Levykatsaus: Keith Jarrett, Trygve Seim, Louis Sclavis, Avishai Cohen, Tord Gustavsen

Kuvat: ECM

Ensinnäkin pari sanaa levy-yhtiöstä ECM:stä – Edition of Contemporary Music – jonka tuottaja Manfred Eicher, 81, perusti vuonna 1969. ECM on käsite, laatustandardi, mittapuu. Müncheniläinen yhtiö on julkaissut tähän mennessä yli 1 700 albumia huikealla skaalalla – Edward Vesalan Ode to the Death of Jazzista (1990) Arvo Pärtin klassikkoon Tabula Rasa (1984).

ECM:n katalogi tunnetaan eurooppalaistyylisestä avantgardesta, ei perinteisestä jazzista. Yhtiön talliin kuuluu myös tavanomaisia kategorioita vieroksuvia artisteja, joiden tuotannossa on esimerkiksi meditatiivisia tai maailmanmusiikille ominaisia piirteitä.

ECM hankki nopeasti mainetta. Der Spiegel julkaisi jo vuonna 1972 artikkelin tuolloin 29-vuotiaasta Eicherista, joka yhä enenevässä määrin kiinnosti korkean profiilin amerikkalaisia muusikoita. Tämä johtui lehden mukaan siitä, että ECM julkaisi ”parhaita jazz-levytyksiä” ja ”tuotti soundin kultaista standardia”.

Berliinissä kontrabasson soittoa opiskellut Manfred Eicher kiinnostui Bill Evansista, Paul Bleystä ja Miles Davisista ja ajautui jazzin pariin. Arvostetun Deutsche Grammophonin tuotantoassistenttina hän sisäisti korkeimmat mahdolliset standardit klassisen musiikin äänittämisestä – ja ryhtyi määrätietoisesti purkittamaan improvisoitua musiikkia samojen periaatteiden mukaisesti.

Ensimmäinen julkaisu, amerikkalaisen pianistin Mal Waldronin albumi, oli osuvasti nimeltään Free at Last,. Yhtiön maineen betonoivat levytyksillään muun muassa Keith Jarrett, Jan Garbarek, Chick Corea, Paul Bley, Egberto Gismonti, Pat Metheny, Jack de Johnette ja Art Ensemble of Chicago.

Tämän levykatsauksen albumit on julkaistu tämän vuoden syyskuun ja marraskuun lopun välisenä aikana.

* *

Lisää kultaa Deer Head Innistä

Keith Jarrett muuten soitti Arvo Pärtin taidemusiikkiin luokitellulla albumilla Tabula Rasa. Hänen ensimmäinen oma albuminsa ECM:lle oli Facing You (1971).

Marraskuussa julkaistun The Old Country – More From The Deer Head Inn -albumin materiaali on peräisin syyskuulta 1992, pienessä Deer Head Inn -klubissa tehdystä äänityksestä. Session seitsemän ensimmäistä raitaa julkaistiin vuonna 1994 nimellä At The Deer Head Inn.

Aikoinaan spontaanisti pystyyn pistetystä sessiosta toisen levyn tuottanut Manfred Eicher sanoo, että kokonaisuudella on erityinen paikka Keith Jarrettin laajassa American Songbook -kirjastossa. Heidän mielestään tuntui hyvältä jakaa siitä enemmän näin 30 vuoden jälkeen.

Syyskuun 16. päivän ilta 1992 oli Jarrettin kuvauksen mukaan ”lämmin, kostea ja sateinen” Pennsylvanian Pocono Mountainsilla sijaitsevassa pienessä jazz-klubissa vain noin 40 mailin päässä hänen syntymäkodistaan. Paikallislehden mukaan sisällä oli 130 henkeä, joista 30 joutui seisomaan, ja kuistilla lasiovien takana vielä 50–60. Keikkaa ei ollut mainostettu, mutta sana oli kiirinyt suusta suuhun. Klubi oli aikoinaan tarjonnut 16-vuotiaalle Jarrettille ensimmäisen keikan pianotrion johtajana.

Jarrettin rinnalla soittivat keikalla kokeneet Gary Peacock (kontrabasso) sekä Paul Motian (rummut) – ensimmäistä kertaa koskaan triona. Peacock oli vakijäsen Jarrettin lisänimen Standards Trio saaneessa kombossa, jossa oli mukana myös Jack De Johnette. Motian taas soitti aikoinaan maestron niin sanotussa amerikkalaisessa kvartetissa kahdella hienolla levyllä, mutta ei ollut soittanut hänen kanssaan 16 vuoteen.

”Se oli sekä jälleennäkeminen että jamit yhtä aikaa,” Jarrett summasi ensimmäisen Deer Head Inn -albumin saatesanoissa. Levyä kehuttiin hänen parhaiden töidensä veroisesta lyyrisyydestä ja taianomaisesta soitosta. Yksikään nyt julkaistuista raidoista ei jää tippaakaan noista kuvailuista.

