Göran Augustson: Nocturno, 1991. Kuva: Harri Hirvonen / Poikilo-museot
KUVATAIDE | Kouvolan Poikilo-museot esitteli taidekeräilijä Markku Villikan 1,5 miljoonan euron lahjoitusta pienten näyttelyiden voimin.
Metropolis Kouvolan Poikilo-galleriassa 23.2. asti.
Harrastaja arvioimassa taidetta voi olla kuin tanssija soittamassa arkkitehtuuria. Voiko kaltaiseni taiteen rakastaja koskaan ymmärtää abstraktin taiteen syvällistä hienoutta?
Olen kulttuurin ystävä ja ammattilainen, mutta kuvataidetta en osaa tehdä. Piirtäjänä olen aina ollut tikku-ukkojen tekijä, maalarina sain yläasteella jopa opettajalta naurut.
Museoita ja taidenäyttelyitä kuitenkin rakastan. Siispä lähdin ystäväni kanssa Kouvolassa museoon ottamaan selvää, avautuuko abstraktin taiteen näyttely meille amatööreille.
Taidekeräilijä Markku Villikka lahjoitti 1,5 miljoonan arvoisen taidekokoelmansa Kouvolan Poikilo-museoille vuonna 2024. Kokoelmasta järjestettiin kolme pientä näyttelyä, joista Sateenkaaren tuolla puolen esitteli marras–joulukuussa 2024 naivistisia teoksia. Pulp Fiction kuvaili alkaneen vuoden tammikuussa elokuvan maailmaa maalausten keinoin.
Metropolis, näyttelyistä viimeinen, tarjoilee abstraktisen tyylin teoksia Poikilo-galleriassa vielä sunnuntaihin 23.2.2025 asti. Villikka-näyttelyt eivät lopu siihen, sillä museo suunnittelee kokoelmasta suurta näyttelyä 40-vuotissyntymäpäivilleen 2027.
* *
Ensivaikutelmani Metropoliksesta on pelkistetty, jopa ärsyttävä. Abstrakti taide on näyttänyt minulle aina pelkältä viivoilta ja värittämiseltä. Minusta on aina vaikuttanut päällepäin siltä, että abstraktista taiteesta ei välity tunne taiteilijan vaivannäöstä työnsä eteen.
Keskustelu alkaa elää, kun alamme ystäväni kanssa kierrellä näyttelyä ja puhua teoksista. Göran Augustsonin Nocturno (1991), maalaus sinisen, ruskean ja vaalean värin sävyillä, vaikuttaa minusta länsiafrikkalaisen kankaan mallilta. Erkki Hienosen teoksesta Fragmentti (1977) erotamme viivojen takaa ihmisen muodon. Teoksen väreissä on jotain hyvin 1970-lukulaista.
Mari Rantanen: Kom, 1985, öljy kankaalle, 46 x 35 cm. Kuva: Harri Hirvonen / Poikilo-museot
Yksi teoksista näyttäytyy minulle liian pelkistettynä. Kuusi viivaa piirretty, jokainen niillä syntyneistä neliöistä väritetty. Onko tämä taidetta? En ymmärrä teoksen perimmäistä tarkoitusta. Onko se saada katsoja provosoitumaan ja pohtimaan, miksi taiteilija on tehnyt näin yksinkertaisen työn?
Eläköityneen Villikan aiempi ammatti kaupunkisuunnittelijana näkyy teoksissa selvästi. Yhdessä maalauksessa voi erottaa talon kulman, toisessa parkkipaikkoja. Mari Rantasen teos Kom (1985) miellyttää minua värimaailmaltaan. Voin kuvitella sen koristamassa kotini seiniä. Maalauksessa piirtyvät selvät moottoritien ääriviivat.
* *
Kristian Krokfors: Nimeämätön (Happy Factory), 1990, akryyli kankaalle, 54 x 45 cm. Kuva: Harri Hirvonen / Poikilo-museot
Kristian Krokforsin teoksessa Nimeämätön (Happy Factory) vuodelta 1990 tehtaat savuavat järjestelmällisesti suunnitellulla, neliöidyllä kaava-alustalla. Alla olevassa lapussa lukee, että Kouvolan kaavoitusyksikön työntekijät valitsivat työn suosikkiteoksekseen. Pohdin valintaa, sillä teoksessa on paljon vaikuttavaa energiaa, mutta myös jotain uhkaavaa. Se on kaukana iloisesta.
Näyttely herättää minussa erityisen paljon pohdintaa. Verrattuna lapsekkaan naivistiseen ja värikkään elokuvataiteen näyttelyyn, abstraktisen Metropoliksen yksinkertaisilta näyttävissä teoksissa pinnan alla piilee paljon enemmän kuin miltä ensin vaikuttaa.
Joidenkin teosten epäsymmetrisistä, mutta selvästi suunnitelluista kuvioista, voi huomata taiteilijan erityisen huolellisen suunnittelun, joka on vienyt aikaa ja vaivaa. Abstraktin taiteen inhoajien olettamus laiskoista taiteilijoista, jotka haluavat tehdä nopeaa työtä helpolla, ei vaikuta pitävän paikkansa.
Ahti Lavonen: Sommitelma, 1962, öljy kankaalle, 53 x 35 cm. Kuva: Harri Hirvonen / Poikilo-museot
Suosikkini teoksista on villiltä 1960-luvulta: Ahti Lavosen Sommitelma, joka tuo mieleeni Rorschachin mustetahratestin. Ystäväni näkee teoksessa jonkin soittimen. Minusta teoksessa on karhu, joka soittaa kontrabassoa.
Taide herättää jälleen keskustelun. Ystäväni sanoo, etteivät karhut soita kontrabassoa. Vastaan, että kyllä ne tässä taideteoksessa soittavat.
Vaikuttaa siltä, että ymmärtämättömältä vaikuttanut abstrakti taide ei olekaan niin mahdotonta ymmärtää. Harmaat aivosolumme lähtivät liikkeelle. Taide teki tehtävänsä. Lähdemme näyttelystä tyytyväisinä kotiin.
Elina Salin
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Finlayson Art Area 2025: Kerttu Horila on saven pomo ja savi hänen renkinsä
KUVATAIDE | Savea työstävän Kerttu Horilan jälki ei ole koskaan löysää tai vetelää. Kun hän yritti vääntää teoksiaan vakavampaan suuntaan, ilo ja merkitys katosivat.
Tampereen kesä on täynnä taidetta – tässä muutama ote tarjonnasta
KUVATAIDE | Sara Hildénin taidemuseossa vietettiin keskiviikkona Alusta alkaen -näyttelyn avoimia avajaisia. Taidetta on tarjolla muissakin Tampereen museoissa ja gallerioissa niin paljon, että taiteen ystäville riittää runsauden pulaa.
Eskapismi on in – Erika Adamssonin näyttely Salon taidemuseon Veturitallissa
KUVATAIDE | Salon taidemuseossa Veturitallissa on avautunut Erika Adamssonin näyttely, jossa pääsee pohtimaan sitä, onko eskapismi harmitonta.
Litukan siirtolapuutarhan viereisen sillan muraalissa kukoistavat nuorten maalaamat kukkaset
KUVATAIDE | Litukan siirtolapuutarhassa syntyi idea saada kolkkoon siltapenkereeseen kukkiva muraali. Teos valmistui keskiviikkona 21.5.2025.