Kun kuolemaa ei pääse pakoon – Christie-klassikko Eikä yksikään pelastunut Tampereen Teatterissa

Hanna Telakoski
19.10.2020
Eikä yksikään pelastunut

TEATTERI | Eikä yksikään pelastunut on tyylipuhdas murhamysteeri, jota Agatha Christie piti onnistuneimpana luomuksenaan. Tampereen Teatterin sovituksen mahtipontinen lavastus ja ajankuvaa henkivä puvustus luovat näyttelijäntyölle laadukkaan pelikentän.

”Eikä yksikään pelastunut on täynnä puhetta oleva hengästyttävä kokonaisuus. Jännitteitä tilaan luovat hiljaiset, pysähtyneet hetket, joista Anna-Elina Lyytikäisen ohjaustyö ponnistaa.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Eikä yksikään pelastunut

  • Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen
  • Rooleissa: mm. Matti Hakulinen, Pia Piltz, Antti Tiensuu, Antti Reini
  • Ensi-ilta: Tampereen Teatterin Päänäyttämö 15.10.2020. Esityskalenteriin täältä.

”Kaikista hulluista ei aina tiedä, että he ovat hulluja.” (Tohtori Armstrong)

* *

Meren äänet kiskaisevat katsojan saarelle, jolla tapahtumapaikkana oleva kartano sijaitsee. Kaikki näyttelijät ovat lavalla heti. Aloitus on oivaltava. Hahmot ”heräävät” yksitellen puhumaan.

Taloudesta huolehtiva Rogersien pariskunta on juuri aloittanut pestinsä upeissa puitteissa.

Herra Rogers (Ola Tuominen) on säntillinen miespalvelija ja hänen vaimonsa (Elina Rintala) siivoustyötä manaava kokkauksen mestari, joka pitää kunnostetun kartanon keittiötä itselleen liian hienona.

Kaikki kahdeksan vierasta ovat saapuneet saarelle, joko mystisen Owenin pariskunnan tai tuttaviensa kutsumana.

* *

Antti Tiensuu on nuori ja huikentelevaisen röyhkeä Anthony Marston. Kirsimarja Järvinen äkkiväärä ja äksylevä puritaaninen vanhempi neiti-ihminen Emily Brent, jonka mielestä nuoresta polvesta ei ole mihinkään.

Kapteeni Philip Lombard (Antti Reini) vuorostaan on itsetietoinen ja aina asetta mukanaan kantava rehentelevä maailmanmies, omien sanojensa mukaan pahoissakin paikoissa ollut seikkailija.

Vanhemmat herrat; edesmennyttä vaimoaan kaipaava Kenraali Mackenzie (Matti Hakulinen) ja tuomarina työskennellyt, keppiin nojaava ja arvovaltaisen harkitusti käyttäytyvä tuomari Sir Lawrence Wargrave (Jukka Leisti) tasapainottavat ryhmän dynamiikkaa.

Nuori ja neuvokas Vera Claythorne on tullut saarelle työskennelläkseen rouva Owenin sihteerinä. Käy ilmi, että vieraista neuroottinen hermolääkäri Tohtori Armstrong (Ville Majamaa) on herra Owenin palkkaama.

Aikaisemmin poliisina toiminut yksityisetsivä William Blore (Arttu Ratinen) tarkkailee taloa ja vieraita ammattimaisin silmin ja on niin ikään Owensin toimeksiannosta.

9032

Antti Reini (oik.) tekee Philip Lombardin roolin, Jukka Leisti on Sir Lawrence Wargrave. Kuva: Harri Hinkka

* *

Näytelmän hahmot ovat miellyttävällä tavalla erillisiä ja selkeitä. Hyvin erilaiset toimijat ovat kertomuksessa läsnä.

Kaikkia paikalla olevia yhdistää heidän menneisyydessään vaikuttava tapahtuma, jo ssa joku tai jotkut ovat menettäneet henkensä. Läsnä olevilla on ollut väitetty osuutensa tapahtumiin.

Tästä he tulevat tietoisiksi, kun taloksi asettumisen katkaisee mystinen gramofonin kautta puhuva ääni, joka tekee selkoa kutakin koskevista syytöksistä.

Tunnelma on epäuskoisen järkyttynyt. Saarella olijat kukin vuorollaan valottavat heistä esiin nousseita seikkoja, lähinnä syytökset kieltäen ja menneisyyttään selitellen.

* *

Näyttämöllä seisova upea takka, kookas peili, karhuntalja sekä kattokruunu ovat keskeisiä lavastuksen elementtejä. Asetelma on tyylikäs ja harkittu.

Tunnelmaa luovat upeat videoajot, jotka tuovat taustalle muun muassa pilvimuodostelmia ja sadetta. – Myrsky nousee, laivat eivät kulje.

Tuulen, myrskyn ja ukkosen äänet syventävät suljetun tilan pakahtunutta tunnelmaa ja nostavat paniikkia. Voimistuva musiikki johdattelee tiivistyvään tunnelmaan. Kaiken tämän yhdistyessä nousevat kylmät väreet.

Ajoittain näyttämölle syttyvät kynttilät viimeistään vievät katsojan sisälle kartanon epäuskoiseen tunnelmaan, jota musiikki syventää. Puvustus on ajan tyylille uskollinen ja miellyttää silmää. Valaistus terävöittää yhtenäistä värimaailmaa.

* *

Christien luomassa tapahtumainkulussa saarella tuhojaan tekee murhaaja, jonka uhrina vieraita alkaa kuolla lastenlorun ennustuksen mukaisilla tavoilla.

Kuoleman seuratessa toista tilanne tiivistyy. Se ikään kuin painuu kokoon tunnelman käydessä aina vain klaustrofobisemmaksi.

Poispääsyä ei ole ja viime kädessä keneenkään ei ole luottamista.

Äkilliset tilanteet, säikähdykset ja muutokset nostattavat entisestään jännittynyttä ilmapiiriä. Vuorotellen vieraat alkavat menettää otettaan tilanteesta ja todellisuudesta. Vainoharhaisuus nostaa päätään – ja syystä.

Nousevan pelon ja paniikin ilmapiiri heijastuu hahmojen käytöksessä ja suhteessa toisiin eri tavoin. Mielentilat muuntuvat rauhallisen laskelmoivista hysteeriseen pelkoon ja kauhuun.

Hiljaiset, äänettömät hetket puristavat tunnelmaa entisestään tiukempaan ja suljettuun, pelkkiä uhkia sisältävään tilaan.

Näyttämöllä tunnelma kasvaa eri elementtejä yhdistelemällä. Kun murhaaja tekee tuhojaan ja kylvää kuolemaa, vyöryvän pilvet takaseinän videoajoissa upealla tavalla katsojan verkkokalvoille.

EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT 1

Kuvassa oikealta vasemmalle Herra Rogers (Ola Tuominen), Rouva Rogers (Elina Rintala), tohtori Armstrong (Ville Majamaa), Neiti Emily Brent (Kirsimarja Järvinen), Philip Lombard (Antti Reini), kenraali Mackenzie (Matti Hakulinen) ja William Blore (Arttu Ratinen). Kuva: Harri Hinkka

* *

Sattumalta vaikuttava ihmisten kohtaaminen paljastuu suunnitelluksi mielipuoliseksi tapahtumasarjaksi, joka käynnistyttyään etenee vääjäämättömään päätökseensä saakka.

Ihmiset yrittävät hahmottaa, kuka pyrkii asettamaan heitä toisiaan vastaan.

On ilmeistä, että asetelman takana oleva mieli ei ole terve, mutta vieraat voivat vain odottaa. Kuolema yllättää yhä uudestaan.

* *

Murhien esiintulon hetkellä kaikki ikään kuin pysähtyy aina hetkeksi, kirkastuu. Sekasorto muuttuu kummaksi selkeydeksi. – Näytelmä operoikin näillä hiljaisilla ja pysähtyneillä tiloilla.

Ensimmäinen näytös rakentaa vastakkainasetteluja käymällä läpi hahmojen taustaa. Toinen puolisko kiihdyttää tunnelmaa murhaajan tehdessä tuhojaan äänettömin, mutta varmoin ottein.

Kun yhteys seinälläkin esillä olevaan lastenloruun alkaa hahmottua, uhkaava tunnelma nousee tuulen yhä yltyessä.

* *

Tampereen Teatteri on rakentanut hienon klassikkokuvauksen, jossa näytelmä saa arvoisensa puitteet.

Epäilys, pelko, vainoharhaisuus ja erilaiset tavat reagoida tilanteisiin risteilevät juonessa. Murhaaja vaikuttaa olevan näkymätön toimija, jota on mahdoton paeta.

Jännitysromaaniaan vuonna 1943 dramatisoidessaan Christie kirjoitti näytelmään romaanistaan poikkeavan loppuratkaisun, joka sopi paremmin ajan hengen vaatimukseen. Tampereen Teatterin seuraama käsikirjoitus on vuoden 1939 mukainen versio, joka on uskollinen Christien romaanin lopun juonen käänteille.

Roolitus on kautta linjan onnistunut. Luonnekuvaukset ovat teräviä ja jännitteet lavalla vaikuttavat syntyvän vaivatta.

Näyttämöllä on monin paikoin läsnä koko vierasjoukko, joka on haaste, niin katsojalle kuin näyttelijälle. Ohjaajan työskentely on helpottanut molempia mainittuja ja lopputulos on toimiva.

Juonenkulku on kertomuksen tuntevallekin moninaisuudessaan hengästyttävä, eikä kyllästymään pääse.

* *

Etukäteen näytelmästä on puhuttu paljon Tampereen Teatterissa vierailevan, elokuva- ja tv-rooleistaan tunnetun Antti Reinin kautta.

Reini ei Lombardin roolissa lunasta häneen ladattuja odotuksia, vaan jää näytelmässä auttamatta esimerkiksi Veran roolin tekevän Pia Piltzin varjoon.

Lombardista jää mieleen nopea naurahduksilla reagoiminen eri käänteissä. Ylimielisenoloisesta hahmosta on muutoinkin vaikea pitää. Reinin tulkinta ei hahmoa syvennä.

