LEVYT | Samae Koskisen kahdeksas sooloalbumi Viima vie löytää useassa kohtaa tekijän avainosaamisen ytimen.
”Arkisen kauniit tarinat rakkaudesta, perheestä, suruista ja iloista liikkuvat positiivisesta reippaudesta haikeisiin tunnustuksiin.”
Samae Koskisen kahdeksas sooloalbumi Viima vie (KHY Suomen musiikki, 2022) on jo tutusti levy täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Arkisen kauniit tarinat rakkaudesta, perheestä, suruista ja iloista liikkuvat positiivisesta reippaudesta haikeisiin tunnustuksiin. On asuntomarkkinoita, marketteja, lomatoiveita, muistojen laarien läpikäyntiä. Samalla on myös elämää suurempia tunteita, kaihoa ja lämmintä hymyä.
Lyhyen huminaintron jälkeen lähes riehakas pianoralli Paul Stanleyn silmät on hauska ajatuskudelma siitä, mitä kaikkea seinälle teipattu fanijuliste onkaan vuosien saatossa nähnyt. Pienistä pojista ja ikuisista kesälomista teini-iän kiljukokeiluihin, ensirakkauksiin ja muutenkin koko näytelmän draaman kaareen. Kaks viikkoo lomaa jatkaa samaa positiivisesti värisevää sykettä, vaikka onkin loman tarpeessa. Via Dolorosaa ja nyt on vasta maanantai…
Parhaimmillaan Koskisen tunnelmointi tuntuu olevan haikean surumielisissä pohdiskeluissa, kuten ihmisen viimeisiä muistikuvia miettivällä Mitä me muistamme -kappaleella. Tasapainoinen harmonia, raukea kiireettömyys ja lämmin pohdiskelu lyövät siinä oivallisesti kättä. Albumin nimibiisi Viima vie pohtii kaiken katoavaisuutta: ”viima vie eilisen muistot kauas pois”. Haikeilun vastapainona ei kuitenkaan ole ihan yhtä toimivaa sovitusenergiaa kuin vaikkapa edellisellä raidalla.
Yksi Samae Koskisen tavaramerkki, pehmeän kuiskailevan laulun venyttäminen toiseen sointuun asti soi komeasti isoon kertoon nousevalla Kulta, sano se mulle ääneen -kappaleella. Sovitukseltaan se on jälleen innostavampi yhdistelmä menevää poljentoa ja heleänkaunista kuiskailua. Kertosäkeen nosto on hieno!
Marketin rappusissa tassutellaan öisissä tunnelmissa, mistä noustaan pieneen hymyyn. Ehkä hiukan liiaksi kuitenkin jäädään sinne alhon pohjalle? Hanska ajotielle hyödyntää Leevi & The Leavings -mandoliinia ja iloisemman reipasta ilmettä, vaikka yhtä lailla ollaan ”hanskana ajotiellä ilman sua”.
Kauniisti helisevä pianoballadi Saat pian sen kaiken maalaa ihon alle meneviä tunnelmia syliin istuvasta lapsesta, pienen käden otteesta isän sormesta ja muista vastaavista elämän isoista muistijäljistä. ”Sinivalaan kokoiset ikävät, ensimmäiset hukatut suudelmat ja tunteiden hukatut viidakot, sä saat pian sen kaiken”, toteaa Samae ja on ytimessä. Seitsemän minuutin kestoon mahtuu hillityn soittomaalailun ohessa linnunlaulu-väliosa. Silti ote pysyy.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Levykatsaus: Mikko Sidoroff, Hannu Virtanen, Topi Korhonen Kerho
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on pyörinyt ruotsinkielistä ortodoksimusiikkia ja omaleimaisia lauluntekijöitä.
Us-yhtyeen kakkoslevy vakuuttaa brittiläisellä rosollaan – arviossa Everybody’s Giving Up The Cabaret
LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kakkoslevyllä kitara saa vinkua, laulussa saa olla munaa ja yhteissoittoa leimaa hallittu vaaran tunne.
Levykatsaus: Hanna Hysch!, Anton V. Kivi, Suurimot, Olva
LEVYT | ”Tää on mittumaari”! Jani Tuovinen kuunteli juhannustunnelmissa neljä kesäistä indie-sinkkua Pirkanmaalta.
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa Paul McCartneyn The Boys of Dungeon Lane
LEVYT | Paul McCartney palaa kuuden vuoden jälkeen tuottaja Andrew Wattin ohjastamana ja julkaisee yhden vahvimmista albumeistaan.