Piia Kristiina Kallioinen ja Tommi Tiitinen kutsuvat jazzin ääreen 24. toukokuuta.
TAPAHTUMAT | Tampereen Viikinsaaren kesäohjelmassa on mukana jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Tuttuihin klassikoihin lukeutuu esimerkiksi SaariHelvetti, kun taas SaariJazz-tapahtuma on tulevan kesän uutuus ja kenties tuleva klassikko.
Sari Harsu, teksti ja kuvat
Suomen Hopealinjojen reittiliikenne Viikinsaareen alkaa jo 14. toukokuuta., mutta elämyssaaren virallisia ja juhlavia avajaisia vietetään lauantaina 17.5.2025.
– Avajaispäivänä saareen pääsee viiden euron hinnalla, Suomen Hopealinjojen toimitusjohtaja Mari Vuorinen kertoo.
Avajaisissa on alkukesän tunnelman lisäksi myös ohjelmaa ja tarjouslippuja tuleviin esityksiin.
Kesän tapahtumakattauksen avaa 24. toukokuuta ensimmäistä kertaa järjestettävä SaariJazz. Tapahtuman esiintyjäkaartin muodostavat Sami Saari ja Jazzpojat, Timo Kahilainen Just in Time sekä Swing Doctors.
Piia Kristiina Kallioinen ja Tommi Tiitinen kertovat, että SaariJazz toteutetaan iloisuus edellä. He markkinoivat tapahtumaa Pori Jazzin haastajana – Viikinsaaren mittakaavassa. Muusikot suosittelevat tätä matalan kynnyksen tapahtumaa myös niille, jotka eivät ole aiemmin jazzia kuunnelleet.
– Yleisöystävällistä, kaikille sopivaa, Tiitinen lupaa, ei mitään kikkelijazzia.
– Alkukesän tyylikkäin tapahtuma, Kallioinen luonnehtii.

Samae Koskinen esiintyy Viikinsaaren SummerVibes-tapahtumassa 7. kesäkuuta.
Konkareita ja nuoria tähtiä
Viikinsaaren kesäteatterin ohjelmistosta vastaa Suomen Kiertueteatterin teatterinjohtaja Janne Jämsä. Saaren kesäteatteriesityksiä ovat muun muassa Vanhoja poikia, Rakkauskirjeitä ja Likapyykkiä.
Vanhoja poikia ovat Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen. Roine esiintyy myös Rakkauskirjeissä, jossa hänen kanssaan nähdään Seela Sella. Likapyykkiä-komediaa tähdittävät Lari Halme ja Nina Tapio.
Lasten iloksi Viikinsaareen matkaavat Tatu ja Patu, jotka ovat Työn touhussa.
Edellisten lisäksi saaressa nähdään vierailunäytelmiä, stand-upia, murhamysteereitä ja bileshow.
Annica Milán ja Valtteri Lehtinen mainostavat Viikinsaaressa 9. elokuuta nähtävää ja kuultavaa Abban kappaleisiin perustuvaa show’ta.
– GIMME ABBA! isoilla kirjaimilla ja perässä huutomerkki, Lehtinen kuvailee oikeaoppista tapaa kirjoittaa esityksen nimi.
Jo kirjoitusasu vihjaa, että spektaakkelia pukkaa.

Valtteri Lehtinen ja Annica Milán laulavat Viikinsaaressa Abbaa 9. elokuuta.
Abba-bileet diskopallojen välkkeessä
Jo viisi vuota maata kiertänyt GIMME ABBA! -show on otettu kaikkialla hyvin vastaan. Solistit Annica Milán ja Valtteri Lehtinen kertovat esityksen tarjoavan Abban parhaita hittejä koko illan täydeltä. Mausteena vuosikymmenten takaisten klassikoiden lisäksi kuullaan otteita myös yhtyeen tuoreimmalta, vuonna 2021 ilmestyneeltä, Voyage-levyltä.
Koska yleisö todennäköisesti tuntee hyvin kaikki Abban hittibiisit, ihmisten olisi varmasti vaikea kuunnella niitä hiljaa paikoillaan. Onneksi ei tarvitse.
– Saa tanssia ja laulaa mukana, Valtteri Lehtinen sanoo.
Solistit lupaavat näyttävän diskobileshow’n upeine esiintymisasuineen, värivaloineen ja diskopalloineen.
Tutut kappaleet kuullaan raikkaina versioina alkuperäisiä esityksiä kunnioittaen.
Lehtinen uskoo mahtipontisten ja modernien big band -sovitusten tempaavan yleisön mukaansa myös Viikinsaaressa.
Lisää Viikinsaaren kesän tapahtumista täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pirkanmaan festarikesä ’25: Tammerfest, Sastamala Gregoriana, Blockfest, Mitäs Mitäs Mitäs…
MUSIIKKI | Tästä koosteesta pääset tutustumaan Pirkanmaalla kesän aikana järjestettäviin musiikkifestivaaleihiin ja suuriin konsertteihin.
Tavallisesta erottuminen ja lauman katse ovat teatterifestivaalin aiheita Imatralla 2025
TEATTERI | Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali järjestetään Imatralla heinä–elokuun vaihteessa. Festivaali huipentuu tanskalaisen tanssiteatterin näkemykseen Janten laista.
”Euroviisujen top viidessä on ainakin yksi polven yli -nahkasaappaissa laulava rehevä nainen”
KOLUMNI | Anne Välinoro ennustaa, ettei Euroviisujen kärkisijoille ole tänä vuonna asiaa solistiprinsseillä eikä -prinsessoilla.
Pitääkö ooppera keksiä uudestaan? Project Butterfly taklasi ilmastoahdistusta kolmella kielellä
KOLUMNI | Aleksanterin teatterin illassa taklattiin ilmastoahdistusta kolmella kielellä, kolmessa eri uutuusteoksessa.