Paikkansa Reini Lombardina kyllä täyttää, mutta näytelmän tähteä hänestä ei saa. Hän on roolissaan jopa hieman monotoninen ja ennalta arvattava.

* *

Käsikirjoitus nivoo yhteen yksittäisiä ihmiskohtaloita, jotka päätyvät osaksi pimeää suunnitelmaa. Se näyttää elämän mielipuolisen yllätyksellisyyden ja hahmottomuuden, elämän, jossa me kaikki lopulta kuolemme. – Niin toteaa Kenraali Mackenzie.

Roolityöt ovat toimivia. Kokonaisuuden kannalta minulle keskeisin ja mieleen painuva on Pia Piltzin neuvokas Vera. Hänen tekemisensä ylläpitää intensiteettiä, joka kantaa alusta loppuun saakka.

Vaikutuksen tekee myös Ville Majamaan näyttelemä neuroottinen Tohtori Armstrong. Hermolääkärin hermoissa on mitä ilmeisimmin pientä kireyttä ja se välittyy paremmin kuin hyvin.

Mainittava on myös Ola Tuomisen hovimestarihahmo Rogers, joka on varsinkin näytelmän alussa keskeinen toimija. Tuominen tekee hienon roolityön miespalvelijana ja vakuuttaa katsojan.

Jukka Leisti on oivallinen valinta Wargraveksi, joka on läsnä eräänlaisena rauhallisen oloisena vastavoimana paniikin yltyessä.

EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT 8

Etualalla Vera Claythorne (Pia Piltz), taustalla tohtori Armstrong (Ville Majamaa). Kuva: Harri Hinkka

* *

Tohtori Armstrongin mukaan hulluista ei aina tiedä, että he ovat hulluja. Lopulta neuroottisen oloinen hermolääkäri Armstrongkin joutuu hysteerisen paniikin valtaan. – Me kuolemme kaikki!

Näytelmässä menneisyys on läsnä nykyhetkessä hahmojen tekojen kautta.

Joukon harvetessa Blore pohtii lopulta epätoivoissaan, että entä jos jäljellä olevat ovatkin kuolleita, eivätkä vain ymmärrä että ovat jo helvetissä. Kuka korjaa tomaatit hänen puutarhapalstaltaan, jos hän kuolee. Arkisen tavallisuuden ja turvan surumielinen yhtäkkinen lumo on läsnä.

Kun toivoa ei vaikuta olevan, ratkeavat raitistunut tohtori Armstrong ja etsivä Blore maanisen järjettömään juopotteluun. Tämä entisestään kiihdyttävät maailmanlopun menoa. – Kohtaus on loistava!

* *

Klaustrofobisen vainoharhan tuntu heijastelee hyvin myös korona-aikaamme.

Elämme karanteenien aikaa, jossa jokainen kanssaihminen on potentiaalinen uhka ja kuoleman kasvot lähempänä elämän rajallisuudesta vieraantuneessa ajan hengessä.

Samalla se näyttää elämän ennakoimattoman ja sattumanvaraisenkin luonteen sekä avuttomuutemme maailmaan heitettyinä.

Elämä ei kuitenkaan lopulta jätä ketään puhtaaksi. Kaikki vieraat ovat omalla tavallaan vaikuttaneet kuolemantapauksiin ja ihmiskohtaloihin. Syyllisyys ja syyttömyys ovat näkökulmakysymyksiä – vai ovatko?

Syyllisyydentunto, jota ympäristö ja tilanne ruokkivat, pitää otteessaan varsinkin nuorta Veraa.

Mutta entä jos tappaminen onkin nautinnon lähde ja samalla ihmishenkiä tunnollaan tavalla tai toisella kantavat saavat rangaistuksensa, sairaan mieleen syövereissä oikeutetun sellaisen?

Hanna Telakoski

Eikä yksikään pelastunut

  • Alkuteos: Agathe Christien And Then There Was None
  • Suomennos: Aino Piirola
  • Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen
  • Lavastus- ja pukusuunnittelu: Mikko Saastamoinen
  • Valosuunnittelu: Raimo Salmi
  • Äänisuunnittelu: Jan-Mikael Träskelin
  • Videosuunnittelu: Petri Kyttälä
  • Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu: Jonna Lindström
  • Ohjaajan assistentti: Antti Tiensuu

Rooleissa:

  • Kenraali MacKenzie: Matti Hakulinen
  • Vera Claythorne: Pia Piltz
  • Anthony Marston: Antti Tiensuu
  • Philip Lombard: Antti Reini
  • William Blore: Arttu Ratinen
  • Cyril: Ossi Oijusluoma/ Kyösti Kiiskilä
  • Rouva Rogers: Elina Rintala
  • Sir Lawrence Wargrave: Jukka Leisti
  • Tohtori Armstrong: Ville Majamaa
  • Emily Brent: Kirsimarja Järvinen
  • Herra Rogers: Ola Tuominen

Ensi-ilta Tampereen Teatterin Päänäyttämöllä 15.10.2020. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This