UGH!! Terveet kädet on jälleen kohdannut mustan vinyylin ja tiivistänyt pohjoissuomalaisen ahistuksen

Kuva: Terveet Kädet / Bandcamp

Terveet kädet on julkaissut uuden albumin. Paketin muovikääreeseen istutettu tarra muistuttaa, että kansainvälisestikin tunnustettu yhtye käynnisti suomalaisen hardcore-punkin jo 43 vuotta sitten ja että ryhmän edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt peräti kahdeksan vuotta. Pitkä julkaisutauko ei ollut Terveiden käsien ensimmäinen. On sen kokoonpanokin vaihdellut kuin Olkiluoto 3:n sähköntuotannon käynnistyspäivämäärä. Vuonna 2016 Terveet kädet kuitenkin hajosi. Tuolloisen kokoonpanon viimeiseksi levyksi jäi Lapin helvetti (2015).

Terveiden käsien ainoa alkuperäisjäsen on jo vuosikymmeniä ollut mikrofoniinsa väkevästi ärähtelevä Veli-Matti ”Läjä” Äijälä, omintakeisen vaihtoehtomusiikin monipuolinen tekijä, joka ei suostu sammaloitumaan vaan ennättää hämmästyttävän moneen touhuun. Ei hän pitkään malttanut näistäkään kuvioista poissa pysyä. Äijälän yhtye jatkoi pian jälleen uudella kokoonpanolla (Ilari Kinnunen, kitara; Samppa Kinnunen, rummut; Lene Leinonen, basso), nyt tosin Lapin helvetti -nimisenä, mutta eipä aikaakaan kun se alkoi tehdä taas keikkoja Terveinä käsinä soittaen ryhmän 1980-luvun kappaleita.

* *

Terveet kädet mielletään leimallisesti nimenomaan hardcore punk -yhtyeeksi. Sen tuotannossa on kuitenkin kuultu metallivaikutteita iät ja ajat. Niitä tarjoaa myös paluulevy, vaikka poljento kiistatta enimmäkseen hardcorea onkin. Toisaalta liikettä on tapahtunut myös toiseen suuntaan. Metalli on ammentanut hardcore-punkista, ja monet yhtyeet ympäri maailmaa ovatkin jaelleet Terveille käsillekin tunnustusta inspiraatiosta.

Kaikki kaikkia vastaan -levyn (Svart, 2023) kappaleiden tekemiseen on osallistunut jokainen Terveiden käsien nykyisestä jäsenistöstä, ja onpa mukana myös ryhmän alkuperäisen kitaristin, Timo Wiikin, sävellys. Jos ryhmän kokoonpano on vuosien varrella vaihdellut, ei yhtye tietenkään ole musiikillisestikaan tyystin sama kuin 1980-luvun alun julkaisuilla kaahaillut. Kaikki kaikkia vastaan pitää kuitenkin sisällään yhtyeen tuotannossa vuosikymmenten saatossa tutuiksi käyneitä elementtejä. Jos ei pauke ja pärinä enää aivan yhtä karua kuin alkupään levyillä olekaan, ei studioon nytkään ole kuukausiksi soundeja ruuvaamaan jääty. Tykitys on joka tapauksessa armotonta ja soitto tiukkaa alusta lähtien.

Verenperintö on levyn 16 raidasta pisin ja ainut yli kaksi minuuttia kestävä. Kappale täräyttää levyn käyntiin kitaran ulinalla, tyrnällä bassottelulla sekä tutusti turpaanvetävällä pärinällä. Ei jää epäselväksi, että nyt on tosi kyseessä. Musiikillisesti toimitaan hardcore-punkin viitekehyksessä, mutta metallisuutta on läsnä eikä vähiten tiluttelevissa kitarasooloissa. Mielessä piipahtaa, että Äijälän ärjyntä voisi olla miksattu aavistuksen enemmänkin esille, sikäli vakuuttavasti hän leiviskänsä hoitaa.

Seuraava kappale, KKV, lähtee kulkevalla metalliriffittelyllä. Sitten tempo polkaistaan rivakammaksi. Ensi kuuntelulla herää ”vähän kuin kotiin palaisi” -tunteellisuus. Metallielementit sekä energisoiva tykitys kytkeytyvät onnellisesti toisiinsa ja vielä kuuntelijan mielessä tämän nuoruusmuistoista kumpuavaan pussista pullautetun mustan vinyylin tuoksuun.

Meno jatkuu pitkälti samalla sekoituksella, kappaleesta riippuen hieman eri suhteissa, levyn alusta loppuun saakka. Armotonta hardcore-tykitystä, nopeaa, energistä sahausta riittää. Metallielementtejä kuullaan niin riffeissä, kitarasooloissa kuin soundeissakin. Useammankin kappaleen kohdalla voisi keskustella vaikkapa edesmenneestä Slayer-yhtyeestä. Tai Iron Maidenista!

Haaskalintu edustaa tymäkkää, simppeliä keskitempoista riffittelyä ja erottuu joukosta. Ensinnäkin se vinkkaa väliosassaan hieman yllättäen juuri Iron Maiden -yhtyeen Rime of the Ancient Mariner -kappaleen suuntaan. Toiseksi raita tuo muistumia joistakin Terveiden käsien levytyksistä niiden parin 1980-luvun loppupuoliskon vuoden ajalta, kun A. W. Yrjänä soitti ryhmässä kitaraa. Niin, CMX-yhtyeen riveissä muun muassa popmusiikkia, iskelmää ja virsiä sittemmin levyttämällä koko kansan kivaksi suosikiksi kohonneen kiehtovan arvoituksellisen älykkörunopojan roolin taustalta löytyy siis totisestikin visvaa vuotava hardcore-menneisyys. ”Katso kuvat!”

Kun nyt Terveiden käsien entisiin kitaristeihin päästiin, nostettakoon paluulevyltä esille vielä yksi kappale. Napakasti virvelirummulla liikkeelle päräytettävä Eristäytyminen on levyn lyhyin, alle minuutin kestävä. Se riittää. Raita on samalla yksi levyn mieleenpainuvimmista ja pakottaa kuuntelijan pään nyökyttelemään musiikin tahtiin. Kappale on merkitty Wiikin sävellykseksi. Hänen osuuttaan ei kuitenkaan sen kummemmin missään alleviivata, ja se saattaakin jäädä helposti huomaamatta.

* *

Hänelle, joka on kuunnellut sujuvasti myös Terveiden käsien metallisemmalla otteella potkivaa tuotantoa, ei Kaikki kaikkia vastaan aiheuttane kovinkaan kummoista kakomista. Levyllä riittää kiivasta komppia sekä vihaisesti saahaavia ja viiltäen ulvovia kitaroita. Rummut paukkuvat. Bassokitara murisee. Kappaleet pidetään lyhyinä, vaikka yhtye nykyään surutta minuutin keston useimmilla levynsä raidoista ylittääkin.

Myös Äijälän ilmaisu on vanhaa tuttua. Yrmeästä ärähtelystä on melkein yhtä hankala saada tolkkua ilman sanoitusliitettä kuin aiemminkin, eikä se liitekään tehtävässä varsinaisesti helpota, jos levyn puoliskot kuuntelee väärässä järjestyksessä eli niin sanotusti persposki edellä. – Kyllä vain, tätäkin on kokeiltu.

Sanoitukset… Raadollista kuvastoa kuuntelijan kasvoille sylkevien lyriikoiden yhden tai korkeintaan muutaman sanan mittaiset pelkistetyt säkeet ruokkivat kyllä mielikuvitusta, mikäli sitä vähänkään on. Tulkintoja tekemään kutsuvat sellaiset toistuvat asiat kuin ruumiit, raadot, luut, liha, kudokset, sisälmykset, visva, veri, suonet, tuska, kärsimys ja kuolema. On jumaloita, saatanoita, ynnä muita. Sanoituspuolikaan tuskin yhtyeen ilmaisuun vihkiytyneitä varsinaisesti yllättää.

Sanoitusten lisäksi levyn sisäpussista voi ilokseen tihrustaa, että Taiteen edistämiskeskus on tukenut myös Terveiden käsien toimintaa. Olisiko näin, että maailmassa on sittenkin vielä jotain hyvää?

* *

Reilut 22-minuuttinen Kaikki kaikkia vastaan on nopeasti kuunneltu armoton turpaanveto. Levy ei varsinaisesti yllätä. Yhtye kuulostaa tutulta; aika lailla tällaista osasi odottaakin, eikä menoon oikeastaan muutosta kaipaakaan, kun eläkeikäinen Äijäläkin ärähtelee mikrofoniinsa edelleen väkevästi.

Joku saattoi havaita, että ylempänä mainittiin nimeltä vain levyn a-puolen kappaleita. Siihen on syynsä. Kaikki kaikkia vastaan toimii a-puolellaan sellaisella iskevyydellä, että levyarvostelija näkee tähtiä. Luultavasti osin tästä syystä b-puoli jää hieman puuduttavaksi – ja paria kappaletta lukuun ottamatta valitettavasti kovin vähän mieleen. Ero on huomattava.

Ei Terveiden käsien levyiltä tosin oikein enempää vaihtelevuuttakaan osaa vaatia. Yhtyettä ei muisteta parhaiten hienovaraisia nyansseja kappaleisiinsa nyhräävänä – eikä pidäkään. Levyn kappaleiden muutamat hitaammat ja raskaammat osat toki erottuvat kaahauksesta, ja johan se riittääkin; taas voi ottaa nyrkkiä vaikka kasvoon.

Lienee turhan ilmeinen vinkki, mutta menköön nyt: monen muun tavoin myös tämä levy potkii lujemmin, jos kuuntelija kääntää vahvistimensa onnenpyörää eli äänenvoimakkuusnupikkaa kaakkoa kohti.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua