Kuvat: David Belisle / Sub Pop
LEVYT | Yhdysvaltalaisbändi Beach House tarjoilee tupla-albumillaan tuttua ja turvallista eskapismia ja haikeita lyriikoita, kokeillen onnistuneesti myös uusia soundeja.
”Once Twice Melody antaa kuulijan jättää helmikuun loskan ja harmauden ja uppoutua kauneuteen ja pehmeyteen.”
Neljässä ep-osassa hiljakseen julkaistu albumi on jo ehtinyt saada kehuja ja hehkutusta osakseen, eikä suotta. Once Twice Melody on Beach Housen ensimmäinen bändin itsensä tuottama levy, ja tupla-albumi tarjoaa tilaisuuden kokeilla uutta ja venyttää rajoja.
Masqueradessa on selkeää goth-popin soundia, Runawayssa autotune tekee Legrandin äänestä hyvällä tavalla ”konemaisemman” ja levyllä kuullaan myös jousiyhtyettä, joka korostaa Legrandin ja Scallyn taitoja. Ja vaikka akustisen kitaran yhdistäminen dreampopiin kuulostaakin arveluttavalta, Sunsetissa se toimii – ja toimii hyvin.
Jeff Terich kirjoitti Treblezinessä: ”Once Twice Melody kuulostaa ajoittain 18 erilaiselta bändiltä. Ja kaikki ne bändit ovat Beach House.”
Lähes jokaisessa arvostelussa albumin tarinasta on nostettu esiin Pink Funeralin säkeet: ”Once was a fairytale / Then it all went to hell”. Kappale kertoo – ihanan rönsyilevästi ja monia runollisia ilmaisuja käyttäen – naisesta, joka kamppailee yksinäisyyden ja melankolian kanssa ja haluaa paeta sydänsurujaan.
Kaikki levyn biisit ovat Beach Housen itse kirjoittamia, ja shoegazelle tyypilliseen tapaan osa lyriikoista käy järkeen vain, jos luopuu kaikista yrityksistä etsiä niistä järkeä.
Lyriikoiden rakastajaa ilahduttavat kuitenkin levyllä toistuvat teemat, kuten esimerkiksi moneen kertaan toistuvat viittaukset väreihin – ”Here lies violet / who can’t forget what happens next” (Pink Funeral), ”Left on red” ja ”my love drips in red” (New Romance) sekä ”are you sliding down the tops of cars / your hair melting into silver stars” (haikean kaunis Runaway). Albumilla on myös useita viittauksia muihin artisteihin: viimeisen biisin Modern Love Storiesin lopussa olevat akustiset soinnut ovat kaiku David Bowien Five Yearsista, ja Superstarin lyriikka ”There’s a light going out tonight” kunnioittaa The Smithsin melankoliaa.
Itse rakastuin Beach Houseen lopullisesti kuullessani Depression Cherry -albumin (2015) kappaleen Space Song, joka kauneudessaan vei minut yliopistoesseiden ja surullisen harmaan syksyn keskeltä ulkoavaruuteen ilman huolia, leijumaan kevyesti ilman painovoimaa. Saman tekee myös Once Twice Melody, joka antaa kuulijan jättää helmikuun loskan ja harmauden ja uppoutua kauneuteen ja pehmeyteen, matkalle kesäisiltä kukkaniityiltä universumin pimeimpiin kolkkiin ja takaisin.
Elsa Lindström
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
YUP Instrumental on jotain hieman muuta – arviossa Opus 1
LEVYT | Toistakymmentä vuotta poissa valokeilasta ollut veikeä punkprogesuomirockyhtye väläyttelee myös ilman laulajaansa Jarkko Martikaista.
Katsaus suomipunkin pioneeriyhtyeen Problemsin kirjavaan ja epätasaiseen tuotantoon aloittaa uuden kokoelmalevyjen sarjan
LEVYT | Vuonna 1977 perustettu Problems oli vahvasti mukana suomalaisen punkrockin alkukahinoissa. Tällä hetkellä se on myös surullisen ajankohtainen: alkuperäisjäsen Ari Taskinen menehtyi tammikuussa.
Hyvällä tavalla vaivaton Kuumaa – arviossa Pisara meressä
LEVYT | Viime vuosina stadionmittaan kasvanut kasarikuulas popyhtye viehättää hymyävällä kaihollaan. Pisara meressä on vahvasti tuotettu levy.
Rohkeat kuvat hyväntuulisen energian ytimessä – arviossa Jätä mut tähän
LEVYT | Rohkeiden kuvien kolmosalbumi on keväisen riehakas, taiten sovitettu ja hienosti hengittävä rokkilevy.
