri elämäntilanteessa olevasta ihmisestä.
Näyttämön sietämätön keveys ja huijarin paino – arviossa Espoon teatterin Minna Craucher
TEATTERI | Espoon teatterin ensi-iltamusikaalin päähenkilö Minna Craucher oli hengästyttävä nainen. Hän toimi jo, kun miehet vasta tuskailivat.