Rubicon Songs piirtää mystisiä tunnelmakuvia – arvostelussa Selma Juudit Alessandran albumi

22.01.2020

Levyarvostelu: Selma Juudit Alessandra eli Selma Savolainen vie Rubicon Songsilla kuulijan kiihkeälle matkalle, jolla voi käyttää mielikuvitustaan estottomasti.

Selma Juudit Alessandra: Rubicon Songs (Selma Juudit Alessandra, 2019).

Selma Juudit Alessandra on laulaja-säveltäjä Selma Savolaisen taiteilijanimi. Hänen tuore albuminsa, Rubicon Songs, vie kiihkeälle matkalle, jossa kuulija voi käyttää mielikuvitustaan estottomasti.

Selma Savolainen on kunnianhimoinen muusikko, laulaja ja säveltäjä. Hän kasvoi musiikillisesti taiteellisessa perheessä. Hänen isänsä oli nyt jo edesmennyt lyyrinen pianisti Jarmo Savolainen, jolle albumi on omistettu.

Selma Savolainen on esiintynyt melkein koko ikänsä, ja viime aikoina erityisesti lauluyhtye Signen riveissä. Siinä missä Signen sävellyksissä ja esityksissä kuuluvat nykyklassisesta ja kansanmusiikista imetyt vaikutteet pohjoismaisen jazztradition rinnalla, ja musiikki soljuu vapaasti improvisoiden, Selma Juudit Alessandran tuotannossa kuuluvat progressiivisen rockjazzin ja fuusiomusiikin elementit.

Selma on kirjoittanut kaikki Rubicon Songs -albumin laulut. Säestäjäyhtye koostuu kolmesta nuoresta jazzpolven muusikosta: Artturi Rönkä soittaa koskettimia, Joonas Tuuri bassoa ja Jesse Ojajärvi rumpuja.

Albumin musiikki koskettaa ja vaikuttaa erikoisella tavalla. Mielenkiintoisia ristiriitoja synnyttävät Selman heleän kirkas äänirekisteri ja massiivisesti tummanpuhuva basson, kosketinsyntetisaattorin ja rumpujen säestys, jotka fuusioituvat hetkittäin elokuvallisiksi mielikuviksi. Elektronisesti syntikalla imitoidut kitarariffit ja mahtipontiset rumpuilut potkaisevat monet kappaleet lentoon.

Minua viehättää jollain tavalla 1970-luvun progressiivisen rockin ja fuusiojazzin jykevä klangi. Erityisesti kiinnittyy huomio rakenteeltaan ja melodiakuluiltaan melko monimutkaisiin mutta taidokkaasti kehiteltyihin kappaleisiin. Albumin nimikkokappaleessa, avausraidan Rubicon Songissa on tuttuja elementtejä, ikään kuin olisin kuullut sen joskus aikaisemmin. Kappale jää hyvin mieleen, lähes ”korvamadoksi”.

Instrumenttien sävyt ovat tummanpuhuvat. Spineless alkaa Joonas Tuurin bassointrolla hänen käyttäessä siinä soittimensa matalia kieliä. Henkien maailmaan vievässä Spook Hour -kappaleessa on kauhu- ja jopa vampyyrielokuvien tummaa tunnelmaa. Eikä matka tunnu hetkittäin kovin turvalliselta Metro-kappaleenkaan kyydissä. Kappaleiden Stray ja Back Here tahdissa kiihkeä matka seestyy ja antaa kuulijalle rauhallisen palautumisen – toki yhä salaperäisissä tunnelmissa.

Marita Nyrhinen