Talous, talous ja talous – kuka uskaltaa tämän jälkeen tavoitella taiteellisesti korkeaa tasoa?

Otso Kauton viimeiseksi ohjaukseksi TTT:n johtajakaudella jäi Saituri – ihana raha. Kuva: Kari Sunnari / TTT

EDIT 25.11.2023 kello 11.44. Päivitykseen on vaihdettu kuva, kuten myös kolumniin. Alun perin Saituri-kuva oli virheellisesti TT:n esityksestä. Toimitus pahoittelee.

Ihan äskettäin postilaatikkoon putkahti Tampereen Työväen Teatterin ensi kevään ohjelmistoa mainostava lehdykkä.

Sen johdantokirjoituksessa teatterinjohtaja Otso Kautto kertoi hienolla tavalla sivistyksestä ja siitä, kuinka ”sivistys on helppouden ja vastakkainasettelun maailmassa kapinallisuutta”.

Perjantaina Kautto sai sivistyneet terveiset työnantajaltaan. ”Haluamme kiittää Otso Kauttoa taiteellisesti korkeatasoisesta ohjelmistosta”, Työviksen tiedotteessa todettiin.

Muutama rivi ylempänä samassa tiedotteessa luki, että ”Kautto vapautetaan teatterin toimitusjohtajan ja taiteellisen johtajan tehtävistä”.

* *

Potkut eivät tulleet aivan täytenä sokkina. Katsomoiden täyttöasteesta on voinut aistia, että TTT:n talous ottaa iskua.

Mutta julkilausuttua kritiikkiä asiasta ei ole ainakaan yleiseen tietoisuuteen kantautunut. Siinä mielessä oli yllätys, että yhtäkkiä talon hallitus kertoi johtajan vaihtuvan ja vaihtuvan puhtaasti taloudellisista syistä.

Asiat eivät kuitenkaan ole koskaan niin yksinkertaisia kuin tiedotteisiin kirjataan. Työväen Teatterin talous ei ole alkuunkaan pelkkiä pääsylipputuloja. TTT on saanut maan tärkeimmiltä kulttuuripäättäjiltä arvokkaan kansallisnäyttämön aseman.

Se on tarkoittanut tiettyä taloudellista varmuutta toiminnalle, mutta se on myös tuonut mukanaan velvoitteen tuottaa korkeaa tasoa. Juuri sitä, mistä hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen tosiaan myös kiitti Kauttoa potkujen julkistamisen yhteydessä.

Jos olisin lainlaatija, pohtisin nyt vahvasti sitä, minkä painon Tampereen Työväen Teatterin johto antaa laitoksensa saamalle arvonannolle ja valtakunnalliselle tuelle.

Otso Kautto tuli Tampereen Työväen Teatterin johtoon vuonna 2019. Kuva: Kari Sunnari / TTT

* *

Otso Kautto on persoona. Puhuessaan teatteritaiteesta hän on melkeinpä hypnoottisesti huomion vangitseva esiintyjä.

Kuvittelin jossain vaiheessa, että hänessä tamperelainen teatterielämä sai lahjan siinäkin mielessä, että tässä on taidejohtaja, jota halutaan kuunnella ja jonka lausumiset ovat myös sopivassa määrin kontroverssejä tai jopa provokatiivisia.

Erään kerran Kautto kieli puoliposkessa haaveili ääneen vanhan kunnon vastakkainasettelun palauttamista. Hän esitti, että hankkeen voisi aloittaa ryhtymällä kutsumaan naapuritaloa Tampereen Teatteria sen historiallisesti oikealla nimellä eli Kauppaseuran näyttämöksi.

Kukaan ei tarttunut täkyyn, vaikka aiheesta olisi voinut käydä ihan hyväntahtoiseen sanalliseen mittelöön.

Ajattelin ensin, että kukaan ei edes huomannut Otson huulenheittoa. Tai että siitä ei yksinkertaisesti piitattu. Mediakaan ei noteerannut läppää.

Kuulin kuitenkin sittemmin, että Kauppaseura-kommentista oli närkästytty Keskustorin laidalla. Tamperelaiseen tapaan ei kuitenkaan haluttu ilmaista mitään julkisesti, vaan jätettiin tuohtumus hautumaan.

Tampere on kulttuurikaupunkina korkeatasoinen ja avarakatseinen. Välillä se kuitenkin yllättää lyhytjänteisellä ja ryppyotsaisella vanhakantaisuudella. Ehkä Kautto ylitti jotkin rajat yksinkertaisesti sillä, että hänellä oli valloittavan suodattamaton tapa esittää mielipiteitä ja tehdä taiteellisia linjauksia.

* *

Luulisin, että Kautto ei kaipaa apologioita. Hän varmaankin putoaa jaloilleen.

Hän on jo osoittanut henkistä joustavuutta siinä, että hän entisenä laitosteatterin ja musikaalien piikittelijänä päätyi yli 55-vuotiaana johtamaan tamperelaista laitosteatteria, jonka ohjelmistossa musikaaleilla on tärkeä osansa. Innostuipa hän kerran jopa linjaamaan, että musikaalit ovat tämän päivän kansanteatteria ja juuri siksi tärkeitä.

Kauton sijaan olen huolissani tamperelaisesta teatteriskenestä. Tarkoitan koko alaa, sillä TTT:n päätös heijastuu väistämättä myös tunnelmiin kaupungin muilla esittävän taiteen näyttämöillä.

Kysymys kuuluu nyt: löytyykö jostain seuraaja, joka on valmis tavoittelemaan taiteellisesti korkeaa tasoa? Antaako tämä käänne viestin, että nyt on keskityttävä hankkimaan katsojat takaisin ja suunniteltava ohjelmisto mieluummin varman päälle kuin jotain uutta ja ennenkokeilematonta tavoitellen?

Sitä ei jakseta pitää mielessä, että nykyinen teatteriyleisö on kovin ikääntynyttä. Luonnollinen poistuma on kylmä luonnonlaki myös katsomoissa. Siksi olisi ajateltava enemmänkin sitä, miten millenniaalit saadaan kiinnostumaan teatterista kuin sitä, miten pidetään seniorit tyytyväisinä.

Sitä paitsi: senioreissakin on erittäin paljon taiteen tasosta kiinnostuneita. Jopa huolestuneita.

* *

Siteeraan vielä pätkän verran Kauton mainoslehtitekstiä, johon alussa viittasin:

”Sivistyksessä ei ole mitään muodikasta, se uhmaa kaikkea sitä, mitä meiltä odotetaan, eikä sillä välttämättä saa ystäviä eikä siitä saa napakoita postauksia. Sivistys voi johtaa omaehtoiseen ajatteluun, se voi rikkoa ystävyyssuhteita, mutta se on myös ihmeellisten kohtaamisten aluetta.

Sivistys on vaarallista, sillä se on vastakohta yksinkertaistuksille ja yleistyksille. Kun se on runoutta, se on kielen kapinaa kielen ylivaltaa vastaan. Kun se on teatteria, se on parhaimmillaan eläytymistä toiseen, ja itsen ymmärrystä toisessa: kun salillinen eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä kokee samaan tahtiin, on lähellä ajatus, että kenties me sittenkin olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia.”

Kautto ei todennäköisesti tuota kirjoittaessaan tiennyt, mitä on tulossa työrintamalla. Mutta onneksi hän ehti kirjoittaa sen ja teatteri ehti julkaista sen laajaan jakeluun. Sopivasti tämä tapahtui juuri ennen kuin teatterin hallitus ehti sivistyneesti todeta, että talous on taidetta tärkeämpää – ja niin sanotusti vapautti johtajan pohtimaan sivistyksen syvintä olemusta vapaasti ja omalla vapaa-ajallaan.

Matti Mörttinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua