Kuvat: Maxie Madison / All That Plazz
LEVYT | Screamoa, emoa, hardcorea ja indierockia yhdistävä helsinkiläiskvartetti herättää intoa positiivisen tummalla äkäisyydellään.
”Moshimoshi on toki hardcoresti kipakkaa, äkäistä ja päällekäyvää, mutta se soi kohtuullisen ilmavasti.”
Helsinkiläinen moshimoshi (kyllä, pienellä) on yksi korona-ajan synnyttämiä positiivisia uusia tuttavuuksia. Huutolaulaja ja kitaristi Aatu Kovasen, kitaristi Eetu Tuomisen, basisti Kalle Kaurasen ja rumpali Joona Kinnusen muut musiikilliset projektit joutuivat rajoitusten takia lyömään toimintansa minimiin, joten oli aikaa ja tilausta jollekin uudelle. 2000-luvun emosta ammentava yhtye on jo ehtinyt vakuuttaa intensiivisillä live-esiintymisillään.
Singlejä ja yhden EP:n ennen Green LP -esikoisalbumia (All That Plazz, 2023) julkaisseen nelikon musiikissa yhdistyvät huutolaulu, energisesti polveileva vauhdikas rytmi ja huohottavasti vaeltelevat melodiset kitarasärökimallekuviot. Moshimoshi on toki hardcoresti kipakkaa, äkäistä ja päällekäyvää, mutta samalla se soi kohtuullisen ilmavasti ja enemmän tanssimaan innostavasti kuin angsteillen. Poukkoilevasta soitosta löytyy niin matikkatarkkaa tikkausta, jazzin ilmavia polveiluja, punkin kipakkuutta kuin indierockin innokasta tekemisen meininkiä.
Autereisen kiireettömän kitaranäppäilyn johdolla käynnistyvä Sleeping Under a Green Leaf esittelee Kovasen rupisen huutoruoskan vasta ihan biisin loppupuolella, eikä tosissaan lähde sillä saatikka soitolla piiskaamaan. Vielä. Is It Called Sailing if the Ship Have No Sails juokseekin sitten jo ihan kunnolla kaasu pohjassa, yhdistäen pirtsakasti matikkacoren mutkittelut, mukavan valoisat melodiat ja hikisen räyhän. Haaveilevasti hölkkäävä välisoitto jatkuu puhaltimien tukemaan jazz-kuulaaseen poistumaan.
Soon on nimeään myöten ytimekkäämpi ja poukkoilee hiukan pienemmissä kaarteissa. Moninaisten kääntyilevien elementtien ahtaminen samaan rinkiin ei tee soitosta jäykkää, niin kuin huuto ja vauhti eivät tee kokonaisuudesta varsinaisesti rankkaa tai synkkää. Vilpittömän oloinen ilo ja tekemisen into paistavat hien ja ärhentelyn läpi.
These Days jatkaa suoraan siitä mihin edellinen jätti. Kitararäiminnän ilmavuus luo edelleen iloista vastapainoa aggressiivisuudelle, eikä biisillä ole kipakoista käännöksistään huolimatta liian kiire maaliin. Hardcore-maailman hengessä levylle mahtuu useampi lyhyt rykäisy, joista The Great Battle Between The Frog & Yellow Rabbit on mahtipontisesta nimestään huolimatta ehkä lähimpänä keskitien kurvailua. Sammalet-kappaleen ilmava instrumentaalipyörteily pienine puhallinmausteineen on jälleen huomattavasti inspiroivampaa, vaikka huutoelementin tuoma vastavoima puuttuukin.
Mess Like Me kaahaa alusta lähtien, mutta rosoisuudestaan huolimatta hallituilla käännöksillä. Vaikka nelikko taitaa hienosti kipakkapyörteisen kaahauksen, voisi tässä kohtaa ehkä vetää pari lisähenkäystäkin? Nyt tasapainoillaan tukkoon soittamisen kalkkiviivoilla, vaikka ihan miinaan asti ei ajetakaan.
Dull Songin avarat melankoliat kasvavat komeasti rupisen huudon ääreen. Tummemmissa vesissä kääntyilevä laiva onnistuu hienosti luomaan isouden vaikutelman. I Have Never Seen You Like This Before täräyttää kuulijat suorilta selälleen, mutta teknisellä tyrmäyksellä. Valot eivät ole pois, mutta silti voi jäädä ihmettelemään, mikä sieltä oikein tuli? Alkurynnistyksen jälkeen asteen pari pohdiskelevampi kaava kiihtyy loppua kohti.
Shelter kiukkuilee ja rähjää, mutta hymyilee pintakuoren alla lähes kepeillä melodiakuvioillaan. Vaihtelevat reitit ja lähes nollaan tipauttava väliosa tekevät matkasta mielikuvituksellisen, vaikka uudelleenkäynnistely liippaa lähes laiskotteluksi asti. Haikean pohdiskeleva riisuttu maalailu on olennainen elementti moshien työkalupakissa ja täydentää toimivasti kipakampaa puolta.
Anime Themen rytminvaihdokset viehättävät ja kuvioissa on juuri sopiva suhde pyörrettä, äkkivääryyttä, tasapainoa ja energiaa. Osuvasti päätösbiisiksi jätetty Well, This Is Where We Part Ways naatiskelee särönäppäilynsä äärellä soundipalikan porkkanamaisen tasaisella kasvulla ja luo albumin kliimaksiksi herkullisesti rakentuvan tornin, josta on hyvä huutaa vielä viimeiset terveiset mustien aaltojen harjoille.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pelastuslautta keskellä tummia vesiä – arviossa Aavakaiku-duon Uumen
LEVYT | Uumen on Aavakaiku-duon improvisoinnin pohjalta syntynyt kolmen kappaleen kokonaisuus.
Raukean särön mestarit ovat täällä taas – arviossa Dinosaur Jr.:n There Near
LEVYT | Säröusvan keskeltä loistava lämmin ja turvallinen valo leimaa Dinosaur Jr.:n uutta albumia.
The Strokesin ja tuottaja Rick Rubinin ratkaisut hämmentävät epätasaisella Reality Awaits -albumilla
Tämä ”Ote” näkyy nostotekstinä sekä somejaoiaLEVYT | The Strokesin uudet kappaleet täyttävät parhaimmillaan indiediskojen tanssilattioita mutta saavat pahimmilla hetkillään miettimään, ovatko ne jotain sisäpiiri-ironiaa.
ssa että artikkeleiden koostenäkymässä. Jakokuvaksi menee oletuksena artikkelikuva.
Suomen parasta portugalinkielistä thrashcorea – arviossa Força Macabran 1997
LEVYT | Força Macabra on paukuttanut brasilialaisesta punkista inspiroitunutta musiikkiaan noin 35 vuotta. Sen varhainen EP on nyt saatavilla bonuskappaleilla täydennettynä 12 tuuman vinyylillä.