Leslie Feistin kuudes sooloalbumi on keskittynyt, intiimi ja ajaton – arviossa Multitudes

Kanadalainen, myös indierockyhtye Broken Social Scenestä tuttu Leslie Feist on julkaissut soololevyjä vuodesta 1999 alkaen pelkällä sukunimellään. Heleästi silittelevän indiepopin parissa liikkuvalta laulaja-laulunkirjoittajalta saadaan nyt kuulla jo kuudes oma albumi.

Multitudes (Polydor, 2023) koostuu valtaosiltaan rauhallisen riisutuista tunnelmapaloista, joissa laulu ja akustinen kitaranäppäily rakentavat kokonaisuutta. Poikkeuksiakin on, kuten elektronisempi alkubängeri In Lightning. Haetun poukkoilevalla ja syvemmältä kumisevalla taustabiitillä varustetun kappaleen eteerisen haikea laulusilittely saa mausteekseen myös sähköisempää kitarapolveilua.

Alkuherättelyn jälkeen Forever Before lähtee astelemaan pitkin levyn pelkistetympää pääväylää raukean akustisella sormeilullaan ja vienosti pyörteilevällä laulullaan. Sointuvaihdot soimaan jättävä Love Who We Are Meant To töksäyttelee sympaattisesti hymyillen, purskautellen näppäilyjään ja tuoden sopivan pienieleisesti jousimaisia taustoja teemaan. Hiding Out In The Openin hymyilevä tunnelma on levyn parhaita hillittyine stemmoineen.

Avaran folkahtavaa näppäilyä tarjoilee myös The Redwingin pelkistetty pohdinta pienesti mollimelankolisine tuokioineen leppoisan iltapäiväsiestan seassa. Feistin kujertava laulu nousee hienosti esille, kun sovituselementit ovat hillittyjä ja harkitun harvassa. Multitudes on mukavan intiimi ja lämminhenkinen kokonaisuus.

Samaa paljautta on myös I Took All My Rings Offin muutaman askeleen enemmän eteenpäin pyrkivässä huminassa. Kuulaampi heleys toimii myös silloin, kun kokonaisuus pusketaan efektisemmän puuron läpi. Vaikka intiimiys jää enemmän taustalle, on tummemmin uhkailevista elementeistä nouseva kohtalokkuus toimiva teema sen tilalle.

Of Womankind riisuu jälleen ylimääräisen ja rakentaa stemmoille, jousille, eteeriselle huminalle sekä intiimille näppäilylle. Become the Earthin huuruisempi pyörteily pitää sekin pienestä heleydestä kiinni, samoin leveämmällä rullauksella käynnistelevä Borrow Trouble. Ilme on energisemmästä askeleesta ja kovemmista volyymeistäkin huolimatta pienesti ja haikeasti pop. Pörähtelevä torvi on mainio! Ja ”trouble”-huudossa on kivasti särmää.

Martyr Moves pienieleisine puhalteluineen pysähtelee vielä askelten välilläkin, mutta onnistuu silti pysymään liikkeessä. Pahaenteisesti vuosia laskeva väliosa jää hieman irtonaiseksi.

Pikkuhiljaa kasvava mutta kuiskailutasolle jättäytyvä kuoromantra kantaa Calling All The Godsia siten, että Feistin lauluhaaveilu voi astella huoletta ja kiireettömästi sen harteilla. Päätöksenä soiva Song for a Sad Friend rakentaa pelkälle akustiselle näppäilylle ja kiireettömälle laulupohdiskelulle.

Multitudes-albumin energisemmät hetket tuovat kokonaispakettiin mukavasti vaihtelua, eivätkä raukeammat tunnelmoinnit kadota punaista lankaa. Feist on levyn alusta loppuun hienosti luomansa tunnelman ytimessä.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua