Kuva: Joensuun kaupunginteatteri
ARVOSTELU | Piia Peltolan ohjaus Kätkäläisen vanhat päivät Joensuun kaupunginteatterissa käsittelee vaikeita ja rankkoja aiheita hoivaavan hellästi. Näyttelijät tekevät huikeaa työtä.
”Musta koira viittaa masennukseen. Se ilmestyy pihaan ja vie mennessään ilon ja toimintakyvyn, mutta ei ole perimmäinen syy. Se on oire yhteiskunnassa elämisen vaikeudesta. Metsiä on hoidettavana ja nettihommia pitäisi digitalisoituvassa yhteiskunnassa opetella.”
ARVOSTELU
Kätkäläisen vanhat päivät – tarina mustasta koirasta
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Piia Peltola
- Alkuperäisteos: Simo Hämäläisen romaani Kätkäläinen ja musta koira
- Rooleissa: Jaakko Tohkanen, Petteri Rantatalo, Regina Launivuo, Olli Haataja, Minna Maaria Virtanen, Anna Ojanne
- Ensi-ilta: Joensuun kaupunginteatteri 12.9.2020
Esikoisohjauksellaan Kätkäläisen vanhat päivät – tarina mustasta koirasta Piia Peltola näyttää, kuinka hyvinkin synkeitä ja vaikeita asioita voidaan teatterilavalla käsitellä hoivaavan hellästi ja rakastavasti. Simo Hämäläisen Kätkäläinen ja musta koira (Gummerus 2011) sovitetaan teatterilavalle koskettavasti ja tyylillä.
Ikääntyneet pariskunnat, Kätkävaaran Aholaiset Pietu, ”Kätkäläinen” (Jaakko Tohkanen) ja Iitamaria (Petteri Rantatalo) sekä Kieppivaaran Hurskaiset Aimo (Regina Launivuo) ja Alma (Olli Haataja) elelevät arkeaan pohjoiskarjalaisella haja-asutusalueella, kunnes musta koira ilmestyy Hurskaisten pihaan.
Musta koira viittaa masennukseen. Se ilmestyy pihaan ja vie mennessään ilon ja toimintakyvyn, mutta ei ole perimmäinen syy. Se on oire yhteiskunnassa elämisen vaikeudesta. Metsiä on hoidettavana ja nettihommia pitäisi digitalisoituvassa yhteiskunnassa opetella. Velkaantumatta on vaikea saada asioita hoidettua.
Keskeiseksi tapahtumia ajavaksi kriisiksi nousee pakko hoitaa myrskyn kaatamasta metsästä rungot pois ennen metsätuhoja. Talon isäntä on viety hoitolaitokseen ja sieltä hänet olisi tavoitettava hyväksymään naapurin apu talon metsien kuntoon laittamiseksi. Ison, kansainvälisen hoivafirman kanssa toimisessa on omat kommervenkkinsa.
Etelän kaupunkeihin muuttaneet lapset ja lapsenlapset häälyvät taustalla puhelimien ja netin päässä ja heidän otteensa ja ymmärryksensä maaseudun arkisesta todellisuudesta on katkoinen ja tukkoinen. Kouriintuntuva metsänhoidollinen ongelma piirtää hienovaraisesti auki koko harvalukuistuvan maaseudun ikääntyvän väen hankaluuksia ja asioiden tärkeysjärjestyksiä.
Se musta koira on toteutettu hienosti vain ääninä (Minna Maaria Virtanen) ja paikkaan suunnattuina katseina. Koira meinaa pyörähtää naapurinkin pihalla, mutta Kätkäläinen näyttää sivuuttavan sen paljon naapuriaan helpommin, koska yhteisöllinen, koomisiakin piirteitä saava naapuriapu ei jätä sille aikaa eikä paikkaa.
Kätkäläinen on näyttelijäntyön juhlaa. Jaakko Tohkanen tekee vavahduttavan hienoa työtä Kätkäläisenä. Herkän hallittu ilmeikkyys on niin tuttua pohjoiskarjalaisten tupakeittiöiden kahvitteluhetkistä, että meinaa kyynel tirahtaa lapsuusmuistojen tulviessa.
Olli Haataja tulkitsee aivan yhtä koskettavalla aitoudella Alman roolin. Lyhyt askellus ja nöyristeleväksi naamioitu määrätietoinen omaishoitotyö, vanhan pariskunnan vähä vähältä esiin piirtyvä patriarkaalinen dynamiikka sekä seinien puristuminen ympärille keinovalikoiman huvetessa on samaan aikaan kaunista ja kauheaa katsottavaa.
Petteri Rantatalo Iitamariana kaivaa näytelmän mittaan hyvin kauniisti ihmisen esiin Kätkäläisen rouvan kuoren alta. Kun otetaan ryyppy, on pettymys kun mies ei haluakaan toista. Itselleen ei voi pyytää. Lopulta se ihminen pulppuaa esiin ilman viinaakin. Regina Launivuo Aimona viestii masennuksen yhdellä katseella kaukaisuuteen niin selvästi, että kyseenalaistettavaa ei juuri jää. Anna Ojanne oravanpyörästähyppääjä R. Variksena jää kovin sivulliseksi hahmoksi ja hänen kriiseilynsä hiukan irtonaiseksi, vaikka roolityössä ei mitään vikaa olekaan.
Meno lavalla on välillä kaoottista. Kohtauksia on napsittu hyvinkin lyhyiksi ja sitten kovalla tohinalla siirrellään lavasteita vähän väliä paikasta toiseen. Rytmi on ensi-illassa vielä hakusessa ja siirtymien meluisa tohina rikkoo tunnelmaa. Välillä myös taustalle heijastetut videopätkät ja kuvat rikkovat turhaan lavakuvaa ja tuntuvat tarpeettomilta. Eikö niitä olisi saanut muilla lavastusratkaisuilla tehtyä isojen videonäyttöjen sijaan?
Hämäläisen kirjaa en ole lukenut, joten en osaa arvioida kuinka hyvin kirjan sovittamisessa näyttämölle on nyt onnistuttu. Sellainen vaikutelma kyllä jää, että vähän kovemmallakin kädellä olisi sovitustyötä ehkä ollut varaa tehdä. Se on silti helppo todeta, että erinomaisen näytelmän tekemisessä on onnistuttu. Kesti pitkään ennen kuin vuoden alussa ohjaajaksi Joensuun kaupunginteatteriin rekrytoitu Peltola sai ensimmäisen ohjauksensa talossa näyttämölle, mutta sitä kannatti odottaa.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttämön sietämätön keveys ja huijarin paino – arviossa Espoon teatterin Minna Craucher
TEATTERI | Espoon teatterin ensi-iltamusikaalin päähenkilö Minna Craucher oli hengästyttävä nainen. Hän toimi jo, kun miehet vasta tuskailivat.
Ken voi ystävänsä unhoittaa ilman kyyneleitä? Arviossa Seinäjoen kaupunginteatterin Seili
TEATTERI | Seili on vankalla ammattitaidolla tehty teatterisyksyn helmi, syvälle mieleen painuva musikaali.