KUVATAIDE | Pekilo on jälleen täyttynyt taiteesta yhden välivuoden jälkeen. Kanadalaissyntyinen, Suomessa parikymmentä vuotta vaikuttanut kuraattori Anna Ruth on koonnut näyttelyyn 62 taiteilijaa. Osa heistä työskentelee pareittain, jotkut ryhmänä. Tekijät pureutuvat ajatuksella teemoihin, jotka tällä hetkellä ovat ajankohtaisia. Kokonaisuus on hengeltään vapauttavan avara ja salliva.
Pääkuva: Uzair Amjad: Ruokalistalta – napolilaisia pizzoja suomalaisilla tomaateilla ja salaisella raaka-aineella / Installaatio, video, tekstit / 2021.
* *
Mäntän Kuvataideviikkojen tämän vuoden näyttelyn teemana on Erehtyminen – To err is human. Virheet ovat vääjäämätön osa ihmisen kehityshistoriaa; opimme erehdystemme kautta. Epäonnistumme niin kauan, kunnes tajuamme, mistä on kysymys. Emme pääse eteenpäin, ellemme uskalla erehtyä. Joskus teemme hyödyllisiä löytöjä virheiden kautta.
Erehtymisen vertailuasteikko on laaja: pienistä, henkilökohtaisesti hävettävistä ja koomisista mokailuista suuriin, vaikutuksiltaan peruuttamattomiin maailmanlaajuisiin katastrofeihin.
Heidi Naumanen: Semifinalistit (osa) / Digimaalaustuloste opaaliakryylilevylle, luonnonvalo, keramiikka, pahvi ja öljyväri / 2020–2021.
* *
Näyttelyn taiteilijoista enemmistö ei ole aikaisemmin esitellyt töitään Mäntässä. Esillepano on harvinaisen kansainvälinen, sillä mukanaolevista jopa puolella on monikulttuurinen tausta. Ikäjakaumakin on hulppea; 26-vuotiaasta 93 elettyyn vuodenkiertoon!
Itse teoksista ei katsoja ikää osaa päätellä; päinvastoin: yhdeksänkymmentäkolmevuotiasta voisi hyvinkin luulla näyttelyn nuorimmaksi osatekijäksi. Etenkin, kun hänen radikaali ehdotuksensa on Suomen metsien rauhoittaminen sadaksi vuodeksi. Aaron Hiltusen mielestä se on verrattain lyhyt aika metsien kasvun kannalta.
Taavetinsaareen muuttaneet eksoottiset eläimet Krokotiili, Sabina-kirahvi ja Rusko, erämaan laiva ovat oivaltavalla materiaalintajulla ja taidolla kierrätysromusta syntyneitä suuria veistoksia.
Valloittavien hahmojen tekijä on vuonna 1939 syntynyt ITE-taiteilija Alpo Koivumäki, jonka ura alkoi noin 25 vuotta sitten maanviljelijöiden luopumiskorvausten myötä. Koivumäki käyttää työssään vain kierrätettyjä materiaaleja.
Joensuulainen Tarja Malinen on jo monelle tuttu kuvanveistäjä. Hänen keraamiset veistoksensa ja saaren Kultainen paviljonki käyvät kauniisti yhteen. Sarja Forever Young – Yksin yhdessä on jatkoa hänen 17-vuotiaana menehtyneen poikansa muistoksi muovaillulle veistokselle Vaeltaja, joka myös on esillä.
Kolmas saareen työnsä majoittanut on Hans-Peter Schütt, jonka teoksen nimi Ymmärryksen antennit kertoo kaiken tarpeellisen löytökäsineistä syntyneestä sarjasta.
Näyttelyn keskipiste
Pia Sirénin rakennustelineistä ja pressuista koottu Canopy-latvusto äänineen on saanut tehtäväkseen olla kunniakas portaali varsinaiseen näyttelysaliin Pekilon ensimmäisessä kerroksessa. Siihen hienosti väreiltään sointuen heti vasemmalla on yksi näyttelyn parhaista töistä, Hanna Råstin moniosainen, kolmiulotteinen teos Vertigo, suomeksi ”Huimaus”. Mobile ja valokuvavedokset onnistuvat asettelullaan luomaan huimat etäisyydet ja kaiut, yhteydenpidon vaikeuden pitkän matkan päähän – ja sen onnistumisen. Aivan ihmeellinen taikatemppu.
Eteen asettuu ohittamattomasti Jonna Suurhaskon BIOS4, installaatio kasvikapseleista ja ilmastointihormeista. Tämän teoksen tehtävänä on tänä vuonna lävistää Pekilon kerrokset. Kasvusto putkissa näyttää kauniilta, mutta mitä kaikkialla näkymättömissä olevissa rakenteissa ympärillämme liikkuukaan?
Jonna Suurhasko: BIOS4 installaatio / kasvikapselit, ilmastointihormit / 2021.
Koko tilan keskipisteeksi muodostuu kuitenkin Aino Kajaniemen lattiainstallaatio Arch, pieni vene ajautuneena sammaleisille kiville. Tekniikkana on kuvakudos, tuftaus ja hartsi. Läpikuultavaan veneeseen on kuvattu 62 maapalloa asuttavaa lajia, myös ihminen. Vain piirroksina ne siihen mahtuvatkin. Ja vaikka kaikki saataisiinkin johonkin alukseen, ei meillä, kuten Nooalla, ole mitään paikkaa minne siirtyä.
Kauniista teoksesta muodostuu ajatusten alusta koko näyttelylle.
Aino Kajaniemi: Arch / kuvakudos, tuftaus, hartsaus / 2021.
Vähemmän taidetta, parempaa taidetta
Samassa salissa on Mayumi Niiranen-Hisatomin vuonna 2014 alkaneeseen Canvas-projektiin kuuluva Elävä ryijy II, joka sai alkunsa taiteilijan kiinnostuttua oman maalauskankaansa historiasta. Itsekasvatetun pellavan kutominen kankaaksi ja omien puiden työstäminen kiilapuiksi kuuluvat Hisatomin käsitetaiteelliseen työsuunnitelmaan. Prosessissa ryijy palautetaan takaisin maahan uuteen kiertoon ja loppujen lopuksi vielä kerran kankaalle. Hanke muistuttaa Steiner-koulujen opetussuunnitelmiin kuuluvaa kylvö-sadonkorjuu-kudonta-kuviota. Prosessi auttaa ketä hyvänsä arvostamaan käyttämiään materiaaleja.
Itse teos lepää osin mullassa lattialla ja jatkaa korkealle seinää pitkin. Se on herkkä työ, jonka hienostuneisuutta voi verrata Ari Pelkosen moniosaiseen puupiirros-installaatioon, jota ei mitenkään saa kaikkine osineen yhteen kuvaan.
Hisatomi uskoo kestävien materiaalien käyttöön taiteessa. Silloin teokset voivat saavuttaa katsojia yli tuhansien vuosien ajan.
Mayumi Niiranen-Hisatomi: Elävä ryijy / pellava, multa / 850 mm x 5300 mm / 2018–2021.
Väriä
Tekstiilitaiteen edustaja yläkerrassa on Sirpa Varis nautittavalla kaksiosaisella kirjontatyöllään Rihmastot. Mustan ja valkean lakanan kumpikin puoli lumoaa katsojan luokseen pitkäksi aikaa. Maalauksellisuutta korostavat kahvista värinsä saaneet läikät valkealla lakanalla, musta pohja taas antaa loistoa kirkkaan värisille langoille. Työt ilahduttavat siinäkin mielessä, ettei tässä näyttelyssä varsinaisesti vietetä korkeatasoisen maalaustaiteen juhlaa. Painopiste on muualla.
Sirpa Varis: Rihmastot / kirjailu kierrätyslakanalle, kahvi / 2021 / osa toisesta lakanasta.
Värin voimaa, maalauksellista näkemystä ja ammattitaitoa löytyy kuitenkin esimerkiksi Anna Knappen diasecille pohjustetuista pigmenttivedoksista. Yksi kuva sisältää suuren määrän internetin tarjoamaa aineistoa. Näin saman aiheen eri versioista koottu lopputulos paljastaakin jotain uutta ja yllättävää tutuista aiheista.
Knappen ja Jan Amirin yhteistyöhön (Vihreään pukeutunut tyttö) kuuluu videon lisäksi räsymattotekniikalla kudotut matot, joiden kuviointiin kannattaa tarkentaa katseensa. Kuka ja missä ne on kutonut, se jää epäselväksi.
Anna Knappe: Afganistan 100 / pigmenttivedos, DIASEC / editio 1/5 + 2 AP.
Robbert Groendijkin Protocol, kaksi toistensa kanssa keskustelevaa tietokonetta laveine näyttöineen, toimivat abstraktin värimaalauksen tavoin, eläen ja muuntuen hetkestä toiseen ohikulkijoiden errorisoidessa niiden dialogia.
Nayab Ikram maalaa valolla vaaleanpunaiseksi koko sen huoneen, mitä hänen interaktiivinen installaationsa Babe, call me back asuttaa.
Bagdadissa taidekoulutuksensa saanut Hodhaifa Salih on maalannut kahdeksan pienikokoisen kuvan sarjan, jonka nimi on Maastakarkoitus-kokoelma. Yksi töistä esitellään erillään, tukkien kuljetus rautateitse. Tähän yhteyteen liittyy kymmenen metriä pitkä öljymaalaus Relationship with the nature seinän toisella puolen. Siinä rinnastetaan tuntevat ja viestivät puut maasta karkotettaviin ei-toivottuihin henkilöihin. Salihin työt välittävät katsojalle hyvin turvapaikanhakijoiden tuntoja tinkimättä taiteellisesta tasosta.
