Mä oon vähän outo, mutta silti ok – arviossa 20 000 Hz -yhtyeen kolmoslevy Kaaosteoria

29.11.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Alakulttuuritalo

LEVYT | 20 000 Hz -yhtyeen suriseva soundi rakentuu syntetisaattoreille ja rumpukoneille, mutta melodia loistaa rosoisuuden keskeltä.

”Hauskaa laserkungfua ja jykevää rintakarvan värinää samassa paketissa.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

20 000 Hz: Kaaosteoria

  • Alakulttuuritalo, 2024.
  • Kuuntele: Spotify

Rosoisen villasukkadiskon, kepeänrouheiden pophelmien ja tunteellisten slovarien parista ponnistava 20 000 Hz -yhtye julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Kaaosteorian (Alakulttuuritalo, 2024). Aiemmin albumit Painovoima (2019) ja Kakskyttuhatta hertsiä (2021) julkaisseen yhtyeen kosketinsoittajan Risto Ylihärsilän tuotantopeukalo on tuonut muutaman asteen viimeistellympää otetta uutukaiseen. Silti irtonaisuus ja rosoisuus ovat edelleen keskiössä.

1970-luvun syntetisaattoreihin ja 1980-luvun rumpukoneisiin rakentavan soundin keulilla kuullaan uutta solistia Sanna Silveriä. Biisintekijätiimi Karl Bloodin ja Tiina Vanhapellon käsialanäytteiden rinnalla kuullaan yhtyeen Commodore-64-velhon Oliver Vierkensin ideasta syntynyt nimibiisi Kaaosteoria. Amatsonibeibin krediiteistä löytyvät myös Emmu Johanssonin ja Heta Bilaletdinin nimet, ja Bilaletdinin näkemys kuuluu myös päätösraidalla Mokasin taas.

Kari Tapion kuolemattomuutta alleviivataan kohtalokkaasti levyn käynnistävällä särisevällä junnausjulistuksella. ”Laita Landola soimaan ja ulvomaan Casio!”

Amatsonibeibi tuo 1970- ja 1980-luvun iskelmäkaaret palettiin herkullisesti ja nostaa säkeiden tasaisesta soturinaisen janosta niin haaveilevia kuin diskoruoskivia elementtejä. Hauskaa laserkungfua ja jykevää rintakarvan värinää samassa paketissa.

Pussaa mua valokuvakopissa saa itsestään irti hieman Teini-Pään pöhköpunkpopin kaltaisen irtonaisen hersyvyyden ja pienieleisen haikean kitarapopin maisemia, vaikka välineet ovat erilaiset. Melodiakoukku on yhtä lailla tarttuva.

Eteerisesti hymyillen ja töksäytellen jumitteleva Höyhen putoaa kuin kuula nousee maukkaasti puuteristaan hennon kauniiseen kaareen. Hymyilee unissaan on selkeästi tummempi teos, sykkien kuulaasti turvaluolassaan. Suoraviivaisemmin hölkkäävän Tiikerin vuoden komeasti kongahtava kapakkipiano tuo vielä lisää irrottelua ennestään reippaaseen kissapetomaiseen vaaniskeluun.

Kaaosteorian maukas synasvengailu ja huolettoman irtonaisesti pörisevä diskobiitti keinuu sopivan kohtalokkaalla iskelmäotteella sähköisine taputuksineen. Lo-fi-rosoisuus korostuu Tulessa-kappaleen raukeasti soljuvassa pelkistyksessä. Eteerinen, pienesti särisevä kupla pörisee sympaattisesti, mutta rakentaa samalla tarttuvasti hymyävää melodiaa.

Pienesti heijaten etenevä tumma pohdiskelu Joku laastaroi asfaltin riisuu elementtejä entisestään ja jättää värisevän laulun viipyilevästi tumahtavien iskujen ja taustapilvessä leijuvien kuulaiden kimaltelujen varaan.

Ylihärsilän eksistentiaalisilla huikkailuilla alkava Mokasin taas yhdistää toimivasti huurua ja tasohyppelypeleistä muistuttavaa poukkoilevaa etenemistä leppoisaan poppiin, mutta päästää pörinävaihteen ehkä liikaakin niskan päälle. ”Mä oon vähän outo, mutta silti ok” -iskulause kuvaa hyvin yhtyeen viehätystä.

20 000 Hz on tehnyt sympaattisen albumin. Kaikessa sävykkyydessään se seuraa loogista rakennuskaavaa, jossa huuruinen syke ja hengittävät koneet kohtaavat melodian. Paikoin albumi väläyttelee lupaavasti.

Ilkka Valpasvuo 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua