JOURNALISMI | Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajat raottivat Savoy-teatterin esityksessään verhoa jutunteon kulissien päältä.
”Kertomukset veivät mukanaan ja samalla tunsi oppivansa jotain ilman, että jutut tuntuivat siltä, että nyt myydään suomalaiselle yleisölle jotain kiinnostavaa maasta X.”
HS-kirjeenvaihtajat lavalla, Helsingin Savoy-teatteri 16.3.2023.
Miltä tuntuisi asua alle kahden neliön asunnossa? Hongkongilaiselle Sin Fook-wan elämä on mahdutettu 1,7 neliön, no, huoneeseen, sillä avioerossa meni asunto eikä kalliissa kaupunkivaltiossa ole varaa muuhun kuin niin kutsuttuun ”arkkuun”. Samassa tilanteessa on 200 000 hongkongilaista. Sin Fook-wa on kuitenkin onnekas: hänen huonekorkeutensa 170cm, kun yläkerran asujilla se on vain metrin.
Arkkuasunto oli yksi tarinoista Savoy-teatterin HS-kirjeenvaihtajat lavalla –illassa. Kun paperilehtien tilaukset vähenevät ja yhä useammat haluavat uutisensa ilmaiseksi, perinteisen journalismin on keksittävä itseään uudelleen ja tarjottava jotain, mitä muilla ei ole. Helsingin Sanomat on ansioitunut tässä viime vuosien aikana: se tuonut teattereihin journalismia Musta laatikko -esityksissä, kirjeenvaihtajat olivat lavalla myös juuri ennen pandemiaa vuonna 2019, ja muutamia vuosia sitten se teki työtään läpinäkyvämmäksi tarjoamalla lukijoille reaaliaikaisen seurannan siitä, kuinka tasa-arvoisesti naiset ja miehet olivat edustettuina jutuissa.
Torstai-iltana Savoy-teatterin näyttämölle nousi seitsemän kirjeenvaihtajaa: Jenni Jeskanen Moskovasta, Hanna Mahlamäki Berliinistä, Jussi Sippola Tukholmasta, Elina Väntönen Washingtonista, Teija Sutinen Brysselistä, Mari Manninen Pekingistä sekä Nato-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen. Jokainen avasi työtään ja tiettyä näkökulmaa alueeseensa, eli periaatteessa malli on sama kuin Mustissa laatikoissa. Malli on myös toimiva, kun journalismia siirretään puhutuksi esitykseksi: kertomukset veivät mukanaan ja samalla tunsi oppivansa jotain ilman, että jutut tuntuivat siltä, että nyt myydään suomalaiselle yleisölle jotain kiinnostavaa maasta X.
* *
Ilta oli rakennettu taitavasti niin, että erihenkisistä esityksistä muodostui jatkuvasti yllättävä ja huomion imaiseva kokonaisuus. Oli riipaisevia ihmiskohtaloita DDR:n poliittisten pakkoadoptioiden alla ja oli amerikkalaista itsetunnon kohottamista, jonka historiassa ei ole vältytty överiydeltä.
Kohokohtina oli alun arkkuasuntojutun lisäksi Jeskasen esitys toimittajan työn vaikeuksista hyökkäyssotaa käyvällä Venäjällä, jossa työ saa välillä kafkamaisia piirteitä – Burjatiassa KGB:n kanssa yhteistyötä tehnyt toimittajaryhmä lähti seuraamaan Jeskasta ja tämän mukana ollutta paikallista valokuvaajaa ravintolassa, ja niin paikalliselle tv-kanavalle tehtiin juttu, jossa kuvataan lähinnä Hauskoja kotivideoita muistuttavalla tyylillä, kuinka Jeskanen piiloutuu ”kollegoitaan” vessaan.
Sippolan katsaus siihen, miten Ruotsin Suomi-kuva on muuttunut Nato-prosessin aikana, sai taas yleisön moneen kertaan nauramaan. Lavalle pääsi kyseisessä esityksessä myös Sanna Marinin Tukholman-tiedotustilaisuudesta kuuluisa nahkatakki – joka päätyi myös yleisössä olleen pääministerin Instagram-feediin.
Vaikka Natosta ja EU:n huippukokouksista kertovissa esityksissä oli paljon kiinnostavaa sisäpiiritietoa, niissä ei ollut yhtä vahvaa tarinallista kaarta kuin muissa, mikä sai ne tuntumaan hieman esitelmämäisiltä. Sellaisenaankin ne kuitenkin toimivat osana kokonaisuutta – seitsemän hyvin kertomuksellista osaa ei ehkä olisi toiminut ilman hengähdystaukoja.
Ilta toi toimittajat ja heidän työnsä lähemmäksi yleisöä ja raotti verhoa jutunteon päältä – mikä varmasti oli tarkoituskin.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijät pitävät interaktiivisen murhamysteerin pinnalla – arviossa Tampereen Teatterin Hiuskarvan varassa
TEATTERI | Tuulensuun Palatsin interaktiivisen murhamysteerin tapahtumapaikkana on parturikampaamo. Kesken arkisen aherruksen yläkerrassa tapahtuu henkirikos.
Näyttävä tulkinta vanhasta komediasta – arviossa Nokian työväenteatterin Herrat ovat herkkäuskoisia
TEATTERI | Serpin komedia vuodelta 1937 on visuaalisesti upeasti toteutettu, muttei ainakaan vielä nouse oikein lentoon.
Vie sie, mie vikisen vai reilusti synnytystalkoot – arviossa SuomiFilmin salaiset kansiot
TEATTERI | Entä jos Tuntemattoman Koskela olisikin synnyttävä nainen urakoimassa uutta tykinruokaa?
Porilainen Rakastajat-teatteri on sovittanut Rosa Liksomin Everstinnasta vahvan ja omaäänisen monologin
TEATTERI | Rosa Liksomin tekstistä on sovitettu porilaisteatterissa omaääninen monologi, joka pitää vakuuttavalla näyttelyllä otteessaan kaksi tuntia.
