LEVYT | Kuvankauniin modernin souläänen tunnelmalliset tulkinnat kohtaavat ajatuksella hiotut tanssilattian polttajat nelosalbumilla Gloria.
”Smith on kertonut neljännen albuminsa olevan aikuistumislevy.”
Brittiläisen Sam Smithin neljäs albumi Gloria (EMI/Universal, 2023) laventaa Grammy-voittajan ulottuvuutta onnistuneesti siirappisten soul-haikeiluiden parista yökerhomaailman sykkeeseen. Smithin ja hänen vakityöryhmänsä Jimmy Napesin, Stargaten ja Ilya Salmanzadehin loihtima kokonaisuus ulottaa lonkeronsa perinteikkäistä makuuhuoneslovareista gregoriaanisen kirkkolauluylistyksen kautta ragga-paahtoon ja neonsykkivään yökerhojuoksutukseen.
Smith on kertonut Glorian olevan aikuistumislevy. Heleässä aloituksessa Love Me Moressa opetellaan rakastamaan itseä ja päästämään irti ikuisesta riittämättömyyden tunteesta. Pidemmälle päästessä ei olla täydellisiä mutta silti arvokkaita, ja hämmästellään kuinka ihminen opetetaan valehtelemaan muttei itkemään. Rakastetaan niitä, keitä rakastetaan, ajattelivatpa muut siitä sitten mitä tahansa. Toki myös pinnallisempaa kuvakulmaa löytyy, ja välillä ollaan rehellisesti haku päällä.
Hienosti stemmoilla kuorrutettujen soulpop- ja R&B-tunnelmointien, kuten Love Me Moren, riisutusti hiippailevan No Godin ja Jessie Reyezin kanssa tunnelmoidun Perfectin ohella Smith ratsastaa Lose Youn tummalla sykkeellä yökerhojen neonvaloihin, hyppää saksalaisen Kim Petrasin kanssa Unholyn jylhästi päräyttävän klubihitin kyytiin ja heruttaa jamaikalaisartisti Koffeen kanssa Gimmen raggarytmeillä.
I’m Not Here to Make Friendsin raukean rullaava kasarihenkinen melodisuus ja klubimaailman hedonismi koristautuu yhdellä levyn tarttuvimmista sävellyksistä. How to Cryn akustinen ihon alle kurottaminen toimii erityisen hyvin, kun levyltä löytyy muutakin kuin pelkkää Smithin äänen väreen äärelle istahtamista. Six Shotsin aamuöinen myhäily on perushyvä tunnelmointi viimeisen päälle mietityillä pienillä mausteilla.
Glorian gregoriaanisen ylistyskuoron brassailu toimii kyllä välipalana, vaikka vähän pienempikin herutus riittäisi. Levyn päättää Ed Sheeranin kanssa tunnelmoitu Who We Love, joka pohdiskelee, että sitä nyt vaan rakastaa niitä joita rakastaa.
Kenen muun kanssa Sam Smithin muka kannattaisi levyn päätteeksi duetoida kuin Sheeranin? Vallankin kun lopputulema on jälleen yksi levyn täysosumista.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
NEØVin hauraan kuulas mutta hillityn jykevä indiepoprock lämmittää jälleen – arviossa Goodbye Nordhamn
LEVYT | Anssi ja Samuli Neuvosen pehmeän mahtipontisesti melankoliaa ja valoa indiepoprockissaan yhdistelevä yhtye julkaisee kuudennen albuminsa.
Lassi Frimanin melodinen kitarajazz svengaa – arviossa kvartettilevy Alteration
LEVYT | Kitaristi Lassi Frimanin kokoonpanoon kuuluvat basisti Antti Lötjönen, kosketinsoittaja Toomas Keski-Säntti ja rumpali Joonas Riippa.
Insomniumin Netherworlds on samaan aikaan erittäin hyvä ja bändin mittapuilla silti helppo levy
LEVYT | Insomnium lainaa Netherwordsilla aariaa 1600-luvun lopulta, mutta reivaa kurssia silti piirun verran populaarimpaan suuntaan.
Amuri vie unimaailmaan hienovaraisen täyteläisesti – arviossa Uni avaa meille pienen oven
LEVYT | Tamperelaisnelikon uniteemainen viitosalbumi sukeltaa usvaisen hypnoottisiin ja lempeän pehmeisiin maisemiin.