Astrid Swanin esikoisalbumi täyttää 20 vuotta – juhlajulkaisun saanut Poverina soi yhä raikkaana

Kuvat: Soliti / Silvi Traina

Treeball-yhtyeen toisena laulajana tutuksi tullut laulaja-lauluntekijä Astrid Swan julkaisi kaksikymmentä vuotta sitten soolodebyyttinsä Poverinan. Sielukasta ja hyvällä tavalla kohtalokasta pianopoppia esitellyt Poverina nosti Swanin yhdeksi omista kotimaisista suosikeistani. Tiivistin tuolloisessa desibeli.netin arviossani, kuinka yksi albumin parhaista puolista on, että se ”osaa hyödyntää myös kepeyttä, ja kauneus ei ilmene pelkästään myrskypilvien alla, vaan kepeää kesäpäivääkin osataan rakastaa”.

Nyt Poverinasta on julkaistu 20-vuotisjuhlajulkaisu (Soliti, 2025). Kansikuvaa on pikkuisen raikastettu, masterointi on tehty uudestaan Tuomas Salmelan tuoreilla ajatuksilla ja alun perin levylle kaavailtu, levyn julkaisuaikaan liian popilta tai ”hötöltä” tekijöiden mielestä tuntunut The Special Ones kuullaan neljäntoista kappaleen kokonaisuuden päätöksenä.

They Need You If They Think You Love Them aloittaa levyn komeasti hengittävällä, tummasyisen kohtalokkaalla, mutta silti intiimin haikealla pianokeinuttelulla, jossa Swanin pohdiskelevan eläväinen laulu nostaa harteilleen. Käännöksiä on maustettu taiten pienillä elementeillä ja piano soi kuulaasti polveillen.

Nimibiisi Poverina pa-da-pa-dappailee energisellä draivilla ja enemmän bändisoundilla, mutta myös rauhoittaa haikeankauniin pianotunnelmoinnin ääreen. Yhdistelmä soi mukavan sulavasti.

Sama kohtalokas pianosoundi ja intiimi laulutunnelmointi käynnistää myös Rock’n’Roll Blonden, joka kasvaa näppäilyistä, kellopeleistä ja puhallinmausteistaan komealla orkestraatiolla mukavan massiiviseen pauhuun ilman että kappaleen hienosti kasvatettu ydin ja hengitys katoaisivat sen virtauksiin.

Ten Degrees/To The North rauhoittaa hienosti hattaraisempaan ja pelkistetympään pohdiskeluun. Kauniin lämmin mutta haikea popsävellys Good Girl on edelleen hitikäs. Life In A Container svengaa samoin pienen popisti kepeällä askeleella mutta hallitusti eteenpäin syöksyen.

Seesteisemmin puhalteleva Old Fashioned Couple tunnelmoi pienesti ryöpsähtelevän mutta rikkaasti sovitetun soiton ja Swanin vahvasti tarinaa vievän laulun voimin. War melankolisoi enemmän paikalleen istahtaen ja hengitellen.

Pianon juoksutuksen ja seesteisen kaihon voimin isän oppeja pohtiva Dad Said keinuttaa melankolisesti. Hienovaraiselle kitarajunnaukselle rakentuva The Kinda Tea You Like To Cry In kasvaa edelleen upeasti.

Poverinan tekemisessä vakuuttaa vahvojen kappaleiden ohella sovitusten hienovarainen rikkaus, jossa on paljon kaikenlaista, mutta kappaleiden hengitys ja Swanin laulu saa silti juuri sopivasti tilaa.

Pianoballadi Second Chance todistaa väkevästi ja yltyy huohottavaan loppukliimaksiin. Vieläkö voi pyytää toista tilaisuutta?

Levyn kappaleista slovarimmat pianotunnelmoinit, kuten huuruisasti kuiskaileva Daddies ja viipyilevä The Day I Got My Pony, jättivät kahdenkymmenen vuoden takaisen itseni eniten kylmäksi, mutta pidemmällä kuuntelulla nekin puolustavat hyvin paikkaansa kokonaisuudessa.

Uutena lisänä paketissa kuultava Special Ones (Original Version) päättää levyn mukavan leveästi rullaavalla ja hymyilevällä popilla, jonka lämpimän rikas sovitus ja melankolisista piirteistä huolimatta positiivinen draivi päättää levyn hyvänolon tunteeseen.

Poverina on edelleen todella hyvä levy!

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua