Kuvat: David Belisle / Sub Pop
LEVYT | Yhdysvaltalaisbändi Beach House tarjoilee tupla-albumillaan tuttua ja turvallista eskapismia ja haikeita lyriikoita, kokeillen onnistuneesti myös uusia soundeja.
”Once Twice Melody antaa kuulijan jättää helmikuun loskan ja harmauden ja uppoutua kauneuteen ja pehmeyteen.”
Neljässä ep-osassa hiljakseen julkaistu albumi on jo ehtinyt saada kehuja ja hehkutusta osakseen, eikä suotta. Once Twice Melody on Beach Housen ensimmäinen bändin itsensä tuottama levy, ja tupla-albumi tarjoaa tilaisuuden kokeilla uutta ja venyttää rajoja.
Masqueradessa on selkeää goth-popin soundia, Runawayssa autotune tekee Legrandin äänestä hyvällä tavalla ”konemaisemman” ja levyllä kuullaan myös jousiyhtyettä, joka korostaa Legrandin ja Scallyn taitoja. Ja vaikka akustisen kitaran yhdistäminen dreampopiin kuulostaakin arveluttavalta, Sunsetissa se toimii – ja toimii hyvin.
Jeff Terich kirjoitti Treblezinessä: ”Once Twice Melody kuulostaa ajoittain 18 erilaiselta bändiltä. Ja kaikki ne bändit ovat Beach House.”
Lähes jokaisessa arvostelussa albumin tarinasta on nostettu esiin Pink Funeralin säkeet: ”Once was a fairytale / Then it all went to hell”. Kappale kertoo – ihanan rönsyilevästi ja monia runollisia ilmaisuja käyttäen – naisesta, joka kamppailee yksinäisyyden ja melankolian kanssa ja haluaa paeta sydänsurujaan.
Kaikki levyn biisit ovat Beach Housen itse kirjoittamia, ja shoegazelle tyypilliseen tapaan osa lyriikoista käy järkeen vain, jos luopuu kaikista yrityksistä etsiä niistä järkeä.
Lyriikoiden rakastajaa ilahduttavat kuitenkin levyllä toistuvat teemat, kuten esimerkiksi moneen kertaan toistuvat viittaukset väreihin – ”Here lies violet / who can’t forget what happens next” (Pink Funeral), ”Left on red” ja ”my love drips in red” (New Romance) sekä ”are you sliding down the tops of cars / your hair melting into silver stars” (haikean kaunis Runaway). Albumilla on myös useita viittauksia muihin artisteihin: viimeisen biisin Modern Love Storiesin lopussa olevat akustiset soinnut ovat kaiku David Bowien Five Yearsista, ja Superstarin lyriikka ”There’s a light going out tonight” kunnioittaa The Smithsin melankoliaa.
Itse rakastuin Beach Houseen lopullisesti kuullessani Depression Cherry -albumin (2015) kappaleen Space Song, joka kauneudessaan vei minut yliopistoesseiden ja surullisen harmaan syksyn keskeltä ulkoavaruuteen ilman huolia, leijumaan kevyesti ilman painovoimaa. Saman tekee myös Once Twice Melody, joka antaa kuulijan jättää helmikuun loskan ja harmauden ja uppoutua kauneuteen ja pehmeyteen, matkalle kesäisiltä kukkaniityiltä universumin pimeimpiin kolkkiin ja takaisin.
Elsa Lindström
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Voimaryhmän neljäs albumi on tyylikäs, hikinen ja tarttuva – arviossa Vauhtikuume
LEVYT | Suomenkielisen skan pioneeri ikääntyy tyylikkäästi. Tamperelaisryhmän näkemys ei ole haihtunut kahdenkymmenen vuoden aikana.
Kepeää ja luontevaa pop-rockia – arviossa The Big Moonin Here Is Everything
LEVYT | Englantilainen indie rock -työjyrä The Big Moon piti raskauden mittaisen hengähdystauon ja palaa kehiin mainion kepeällä ja eloisalla rock-levyllä.
Tamara Luonnon debyytin tummanrouhea paahto pitää sisällään paljon hyvää – arviossa Honeymoon
LEVYT | Helsinkiläisen Tamara Luonto -yhtyeen esikoisalbumilla melodinen voimapop, särmikäs garagepunk ja tummasyiset pohdinnat lyövät toimivasti kättä.
Suosikki-yhtyeen debyytti naulaa tulokkaan nimen valokeilaan – arviossa Tämä tulee sattumaan anyways
LEVYT | Tamperelaisen Suosikki-yhtyeen melankolisen post punkin ja vaihtoehtorockin maailmoissa väreilevä soitto tiivistyy parhaimmillaan herkullisesti.