Bentseenilautta (Tetrakis, 2024). Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
KUVATAIDE | Näyttely muistuttaa kiusallisesti, että öljy on syvemmällä jokaisen elämässä kuin päivittäin tulee ajatelleeksi. Mikromuovin muodossa se on tunkeutunut itse kunkin elimistöön.
Monira Al Qadari: Deep Fate – Lumous ja tuho Kiasmassa 7.9.2025 saakka.
Kiasman viidennen kerroksen näyttelytilassa on esitelty kansainvälisiä taidetähtiä, joiden teoksille on ominaista näyttävyys ja suurikokoisuus. Tähän linjaan liittyy myös Monira Al Qadirin juuri avattu näyttely Deep Fate – Lumous ja tuho, joka on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Pohjoismaissa.
Al Qadiri (s. 1982) on taiteen kosmopoliitti. Senegalissa syntynyt ja Kuwaitissa varttunut taiteilija on opiskellut Japanissa ja asuu nykyisin Berliinissä. Hänen teoksiaan on nähty laajalti kansainvälisissä näyttelyissä, muun muassa Venetsian biennaalin päänäyttelyssä vuonna 2022.
Öljy on Al Qadirin taiteen keskiössä – aine, joka mahdollistaa modernin elämäntapamme mutta myös kiihdyttää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa globaaleja kriisejä.
Tuleva menneisyys 3 (2023) lainaa muotonsa öljynporausterältä. Automaali, ruostumaton teräs, pyörivä alusta. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Museoesitteen mukaan Al Qadiri tutkii taiteessaan miltä tuntuu elää öljyn mahdollistamassa modernissa maailmassa kiihtyvän ilmastokriisin keskellä. Tätä tulkintaa en näyttelyssä täysin tavoittanut. Korkeuksiin kohoavat ilmapalloveistokset jäljittelevät öljyn molekyylirakenteita ja niiden väripinnat heijastelevat öljyläikkien kimaltavia sävyjä. Hitaasti pyörivät massiiviset veistokset puolestaan perustuvat öljynporauslaitteiden terien muotoon. Tällaisilla esteettisesti hiotuilla mittakaavaa muuttavilla teoksilla öljy kyllä saa konkreettisen, jopa hypnoottisen visuaalisen muodon, mutta itseään pidemmälle teokset eivät kanna.
Sen sijaan dystooppinen videoteos Auringon takana (2013) vie öljyn vaikutukset henkilökohtaiselle tasolle. Teoksessa Al Qadiri palaa lapsuuteensa ja vuoden 1991 Persianlahden sotaan, jolloin hän todisti Irakin joukkojen sytyttävän Kuwaitin öljykentät tuleen vetäytyessään maasta.
Öljyn historiallinen ulottuvuus nousee esiin teoksessa Ihme (2016–2018) – pienessä akvaariossa, jonka pohjalla lepää aito helmi. Teos viittaa aikaan ennen 1950-lukua, jolloin helmenpyynti oli vielä tärkeä elinkeino Persianlahdella. Myös taiteilijan isoisä työskenteli bisneksessä. Hän oli sukeltajien mukana kulkeva laulaja, joka rytmilaulullaan auttoi heitä synkronoimaan työtään.
Suojelija (2020). Video ja maalattu alumiiniveistos. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Näyttelyn vaikuttavimpiin teoksiin kuuluu viisiminuuttinen video Suojelija (2020), joka kuvaa ääriolosuhteissa aavikolla kasvavaa kangastuksenomaista sodomanmadari-kasvia. Kasvin valkoinen maitiaisneste houkuttelee maistamaan – ja sokeuttaa.
Myrkyllinen valkoinen neste rinnastuu mustaan maaöljyyn, ja rinnastus kiteyttää näyttelyn keskeisen teeman: öljy on yhtä aikaa lumoava ja tuhoava voima.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Palava taivas on kahden taiteilijan vuoropuhelua yli vuosikymmenten – Markkula ja Ala-Maunus HAMissa
KUVATAIDE | Petri Ala-Maunukselle ja Mauno Markkulalle yhteistä on tunne, josta he ammentavat kuviin maisemista. Taiteen kieli sen sijaan on kummallakin omanlainen.
Taiteen voimaa, vimmaa ja valoa – HAM, Serlachius ja Sara Hildén
KUVATAIDE | Magdalena Abakanowizcin näyttely Helsingissä, Anish Kapoor ja Viljami Heinonen Serlachiuksella sekä Vastamaalattua Sara Hildénillä.
Olemisesta kohti mahdotonta – Mäntän XXX kuvataideviikot ojentaa kättä yli taidemuotojen rajojen
KUVATAIDE | Mäntän kuvataideviikot jatkuvat Pekilossa vielä elokuun loppuun. Paljon keskustelua herättänyt näyttely kutsuu ajattoman ihmettelyn äärelle.
Vielä on kesää jäljellä – ja kaksi kiehtovaa luontoteemaista näyttelyä Turussa
KUVATAIDE | Marja Heinonen kirjoittaa islantilaisen Eggert Péturssonin teoksista Turun taidemuseossa ja Maija Tammen näyttelystä Aboa Vetus Ars Novassa.