Kuvat: Mikko Lahikainen / Soit se silti
LEVYT | Suosikin kakkoslevyn öisesti haaveileva ilme tiivistää tamperelaisyhtyeen kaavasta kauniisti väreileviä musikaalisia hetkiä, joita koristellaan säröllä juuri sopivasti.
Vuoden 2022 lopussa julkaistu Suosikki-yhtyeen debyyttialbumi Tämä tulee sattumaan anyways (Soit se silti) luotti postpunkin ja vaihtoehtorockin tehokeinojen maustamaan, jykevästi nakuttavaan ja rouheaan ilmaisuun. Jussi Kaholan tunnistettavasti naukaiseva laulu kuorrutti persoonallisesti kerrasta mieleen painuneita tummia luentoja, kuten Ei se oo tyhmää ja Arki on mun huora.
Sakari Taskisen ja Kaholan ruvella jurnuttavat kitarat sekä basisti Jamppa Järvisen ja rumpali Antti Hietalan tymäkkä rytmipohja rakensivat musiikillisen keitoksen, jossa viehättivät niin tummasyiset tarinat kuin oikealla tavalla hommaa eteenpäin vienyt pilke silmäkulmassa. Vaikka tahti oli paikoin hengästyttävä, ei kokenut ryhmä sortunut puristamaan soittovälineitään liikaa.
Nyt on toisen askeleen vuoro. Sä oot meistä se kaunis (Soit se silti, 2023) askel suuntaa poispäin säröstä ja punkista, kohti 1980-lukuista uutta aaltoa ja sähkörumpuja. Kohti albumia, josta löytyy niin tanssilattian tahroja kuin levollisen päivän autuutta, kuten biisinikkari Kahola kakkoslevyn tavoitteita itse kuvailee. Lopputulemana on kypsemmän oloinen ja esikoisalbumia kuulaammalla tavalla yhtä hitikäs ja kiinnostava kokonaisuus.
Aaltoihin aloittaa sykkien nimenomaan siellä kasarikuulaassa neonluolassa, mutta mukavan reippaalla otteella ja pitäen kiinni Suosikin rullaavasta ilmeestä, jossa rouheudellakin on paikkansa. Voi jopa olla, että hiukan vähemmän rupinen ilme jättää Suosikin melodiakynälle enemmän tilaa hurmata. Tasaisesti säksättävä laukka ja hengittävyys palvelevat laulun pohdiskelevaa viekoittelevuutta. ”Ei tätä sydäntä voi pienet myrskyt pysäyttää”, toteaa Kahola luoviessaan aaltoihin ja niiden yli.
Relove pohtii rakkauden uutta mahdollisuutta yhtä lailla haikean tummalla, pienesti purskahtelevalla tapetilla. Mieleenpainuva ”voit valita mut uudestaan ja meidän tiet kohtaa” -kertosäe jää korviin pyörimään, haetun puolivaloinen melankolisuus toimii ja yhtyeen energia välittyy. Puoliakustinen Maailma paikoillaan istuu nousee komeasti kertoon, eikä menetä progressiivisuuttaan vähempään sähköisyyteen, pikemminkin päinvastoin. Suosikin soitossa loistaa hikinen intensiivisyys, jota kokenut nelikko ei hukkaa liialliseen tukkoisuuteen.
Pian ylös taas soi lempeämmin pohdiskellen, mutta tarjoilee samalla kauniin voimaantumisbiisin ja ”sä oot meistä se kaunis” -otsikon levylle. Debyyttiä öisemmin haaveileva ilme tiivistää Suosikin kaavasta kauniisti väreileviä musikaalisia hetkiä, joita koristellaan säröllä juuri sopivasti. Kaikki jengi tsiigaa -kappaleen rautalankaiskelmäinen tiluttelu ja kasarineonvaloisesti sykkivä melankolia saavat rinnalleen mukavan reippaasti laukkaavan kompin ja tummuuden vastapainoksi eteenpäin pyrkivän bilehengen. Tummissa sävyissä Kaholan laulusta kaikava rakkaus ja Suosikin positiivinen energia pääsevät loistamaan kirkkaammin.
Power Through jurnuttaa jälleen kipakammin ja rupisemmin, toimivaa energialisää kokonaisuuteen tuoden. Yhtyeen soitto juoksee silti samaa tummasyistä uraa hallitusti pyörteillen kuin riisutummissakin haaveiluissa. Sepikkamaisesti töksäyttelevä alle parin minuutin Suunnistaja juoksee metsässä akustisesti humisten, kaunista psykedeliaa lopussaan kehräten.
Surfaa ja painaa hakee saikkua, mutta jaksaisi kyllä kiitää laudan päällä aalloilla reippaasti sätkättävällä sykkeellä. Kouluaikojen angstia muisteleva Lasinsirpaleita sukeltaa hienosti massiivisempiin kitaravallikliimakseihin, joiden välissä yhtye pyörteilee kuulaissa jääluolissa toimivasti suristen. Hallittu aaltoilu tekee maalauksesta viehkeän, hengittävyys ja hiljaisemmat tuokiot kasvattavat aaltoja ja niiden vaikuttavuutta.
Ei tässä nyt ihan niin kaukana olla debyytin avaamista poluista, vaikka sävyt ovatkin kuulaampia ja hillitympiä. Vaikka osa Suosikin tavaramerkeistä onkin siirretty hiukan takavasemmalle, yhtye ei ole hukannut ydintään ja iskuaan. Melankolisempi ja hengittävämpi kakkosalbumi toimii yhtä lailla, vaikka kasarisyke ilmettä pelkistääkin.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Amuri jatkaa ajattoman kaihon parissa mutta tarjoaa myös yllätyksiä – arviossa Kun mä kotoa lähdin
LEVYT | Raukean iskelmäisen tamperelaisyhtyeen neljäs levy sisältää taattua laatua, pari yli muiden nousevaa kappaletta ja sukelluksen dub-kaikuun.
Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin – arviossa Pet Shop Boysin Nonetheless
LEVYT | Englantilaisen synth pop -duon viidestoista albumi on lämpimän haikea, ajattoman oloinen ja lähes musikaalimaisen melodinen kuuntelulevy.
YUP Instrumental on jotain hieman muuta – arviossa Opus 1
LEVYT | Toistakymmentä vuotta poissa valokeilasta ollut veikeä punkprogesuomirockyhtye väläyttelee myös ilman laulajaansa Jarkko Martikaista.
Katsaus suomipunkin pioneeriyhtyeen Problemsin kirjavaan ja epätasaiseen tuotantoon aloittaa uuden kokoelmalevyjen sarjan
LEVYT | Vuonna 1977 perustettu Problems oli vahvasti mukana suomalaisen punkrockin alkukahinoissa. Tällä hetkellä se on myös surullisen ajankohtainen: alkuperäisjäsen Ari Taskinen menehtyi tammikuussa.