Hodhaifa Salif: Maastakarkoitus-kokoelmasta / öljy kankaalle / 2018–2019.
Tiitus Petäjäniemen Koira ja makkara ei Mona-Lisan tapaan jätä kylmäksi ketään. Humoristinen pieni maalaus asettaa katsojalle hiukan salaa tiukan kysymyksen: pystyykö ihminen kuvaamaan mitään toista lajia yhtä arvostavasti kuin itseään? Kuinka rajattu näkökenttä meillä on?
Piirustuksen moninaiset mahdollisuudet
Piirros, etenkin lyijykynäpiirros, mielletään usein varsin tylsäksi lajiksi.
Piirustusvälineissä on lyijykynän lisäksi paljon erilaisia vaihtoehtoja. Pääasiassa tekniikka on yksinkertainen ja halpa tapa luoda taidetta. Se ei vaadi muuta kuin – taitoa.
Suvan onnistunut polttopiirrosinstallaatio on yksi esimerkki piirustuksen mahdollisuuksista. Pyrografia, ikiaikainen piirrostekniikka puulle, tekee siitä erityisen. Kansantaiteesta tunnetusta menetelmässä on aikoinaan käytetty kuumennettua rautaa, nykyään voi hankkia kaupasta sähköllä toimivia laitteita. Visuaalinen kokonaisuus pyöreässä siilossa on kaunis ja tutkittavaa kirjoitusten paljoudessa riittää niin paljon, että tuskin kukaan kaikkea ehtii lukea.
Suva: Installaatio polttopiirustuksista.
Henni Kitti päätalon yläkerrassa käyttää suuressa piirroksessaan Wunderkammer taitavasti grafiittia, hiiltä, kultaa, kuparia, reikiä ja taitoksia. Vielä valtavampi piirustus, Face-to-Face, viisi metriä pitkä, on syntynyt tanssien. Se on niin suuri, että sen voi nähdä suht oikeassa perspektiivissä vain yläkerran sillalta. Sieltä löytyy myös videotallenne, jolta voi katsoa kuinka moinen piirros syntyi. Itse teos sijaitsee pohjakerroksessa.
Nykytanssiteoksen koreografi on Anni Rissanen ja sen on tuottanut Tanssiryhmä Off/Balance. Kuvataiteilijana työstä vastaa Vappu Rossi.
Rissanen – Rossi – Off / Balance : FACE-TO-FACE / Nykytanssiteos, jonka aikana syntyi Nerostick-piirros. Oikealla ylhäällä Markku Haanpään Lahon Nahka; kuumakäsitelty lahopuun kaarna, lyöntimetalli ja lakka / 2021.
Kaarnaa, keramiikkaa ja puuta
Samaiselta sillalta näkee parhaiten yhden näyttelyn kiehtovimmista töistä. Markku Haanpään Lahon Nahka on kuumakäsiteltyä lahopuun kaarnaa ja lyöntimetallia lakattuna. Kullalta hohtavan reliefimaalauksen sijoitus tekee sen saavuttamattomaksi – ja himoittavaksi. Sitä se on muutenkin.
Kemên tyylikkääseen puunaamioinstallaatioon Same eyes we have kuuluu myös jalusta, peili ja – runo. Voit katsoa itseäsi ja kuvata kettunaamion takaa peiliselfien. Katse kulkee samaa elonvirtaa elävästä olennosta toiseen. Olemme yhtä.
Kemê: Same eyes we have / Puunaamio installaatiossa, jalusta ja peili / 2021.
Sara Ilveskorpi käyttää ihastuttavalta kuulostavia materiaaleja: Arctic Corals Archipelago koostuu Kemiönsaaren villistä posliinivalusavesta, hiilletystä puusta ja jäkälästä. Lands Cape -teoksen kuviointi on pienen kaarnakuoriaisen, kirjanpainajan, eli Ips Typographuksen jättämää jälkeä. Miten runollista.
Sara Ilveskorpi: Arctic Corals Archipelago / Kemiönsaaren villi valusavi, hiilletty puu ja jäkälä.
Salainen raaka-aine
Näyttelyn taso on korkea ja mielenkiintoinen. Vain harvassa tapauksessa teos ei yllä tähtäimessä olevien asioiden, ajatusten ja tunteiden tasolle. Tasaisen laadukkuuden takia monikaan työ ei myöskään selvästi nouse toisten yläpuolelle.
Yksi poikkeus kuitenkin on: Uzair Amjadin videoinstallaatio Ruokalistalta – napolilaisia pizzoja suomalaisilla tomaateilla ja salaisella raaka-aineella [ks. jutun pääkuva] on todellinen helmi.
Teos lepää vankalla kirjallisella pohjalla ja tekstiä tulkitsevien henkilöiden harteilla. Ravintolaksi sisustetun huoneen pöydillä ovat ruokalistat, joilta on luettavissa neljä keskustelua. Kaikkien katsominen videolta vie aikaa, mutta se kannattaa. Ne ovat hyvin kirjoitettuja, yllättäviä, hauskoja ja traagisia novelleja ravintolatyöntekijöiden maailmasta ja maahanmuuttajien kohtaamisista suomalaisten kanssa.
Pakistanissa vuonna 1989 syntynyt kuvataiteilija ja pelisuunnittelija Uzair Amjad on valmistunut Aalto-yliopiston ViCCA-maisteriohjelmasta. Hän oli viime vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla yleisönsuosikki lyhytelokuvallaan Paper Promises. Elokuva on nähtävissä Areenassa.
Videotarjonta on muutenkin harvinaisen kiinnostavaa. Etenkin Emma Fältin ja Roberto Fuscon robotti-installaatio The Chance that makes us what we are imaisee vaivatta mukaansa sanattomalle visuaaliselle tutkimusmatkalle, minkä ohjaajana toimii hellyttävä robotti. Pimeän huoneen ulkopuolella ovat pienet piirrokset paperille ja alumiinilevylle. Ne jatkavat ja laajentavat videon maailmaa.
Emma Fält ja Roberto Fusco: The chance that makes us what we are / Robotti-installaatio, piirrokset (piirrokset paperille ja alumiinilevylle, robottikäsi, livekamera, mikrofoni, 1-kanavainen livevideo, 4-kanavainen liveääni).
Rosaliina Paavilaisen lyhytdokumentti Kehä kertoo uskottomuudesta. Itse videokuva on hienoa alastoman ihmisen vartalon kuvausta maisemana laaksoineen ja kumpuineen. Äänessä olevat naiset kertovat omia tarinoitaan pystymättä oikeuttamaan tekojaan. Toivoin ensin tekstiltä jotain enemmän, mutta se sopiikin tämän näyttelyn teemaan täydellisesti.
Nelihenkisen työryhmän MOC:n (Mechanics of Conformity) toteuttama Peili on immersiivinen nelikanavainen videoteos, jolla tekijät mukaansatempaavalla tavalla käsittelevät rakenteita, joihin sidottuina elämämme tapahtumiin reagoimme. Mitä ne kätkevät ja miten niistä pääsisi irti? Vai pitäisikö niistä kaikista irrottautua? Käytännössä aihetta lähestytään hiusten kautta. Keskustelijat ovat Rosamaría Bolom, Edwina Goldstone, Sepideh Rahaa ja Arlene Tucker.
Nastja Säde Rönkön mediainstallaatio a day for you, with you sisältää kymmenen HD-videota ja digitaalivedosta. Niissä kuvataan hänen työpäiviään erilaisissa toimissa: hän tarjoutui antamaan vapaapäivän muun muassa toimittajalle, somevaikuttajalle ja taksinkuljettajalle. Heitä hän pyysi puolestaan ottamaan hänelle yhden valokuvan omasta päivästään. Näyttelyn kuvat ja videot ovat ammattilaisten kuvaamia. Rönkköä kiinnostaa nopeasti muuttuva työelämä ja sen suhde vapaa-aikaan.
Jussi Rinta-Hoiskan valokuvasarja Yhteiskunnan näkymättömät esittelee eri ammateissa työskenteleviä kuulovammaisia sekä asenteita ja tilanteita, joita he joutuvat elämässään kohtaamaan ja käsittelemään. Näistä asioista ei paljon puhuta, joten teokset esittelyteksteineen ovat oikea tietoisku asiaan perehtymättömille.
Jussi Rinta-Hoiska: Hissi jumissa / valokuva / 2021.
Turun yliopiston tutkijatohtori Timo Tuhkasen akustinen ääniteos The Sound that Everybody Heard sijaitsee yhdessä pihan siiloista. Tuhkanen on uskomattoman monipuolinen taiteilija: säveltäjä, kitaristi ja lyömäsoittaja, runoilija ja visuaalinen taiteilija, joka tutkii muun muassa äänen ja kosketuksen estetiikkaa. Teos on verkossa nähtävissä kuvataideviikkojen ajan.
* *
Tämän vuoden Pekilo surisee kuin mehiläispesä täynnään hyviä ajatuksia.
Ne tarttuvat.
Marja-Liisa Torniainen, teksti ja kuvat
Mäntän kuvataideviikot 13.6.–31.8.2021. Lisätietoa tapahtuman verkkosivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