Albumille on valittu kaksi Cole Porterin sävellystä, Everything I Love ja All Of You, jotka soivat silkkisen keveinä ja ilmavina. Thelonious Monkin klassikossa Straight No Chaser on ihanan kepeänä soivaa, Monkille tyypillistä kulmikkuutta. Jule Stynen iskusävelmä I Fall In Love Too Easily soi yhtä loistokkaana ja Frank Churchillin Someday My Prince Will Come täyteläisenä. Nimen livealbumille antavassa Nat Adderleyn The Old Countryssa on perusasetuksena bebopin klassinen draivi. Victor Youngin tuttu standardi Golden Earrings soi kerrassaan kultaisesti ja yhtä nautittavasti pyörteilee Gershwinin veljesten How Long Has This Been Going On.

Maestron soitto soljuu ällistyttävän kepeänä ja välistä suorastaan maagisena. Trion muut osat sulavat kokonaisuuteen täydellisesti – jopa niin että heidän pienet, taitavat soolo-osuutensa jäävät melkein kuriositeetiksi. Mutta kokonaisuus on aidosti loistelias ja tuntuu sellaisenaan kutakuinkin täydelliseltä.

Keith Jarrett, 79, antoi huikean uransa ensikonsertin jo viisivuotiaana. Hänet on valittu aikaa sitten Down Beatin Hall Of Fameen, hän on saanut ruotsalaisen Stickan Anderssonin perustaman Polar-palkinnon sekä Léonie Sonningin klassisen musiikin palkinnon. Ikoninen levytys The Köln Concert (1975) – yksi hänen kymmenistä äänitetyistä soolokonserteistaan – on kaikkien aikojen myydyin soolopianolevytys ja yksi kaikkien aikojen eniten myyneistä jazzlevyistä.

Keith Jarrett kärsi kaksi vakavan infarktia keväällä 2018. Jälkimmäisen seurauksena hän osittain halvaantui ja vietti lähes kaksi vuotta kuntoutuksessa. Vartalon vasen puoli on yhä osittain halvaantunut, eikä Jarrettin uskota enää esiintyvän, vaikka hän pystyy nykyisin soittamaan oikealla kädellään.

* *

Himmelfahrtskirchen kirkkautta

Norjalaisen, kohta 25 vuotta yhteistyötä tehneen parivaljakon, saksofonisti Trygve Seimin, 53, ja haitaristi Frode Haltlin, 49, syyskuussa julkaistu albumi Our Time edustaa täydellisesti kuulaaksi ja pohjoismaisen viileäksi sanottua ECM-soundia. Yhtiön mottokin kuuluu: ”The Most Beautiful Sound Next to Silence”.

Musiikillista kauneutta tulviva Our Time on äänitetty viime vuonna Münchenin Himmelfahrtskirchessä, joka on toiminut puolenkymmenen muunkin ECM-albumin ”studiona” loisteliaan tarkan ja virheettömän akustiikkansa ansiosta.

Pari tusinaa albumia ECM:lle tehnyt Trygve Seim on parivaljakosta suomalaisille tutumpi, sillä hän on soittanut monella Iro Haarlan albumilla. Hänen kvartettilevynsä Helsinki Song (2018) toi hänet viime vuonna kiertueelle Suomeen ja myös Tampereelle.

Levyllä on sarja herkkiä improvisaatioita, ukrainalainen tuutulaulu Oh Khodyt’ Son, Kolo Vikon, pohjoisintialainen traditionaalinen kansansävelmä Shyama Sundara Madena Mohana sekä Igor Stravinskyn Les Cinq Doigts. Kaksikon pitkäaikainen yhteistyö kuuluu vahvassa, saumattomassa tulkinnassa.

Norjalaissaksofonisti Trygve Seim Tampereen G Livelabissa toukokuussa 2023. Kuva: Arto Murtovaara

* *

Kamarimusiikin hienostuneisuutta

Myös ranskalaisparivaljakko, klarinetisti Louis Sclavis, 71, ja pianisti Benjamin Moussay, 51, kiersi Suomessa Sclavisin edellisen, kehutun Characters On A Wall -albumin (2019) merkeissä juuri levyn tehneellä kvartetilla. Yli 30 vuotta ECM:lle levyttänyt Sclavis kuuluu eurooppalaisen modernin jazzin eliittiin.

Benjamin Moussay on soittanut muutamilla Sclavisin albumilla – toki he ovat soittaneet parinkymmenen vuoden aikana yhdessä muissakin projekteissa – ja parivaljakko on sen myötä lisännyt yhteistyötään kiertämällä duona Eurooppaa, hyvällä vastaanotolla. Unfolding-albumin materialista kaksi kolmasosaa on pianistin kirjoittamia originaaleja, loput ovat Sclavisin käsialaa.

”Sävelsimme tälle albumille ihan uutta materiaalia,” Sclavis kertoo. ”Kirjoitin vähän yksinkertaisempia kappaleita, jotka sallivat runsaasti improvisaatiota.”

Kamarimusiikkihenkinen albumi on täynnä hienostuneita, avoimia sävelmiä, toisaalta tiukasti ja herkästi toisiinsa reagoivia muusikoita. Levyn nimiraita Unfolding on Moussayn käsialaa. Oma suosikkini Sclavisin sävellyksistä on A Garden in Ispahan.

Albumi on äänitetty viime maaliskuussa La Buissonnen studioilla Etelä-Ranskassa.

Louis Sclavis (bassoklarinetti) ja Benjamin Moussay (piano) Tampereen G Livelabissa lokakuussa 2023. Kuva: Arto Murtovaara

* *

Kintsugin hengessä

Avishai Cohenin, 46, lokakuussa julkaistu albumi Ashes to Gold alkaa epätavallisesti lähes unenomaisella huiluäänellä, jonka trumpetisti itse soittaa. Tunnelma repeää heti sen jälkeen palasiksi ja saa aivan erilaisia, kireitä ja intensiivisen synkkiä sävyjä albumille nimen antaneessa, hyvin vaikuttavassa viisiosaisessa sarjassa.

Nimensä albumi on saanut japanilaisesta kintsugi-taiteesta, jossa vanhasta ja rikki menneestä keramiikasta yritetään rakentaa jotain ”kultaista ja kaunista”. Cohen sanoo kintsugin kuvaavan elämäämme – todellisuuttamme. Ja vaikka musiikki ei voi auttaa, pelkästään heijastaa aikaansa, hänen mielikuvituksessaan siinä on myös toivoa: ”Ainakaan se ei ole pelkästään pimeää.”

New Yorkissa asuva, Tel Avivissa syntynyt trumpetisti otti viime syksynä kuukauden vapaata kirjoittaakseen Israelissa musiikkia uudelle albumilleen ja treenatakseen sitä matkalla äänityssessioon Etelä-Ranskassa. Lokakuun 7. päivän tapahtumien takia hän ei pystynyt säveltämään eikä soittamaan ja oli perumassa sekä kiertueen että äänityksen. Pianisti Yonathan Avishai sai hänet perumaan aikeensa.

Suurin osa sarjasta puristettiin kasaan viikossa keskellä ”sota-ajan hulluutta”. Viimeisenä, kiertueen aikana studiossa Romaniassa, Cohen kirjoitti ilmavan ja kauniin III-osan. Kiertueella ja levyllä Cohenin kvartetin muodostavat pianistin lisäksi kontrabasisti Barak Mori sekä rumpali Ziv Ravitz.

Kuudennen osan ja sillan päätösosaan muodostaa Adagio Assai Maurice Ravelin pianokonsertto G-duurista (1929–31), joka on Jaani Länsiön mukaan ”malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen”. Se on Cohenin suosikki ja hän on päässyt esittämään sitä pianolegenda Martha Argerichin kanssa jälkimmäisen festareilla Hampurissa.

Komean albumin kauniin lyyrisen seitsemännen osan on säveltänyt Cohenin teini-ikäinen tytär Amelia. Tämäkin levy on äänitetty La Buissonnessa viime vuoden marraskuussa.

* *

Trion yhteissoittoa korostava kokonaisuus

Tord Gustavsen Trion upea albumi Seeing jatkaa 54-vuotiaan norjalaispianistin Changing Places -levytyksellä (2003) alkanutta tutkimusmatkaa triomuodossa. Kyseessä on hänen kymmenes ECM-albuminsa. Gustavsenin rinnalla triossa soittavat Jarle Vesperstad (rummut) sekä Steinar Raknes (kontrabasso).

Albumilta löytyy kaksi Johann Sebastian Bachin koraalia (Christ lag in Todesbanden sekä Auf meinen lieben Gott), traditionaalinen norjalainen virsi Jesus gjer mig stille sekä 1800-luvun brittiläinen hymni Nearer My God, to Thee. Gustavsonin omatkin sävellykset The Old Church ja Beneath Your Wisdom antavat oman viitteensä säveltäjän pyrkimyksistä tutkia ikääntyessään elämän ja musiikin syvimpiä perusasioita.

Tuloksena on hyvin kaunis ja miellyttävä, trion herkkää yhteissoittoa korostava albumi, jossa on pohjavirtana jazzia, bluesia, gospelia, kansanmusiikkia sekä harrasta kirkkomusiikkia.

Tämäkin albumi on äänitetty La Buissonnessa viime vuoden syksyllä.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua