Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Supermarsu on tuoretta ja kevyttä lastenteatteria, mutta saa pohtimaan omaa käyttäytymistä muita ihmisiä kohtaan. Teatteri Siperian ja Pyynikin kesäteatterin yhteistuotannon viiden hengen ensemble johdattaa hengästyttävän vauhdikkaaseen seikkailuun, jossa pohditaan myös lukemisen tärkeyttä.
”Näytelmän vauhti oli nopeaa ja täsmällistä. Viidellä näyttelijällä riitti rooleja ja vaihdot sujuivat mainiosti ja huomaamatta.”
ARVOSTELU
Supermarsu ja vieraat viemäristä
- Ohjaus: Tuukka Huttunen
- Rooleissa: Maiju Saarinen, Valtteri Lehtinen, Karoliina Blackburn, Marko Keskitalo ja Marika Heiskanen
- Ikäsuositus: 5
- Ensi-ilta: Pyynikin Kesäteatterissa 28.6.2021. Esityksiä 3.8.2021 saakka. Esityskalenteri täällä.
Lastenteatteriesityksen paras hetki on juuri ennen esiripun nousua. Osa yleisöstä on katsomossa ensimmäistä kertaa eikä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pienet peput pyörivät omilla istuimillaan levottomasti.
Kesäkuinen maanantai-ilta Pyynikin kesäteatterissa tuntui melkein tavalliselta. Paitsi eihän se ollut. En edes muista, koska viimeksi olisin käynyt tyttäreni kanssa teatterissa. Suomen (ja Euroopan) ensimmäisessä pyörivässä katsomossa suositeltiin maskien käyttöä ja pidettiin vieressä istuviin turvavälejä. Nämä seikat eivät onneksi vaikuttaneet kokemukseen, ja mahdollistivat jälleen pitkän odotuksen jälkeen teatterin taian elämyksen koko perheelle.
Supermarsu ja vieraat viemäristä kertoo ala-asteikäisestä Emilia Laitinen-Niemisestä, joka muuttuu Supermarsuksi aina, kun joku tarvitsee apua. Emilia sai supervoimansa, kun hänen lemmikkimarsunsa Marsu-Halonen puraisi häntä sormeen. Tehtäviä Emilialle jakaa Supermarsujen johtaja Jättiläismarsu, joka on muuttanut Lahden mäkimontusta Näsinneulaan.
Edessä Maiju Saarinen ja Karoliina Blackburn, taustalla Valtteri Lehtinen, Marko Keskitalo ja Marika Heiskanen. Kuva: Harri Hinkka
Näytelmässä Supermarsu-Emilia saa Jättiläismarsulta kaksi erilaista tehtävää. Toisessa Emilia yrittää selvittää, ketkä salaperäiset hahmot asuvat viemärissä ja saavat kaupungin aivan sekaisin. Toisessa tehtävässä Emilia joutuukin itse miettimään, miten olla kunnollinen ystävä. Näytelmän kannattelevat teemat eivät olleet päälleliimattuja opetuksia, vaan ne kuljettivat myös tarinaa eteenpäin.
Supermarsu ja vieraat viemäristä perustuu Paula Norosen käsikirjoitukseen. Samanniminen kirja on myös Supermarsu-sarjan uusin, huhtikuussa ilmestynyt, kirjasarjan 15. osa. Pyynikille käsikirjoituksen on mahtavasti dramatisoinut Marika Heiskanen ja ohjannut Tuukka Huttunen. Pukusuunnittelun oli tehnyt Laura Lipiäinen. Erityiskiitos lavasteiden tekijöille, sillä isot, puiset hirvet, metso ja villisika olivat kauniisti rakennetut ja näyttävät elementit vehreiden puiden keskellä.
* *
Näytelmän vauhti oli nopeaa ja täsmällistä. Viidellä näyttelijällä riitti rooleja ja vaihdot sujuivat mainiosti ja huomaamatta. Lastenteatterin vaivaannuttavin hetki on yleensä se, kun aikuiset näyttelevät lapsirooleja, mutta Supermarsussa vaivaantumista ei syntynyt. Näyttelijät olivat lapsen kanssa samalla tasolla, eivät pilkanneet lasta eivätkä tehneet lapsista karikatyyrejä.
Maiju Saarinen, Emilia ja Supermarsu, oli lavalla lähes koko näytelmän ajan. Saarisen näyttelijäntyö oli silti elävää ja mukaansatempaavaa. Sukkela siirtyminen Emiliasta Supermarsuksi oli tehty Maijun liikekieltä ja äänitehosteita hyödyntäen jännittäväksi muuttumisleikiksi.
Marika Heiskanen nauratti erityisesti opettajahahmollaan, jonka hokema ”pistarit kaikista biologian kirjoista” jäi elävästi mieleen. Valtteri Lehtisen esittämä Simo, Emilian paras ystävä, oli sympaattinen ja hyväntahtoinen, superkuulolla varustettu naapurinpoika.
Karoliina Blackburn hyppäsi roolista toiseen sujuvasti, mutta varsinkin suudelmia kaipaavana sammakkoprinssinä sai virneen kasvoille. Marko Keskitalon vahvuuksia oli fyysinen esiintyminen. Keskitalo vilisti pitkin näyttämöä riehakkaana sutena, ja toisaalta keimaili coolina Rasva-Anterona. Kaikki muut kuin Maiju Saarinen esittivät vähintään kolmea eri hahmoa.
Emilia (Maiju Saarinen) ja susi (Marko Keskitalo). Kuva: Harri Hinkka
Paula Norosen nokkela teksti heräsi eloon Teatteri Siperian ja Pyynikin kesäteatterin yhteistuotannossa. Norosen vitsit eivät ole vielä kuluneita, ja hassut kontekstit naurattivat myös aikuista. Saatan alkaa itsekin puhua ”vanupuikon näköisestä Annelista”, koska se, jos joku, kuvaa ihmistä! Norosen tekstistä puuttui myös nykyisin suosittu pieruvitsailu, mikä piti yllä miellyttävää ilmapiiriä lavalla. Teksti ei yrittänyt mielistellä aikuista, mutta tamperelaisvitsit toivat hymyn niin lasten kuin aikuistenkin huuleen.
Näytelmän loppupuolen yleisön aktivointi oli paikallaan. Tunnin paikallaan istumisen jälkeen osa lapsista alkoi olla levottomia, mutta saadessaan osallistua mukaan näytelmään, hävisi herpaantuminen.
9-vuotias tyttäreni odotti etukäteen eniten pyörivää katsomoa ja totesi näytelmästä yksiselitteisesti: ”Hyvä ja hauska näytelmä. Näyttelijät näyttelivät hienosti erilaisia rooleja. Suosittelen kaikille.”
Petra Stolt
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Läsnäolon voima näyttämöllä kannattelee upeasti Eerika Rantasen tarinaa Tampereen Teatterissa
TEATTERI | Kolmen teatterin yhteistyönä syntynyt Eerika Rantasen tähänastinen elämä on erinomaisesti rytmitetty kokonaisuus, jota taitava näyttelijäkolmikko kannattelee taiten.
Mansikkapaikka. Nyt. – arviossa Sofi Oksasen uutuusnäytelmä Kansallisteatterissa
TEATTERI | Sofi Oksasen uutuusnäytelmä elää kipeästi tässä ajassa ja poimii lähikuvaan Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset yhden suomalais-ukrainalaisen perheen elämään.
