Kuvat: Suuri Kurpitsa / Simo Ollila
SARJAKUVA | Överitarinoita, absurdeja tositapahtumia ja urbaanilegendoja sarjakuvallisesti läpikäyvä Yhesti yhessä paikas on täällä jälleen.
”Mitä joululaulun sanamuoto ’raaoistansa sen jo tonttu nääki’ oikein lopulta haluaa kertoa? Mieti sitä. Leuto mindfuck. Nimittäin.”
ARVOSTELU
Ville Pirinen: Yhesti yhes kahennesstoista paikas
- Suuri Kurpitsa, 2025.
- 68 sivua.
Sarjakuvataiteilijan ja kulttuurin monitoimimiehen Ville Pirisen vuodesta toiseen nahkansa luova, erilaisia överitarinoita, absurdeja tositapahtumia ja urbaanilegendoja sarjakuvan muodossa kertova ja tekijänsä persoonalla analysoiva ”Yhesti yhessä paikassa” on täällä taas. Pirinen pisti parastaan sarjan edellisessä, pienen tauon jälkeen palanneessa ”yhennesstoista” osassa (2023). Millaisena sarjispokkarisarjan taso pysyy niin tarinoiden, piirrosjäljen kuin kokonaisuuden osalta?
Ei huolta, vuonna 2009 alkanut Yhesti yhes -sarja on yhä hyvässä iskussa. Pirisen suttuisen ilmeikkään piirrostyylin ja luovan ruutukaavan käytön lisäksi Yhesti yhes kahennesstoista paikas -albumin (Suuri Kurpitsa, 2025) tarinat saavat lisätehoa taustaväreistään, jotka esimerkiksi sienitarinan kohdalla hyödyntävät luonnollisesti mukavan psykedeelisiä sateenkaarisävyjä. Pirisen kertoja-analyysien ja alustuksien kotisomisteiden valovoimaisena tähtenä on jälleen mäyräkoira Tyyne.
Tällä kertaa Pirinen on inspiroitunut kaikkien tuntemista sanoituksista ja niihin liittyvistä oudoista piirteistä. Riittääkö kunnon mieheksi se, että ripustaa laukun naulaan, kuten Ukko Nooa? Mitä joululaulun sanamuoto ”raaoistansa sen jo tonttu nääki” oikein lopulta haluaa kertoa? Mieti sitä. Leuto mindfuck. Nimittäin.
Lisäksi tositarinoiden tai ainakin totena kerrottujen tarinoiden listalla on väärin käytettyä termiä, kiusallista tilannetta ravintolassa, likikohtalokasta mökkireissua ja tottakai loputtomasti inspiraatiota ruokkivaa kännikommellusta.
Sarjan peruselementteihin kuuluu edelleen visvan, veren ja vatsanesteiden roiske, mutta ei naureskellen vaan ymmärtämään yrittäen. Sattuuhan niitä kaikille. Se todellinen koukku koituu vasta aamulla, kun muisti alkaa pikkuhiljaa palautua.
Kaikkia öisiä toilailuja ei aina kannata paljastaa. Eikä ainakaan sitä, mitä sillä voiveitsellä tulikaan tehtyä.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Upeaa ajankuvaa Suomen ensimmäisestä naislentäjästä – arviossa Hangaarin kummitus
SARJAKUVA | Sisarusten Iriini Kalliomäen ja Kiira Mukan elämäkerrallinen sarjakuva naislentäjä Vuokko Knuutilasta on sympaattinen ja näyttävä.
Maalaispunkkari merkityksellisten keikkareissujen ytimessä – arviossa Maalaispunkin matka metropoliin
SARJAKUVA | Pauli Kallion ja Henri Gylanderin albumi suurenmoisen seitsikon tapahtumarikkaasta keikkareissusta lahden taakse pääsee seikkailun makuun.
Cassandra Calinin sarjakuvassa Lia kipuilee uudessa maassa mutta löytää myös onnea – arviossa Uusi tyttö
SARJAKUVA| Vaikka visuaalisessa ilmaisussa on paikoin toivomisen varaa, on Uusi tyttö aivan pätevä sarjakuvaromaani nuorille.
Heikki Kemppaisen muistisairautta käsittelevän sarjakuvatrilogian päätösosa elää pilkahduksissa – arviossa Perintö
SARJAKUVA | Heikki Kemppaisen pelkistetty viivapiirtotyyli sopii toimivasti äidin kodin muistorikkaaseen tyhjentämiseen.