LEVYT | Kuvankauniin modernin souläänen tunnelmalliset tulkinnat kohtaavat ajatuksella hiotut tanssilattian polttajat nelosalbumilla Gloria.
”Smith on kertonut neljännen albuminsa olevan aikuistumislevy.”
Brittiläisen Sam Smithin neljäs albumi Gloria (EMI/Universal, 2023) laventaa Grammy-voittajan ulottuvuutta onnistuneesti siirappisten soul-haikeiluiden parista yökerhomaailman sykkeeseen. Smithin ja hänen vakityöryhmänsä Jimmy Napesin, Stargaten ja Ilya Salmanzadehin loihtima kokonaisuus ulottaa lonkeronsa perinteikkäistä makuuhuoneslovareista gregoriaanisen kirkkolauluylistyksen kautta ragga-paahtoon ja neonsykkivään yökerhojuoksutukseen.
Smith on kertonut Glorian olevan aikuistumislevy. Heleässä aloituksessa Love Me Moressa opetellaan rakastamaan itseä ja päästämään irti ikuisesta riittämättömyyden tunteesta. Pidemmälle päästessä ei olla täydellisiä mutta silti arvokkaita, ja hämmästellään kuinka ihminen opetetaan valehtelemaan muttei itkemään. Rakastetaan niitä, keitä rakastetaan, ajattelivatpa muut siitä sitten mitä tahansa. Toki myös pinnallisempaa kuvakulmaa löytyy, ja välillä ollaan rehellisesti haku päällä.
Hienosti stemmoilla kuorrutettujen soulpop- ja R&B-tunnelmointien, kuten Love Me Moren, riisutusti hiippailevan No Godin ja Jessie Reyezin kanssa tunnelmoidun Perfectin ohella Smith ratsastaa Lose Youn tummalla sykkeellä yökerhojen neonvaloihin, hyppää saksalaisen Kim Petrasin kanssa Unholyn jylhästi päräyttävän klubihitin kyytiin ja heruttaa jamaikalaisartisti Koffeen kanssa Gimmen raggarytmeillä.
I’m Not Here to Make Friendsin raukean rullaava kasarihenkinen melodisuus ja klubimaailman hedonismi koristautuu yhdellä levyn tarttuvimmista sävellyksistä. How to Cryn akustinen ihon alle kurottaminen toimii erityisen hyvin, kun levyltä löytyy muutakin kuin pelkkää Smithin äänen väreen äärelle istahtamista. Six Shotsin aamuöinen myhäily on perushyvä tunnelmointi viimeisen päälle mietityillä pienillä mausteilla.
Glorian gregoriaanisen ylistyskuoron brassailu toimii kyllä välipalana, vaikka vähän pienempikin herutus riittäisi. Levyn päättää Ed Sheeranin kanssa tunnelmoitu Who We Love, joka pohdiskelee, että sitä nyt vaan rakastaa niitä joita rakastaa.
Kenen muun kanssa Sam Smithin muka kannattaisi levyn päätteeksi duetoida kuin Sheeranin? Vallankin kun lopputulema on jälleen yksi levyn täysosumista.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvällä tavalla vaivaton Kuumaa – arviossa Pisara meressä
LEVYT | Viime vuosina stadionmittaan kasvanut kasarikuulas popyhtye viehättää hymyävällä kaihollaan. Pisara meressä on vahvasti tuotettu levy.
Rohkeat kuvat hyväntuulisen energian ytimessä – arviossa Jätä mut tähän
LEVYT | Rohkeiden kuvien kolmosalbumi on keväisen riehakas, taiten sovitettu ja hienosti hengittävä rokkilevy.
Don Johnson Big Band kurottelee jälleen – arviossa Midnight Movement
LEVYT | Leijailevasta yömaisemasta purskahtelevaan räppiin ulottuvaa rytmimusiikkia luova Don Johnson Big Band lähestyy keski-ikää alati uteliaana.
Laulujazzia herkistellen – arviossa Simon Zion & Ville Luukkonen Trion The Ballad Sessions
LEVYT | Ruotsin Idols-ohjelmassa menestyneen suomalaissyntyisen Simon Zionin fraseeraus ja tapa lähestyä kuulijaa muistuttaa paljon Chet Bakerin lauluilmaisua.
