Joensuulainen teatterien yhteistyö Fahrenheit 451 heittää dystopian yleisön silmille ja sitten murskaa sen

Kuvat: Miska Korpelainen

Ei ehkä ole ihan paras vaihtoehto mennä katsomaan ja kirjoittaa kritiikkiä dystopia-aiheisesta näytelmästä samana päivänä, kun maailma muuttui rajusti. Euroopassa vuodesta 2014 käyty matalan intensiteetin sota leimahti avoimeksi sodaksi, ja satuin juuri sellaisena päivänä katsomaan Joensuun kaupunginteatterin ja Joensuun ylioppilasteatterin yhteistuotantoa Fahrenheit 451.

Voi olla, että näytelmän otti nyt vastaan vähän herkemmin fiiliksin kuin minä tahansa muuna päivänä. Elämys oli vahva.

* *

Piia Peltolan käännös, dramatisointi ja ohjaus on tiukasti ajassa kiinni. Se sorkkii sopivan hienovaraisella otteella nykyisen yhteiskunnan herkkiä kohtia aina enemmistön diktatuurin ongelmista tosi-televisioon. Siitä on kauan, kun olen lukenut Ray Bradburyn kirjan, joten en pysty nyt tarkkaan arvioimaan, miten alkuteokseen on näytelmän teossa suhtauduttu. Joka tapauksessa Fahrenheit 451on hyvin ohjattu, vakuuttavasti näytelty ja etenkin visuaalisesti todella upea. Noin puolentoista tunnin mittaisena se on juuri oikean pituinen.

Palomies Montag alkaa epäillä, onko sittenkään oikein polttaa kaikkia kirjoja. Onko palokunta tosiaan joskus sammuttanut tulipaloja? Onko pinnallisen viihteen ja pillereiden turruttama ja väkisin suoritettu onnellisuuden larppaaminen sittenkään oikea tapa elää?

Vaikka kirjallisuuden kieltävä ja viihteeksi muotoiltua aivopesua tuuttaava diktatuuri on aiheena synkkä, huokuu näytelmä jonkinlaista arkaa ja haurasta toiveikkuutta, joka koskettaa syvästi. Pahiksetkin tihkuvat inhimillisyyttä ja ihmisyyttä. Tapahtumat ovat rajuja ja välillä brutaaleja, mutta esityksen ihmiskuva ei ole kyyninen.

* *

Kaupunginteatterin näyttelijäkolmikko tuntuu imeneen aivan uutta energiaa tästä yhteistyöstä ja vaikka Anna Ojanteen tietää todella hyväksi, loistaa hän nyt kapteeni Beattyna aivan poikkeuksellisella tavalla. Hannes Mikkelsson Montagina ja Minni Gråhn Mildredinä kannattelevat hekin varmaotteisesti esitystä.

Ylioppilasteatterin porukasta erityisen vahvasti jää mieleen Sampsa Salo palomies Blackina hiukan jäykkine, mutta tiukasti läsnäolevine olemuksineen. Hänet voisi yhtä hyvin kuvitella kreisikomediaan tai kauhutrilleriin, ja Peltolan tulkinnassa Bradburyn dystopiasta on vähän molempia.

Lavastus peileineen ja mellakkakilpineen sekä taidokas leikki heijastuksilla ja varjoilla tekee tarkasti rytmitettyyn ja juuri sopivan painokkaaseen musiikkiin yhdistettynä esityksestä hyvin intensiivisen. Joutohetkiä ei lavalle ole jätetty, mutta katsojaa ei silti hengästytetä tai tukahduteta.

Sotauutisista johtuva herkistyminen varmaan vaikutti siihen, kuinka syvälle näytelmä puri. Mutta vain osin. Fahrenheit 451 on koko kehossa tuntuva, taidokas esitys.

Peltolan tulkinta uskaltautuu virittelemään toiveita siitä, että sivistys, hyvyys ja myötätunto voisivat voittaa. Tässä ajassa se on radikaali, mutta hyvin tarpeellinen viesti.

Pasi Huttunen
paspah [at] gmail.com
Twitter ja Insta: @paspah

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua