Totuus palaa edelleen – Mana Manan 30 vuoden takaista kulttiklassikkoa juhlistettin Yo-talolla

28.09.2022

Murheenlaakso on nimetty Mana Manan toisen albumin mukaan.

KONSERTTI | Murheenlaakso-yhtye, jossa vaikuttaa Mana Manan alkuperäisjäseniä, toi Totuus palaa -julkaisua juhlistaneen kiertueensa myös Tampereen Yo-talolle. Materiaali ei ole vanhentunut, ja yhtye suoriutui tehtävästään kunnialla.

Murheenlaakso plays Mana Mana ja Atlases Tampereen Yo-talolla 24.9.2022.

Näin musiikista kirjoittavan ja taidemuodon voimakkaasti kokevan näkökulmasta viime viikot eivät ole tuntuneet aivan kevyitä. On ollut muun muassa levyarvostelussa Olli Hännisen ja Sami Hynnisen Chambers sekä Reverend Bizarre -yhtyeen massiivinen Slice of Doom -paketti. On ollut sekalainen valikoima haasteita yksityiselämän saralla. Maailman tapahtumat ovat vetäneet synkäksi. On ollut Michael Monroen reilut kolme ja puoli tuntia kestänyt 60-vuotisspektaakkeli, jossa tarjottiin kohtaaminen Hanoi Rocksin neljäkymmentä vuotta sitten viimeksi yhdessä soittaneen kokoonpanon kanssa.

Viimeksi mainittua seuraavana päivänä jo valmiiksi herkkää psyykeä koetteli Murheenlaakso-yhtye. Murheenlaaksohan on se, joka pääsee lähimmäksi vuonna 1986 perustettua Mana Mana -bändiä – siinä vaikuttaa samoja soittajia kuin tuossa klassikko-… ei, pitänee kuitenkin käyttämäni latteaksi kulutettua ilmausta kulttiyhtyeessä.

Mana Manaa voi perustellusti luonnehtia täysin ainutlaatuiseksi yhtyeeksi: lohduttomman synkäksi ja erittäin raskaaksi, ei kuitenkaan niin sanotuksi hevirokiksi. Alusta astihan mikään ”klassikkoasema” ei kuitenkaan ollut Mana Manalle ensinkään itsestään selvä, esimerkiksi Rumba-lehden kriitikko Roo Ketvel arvioi yhtyeen Totuus palaa -albumin (1991) tuoreeltaan juuri ja juuri kolmen tähden arvoiseksi.

Mana Mana ehti julkaista olemassaolonsa aikana vain tuon yhden albumin ja muutaman pikkulevyn. Se hajosi vuonna 1991 laulaja Jouni Mömmön kuoltua lääkkeiden yliannostukseen ja siitä seuranneeseen hoitovirheeseen. Vuonna 2000 Mana Mana julkaisi vielä postuumisti korvaavan laulajan, Sami Tiilaman, kanssa toisen pitkäsoittolevyn Murheen laakso, joka oli koottu solisti Mömmön aikaisen materiaalin pohjalta. Mana Mana -nimellä tehtiin myös live-esiintymisiä syksyyn 2001 asti.

Sittemmin Murheenlaakso-yhtye on kokoontunut muutaman kerran vuosien varrella kunnioittamaan Mana Manan muistoa ja tarjoamaan sen faneille tilaisuuden kokea tätä musertavan synkkää äänivallia elävänä ja mahdollisimman tarkasti alkuperäistä ilmaisua kunnioittaen. Lauantaina erityisenä juhlan aiheena oli Totuus palaa -levyn kolmekymmenvuotisjuhla – tosin koronasyistä keikan alkuperäinen päivämäärä melkein 2,5 vuoden takaa oli vaihtunut useamman kerran ja tapahtumapaikkakin kerran.

Tampereella oli käsittääkseni kiertueen toiseksi viimeinen esiintyminen. Asian äärelle päästiin lopulta Yo-talolla, eli varsin perinteisissä, viihtyisissäkin puitteissa. Paikka oli kuitenkin jo ennen lämmittely-yhtyeen aloittamista täynnä kuin julkinen ämpärienjakotilaisuus tuurilaisessa kyläkaupassa. Onnistuin tästäkin huolimatta saavuttamaan kahdesta tavoitteestani toisen: kipeän selkäni edellyttämän istumapaikan. Rypälepohjaista virvoitusjuomaa lasillinen pöytään, ja tiukka nökötys pallilta kohottautumatta konsertin loppuun saakka, jotta paikka ja selkä säilyisivät. Se toinen tavoite, näköyhteyden saaminen esiintymislavalle, oli toivotonta kuin Mana Manan sanoitusten maailmankuva.

* *

Illan avasi itselleni uusi tuttavuus, Atlases-niminen yhtye. Täsmällisen tiedon syrjäisimpiäkin jättömaita ihailtavalla onnistumisprosentilla karttava suomenkielinen Wikipedia luonnehtii porilaisryhmän musiikillista suuntausta ”post-metalliksi”. Discogs-palvelu lisää edellisen määrittelyn eteen vielä tarkenteen ”modern”.

Ainakaan Yo-talolla Atlasesin ilmaisu ei lämmittänyt. Varsinaisen niin sanotun mukavuusalueeni ulkopuolella liikuttiin, mutta kai se sitten johonkin lukemattomista ”metallimusiikin” alalajeista solahtanee. Illan annin perustella siihen voidaan kytkeä kuvaileva sanapari ”synkkää jynkytystä” mutta jatkaa sitä yksin tein toisella: ”väärällä tavalla”.

Atlasesin ilmaisu näyttäytyi tylsänä, laahaavana. Siihen olisi kaivannut vaihtelua. Kuuntelijan mielenkiinto ei vain jaksanut pysyä yllä. Kyllä myös synkkä ja laahaava musiikki voi onnistua siinä; asiasta tunnetaan esimerkkejä. Niitä voidaan osoittaa myös Yo-talon lauantai-illasta. Atlasesin ilmaisuun olisi yksinkertaisesti kaivannut jotain lisää; olisiko se sitten niin sanottuja nyansseja, dynamiikkaa, vaihtelevia rakenteita, rytmiikkaratkaisuja tai jotain muuta.

* *

Mana Manan toinen keskeinen hahmo oli kitaristi Otra Romppanen. Romppanen on tietysti mukana myös Murheenlaaksossa – muu olisi tyystin mahdotonta. Romppasen kitara soi jäljittelemättömällä tyylillä. Se ei briljeeraa teknisellä virtuositeetilla, vaan onnistuu välittämään – laulamaan – väkeviä tunteita niukinkin elein. Viime vuosina Romppanen on tavannut soittaa usein istualtaan, ja niin hän teki Yo-talollakin. Minua paremmin lavalle nähnyt tiesi kertoa, että maestro olisi esiintynyt neljän kappaleen ajan jaloillaan.

Mana Manan kappaleissa toivonpilkahdukset ovat harvassa kuin uutismedioiden sivuilla vuonna 2022. Kuten odottaa saattoi, Yo-talollakin kolmen kitaran ja basson äänivalli oli kaikin puolin erittäin raskas. Sitä me tietysti myös odotimme, ja sehän on Murheenlaakson – ja Mana Manan –  tavaramerkki siinä missä Romppasen tunnistettava kitarointi, puhumattakaan Mömmön sanoituksista, joista kenties voi olla monta mieltä, mutta kylmäksi ne tuskin montakaan meistä jättävät. Tuttujen elementtien lisäksi Yo-talolla kuultiin yllättäin Ema Hurskaista sähköpianossa. Sääli sinänsä, että ainakaan omalle paikalleni hänen soitantonsa ei onnistunut ylittämään kitaravallia.

* *

Kuten arvata saattaa, Yo-talolla soitettiin koko Totuus palaa -albumi. Sen lisäksi pitäydyttiin pääasiassa Jouni Mömmön elämän aikana äänitetyssä materiaalissa. Totuus palaa -levyn kappaleita ei kuitenkaan soitettu levylle kaiverretussa järjestyksessä. Setti käynnistyi silti väkevästi levynkin aloittavalla nimikappaleella ja pysäyttävillä riveillä: ”En itkenyt edes kyyneleitä / itkin verta jos itkin”. Oltiin asian ytimessä. Kolmen kitaran valli junnasi säälimättä yksinkertaisia mutta silti omaperäisiä kuvioitaan.

Seuraavaksi rykäistiin reippaammalla tempolla  Ketä sä rakastat. Soitossa tuntui olevan rutiinia – oikealla tavalla. Solisti Kaltsu Kuosmasen esiintyminen oli elävämpää ja varmempaa kuin ensimmäisillä Mana Mana -muistelukeikoilla. Onhan sitä rutiinia ehtinyt kertyäkin: niistä ensimmäisistä on jo verrattomasti yli kaksi vuosikymmentä.

Jälleen oli vuorossa hitaampitempoinen, mutta silti tehokkaasti rullaava kappale, Valtatie, jonka jälkeen Kuosmanen ehdotti, että niin sanotusti vedetään lärvit ja esitteli kitaristi Janne Suhosen. Epäselväksi jäi, liittyivätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa.

Vielä kuultiin toinen hitaampitempoinen kappale Ilmestyskirjan peto melodisina ulisoinevine kuusikielisineen. Kun saapui Murheenlaakson keikalle lähes suoraan Hanoi Rocksin esiintymisestä, kuvitteli näissäkin kitaroissa kuulevansa jotain samaa. Edelliseen mitenkään liittymättä, en malta olla lainaamatta otetta Ilmestyskirjan pedosta:

”Sä käyt syömässä Etelä-Amerikassa
ja oksennat Euroopan päälle
ja täällä kansa haluu uida siinä
ja päästä sun valheittesi ääreen”

Tässä kohtaa esiteltiin rumpali Pete Korhonen, joka naputti käyntiin kappaleen Kristinusko. Olisikohan niin, että Murheenlaakson soitossa oli Yo-talolla tiettyä varmuutta, pakottomuutta, irtonaisuutta – sanoisinko peräti svengaavuutta – enemmän kuin joskus takavuosina?

Tehtiinpä keikalla yksi poikkeama yhtyeen vanhimmasta materiaalista Murheen laakso -levylle. Ruusu, tulppaani ja peyote edustaa kauniista kitaramelodioistaan huolimatta Mana Manan heikointa laitaa loputtoman tuntuisessa raskaassa junnaavuudessaan. Tässä olisi ollut varaa tiivistää.

Jupinat sikseen. Palattiin Totuus palaa -levyn materiaaliin. Kuultiin Mikä on sun taivas, joka soi väkevästi, mutta  ainakin a-osassaan levyversiota kevyempänä ja irtonaisempana (tämä ei sitten ollut moite).

Tässä vaiheessa oli jo selvää, että soittajia esiteltiin yksitellen. Nyt vuorossa oli kitaristi Tommi Kanerva, joka käynnisti rivakalla riffittelyllään vain singlellä julkaistun kappaleen Paha kuin raha. Ei ehkä eletty keikan intensiivisintä hetkeä, mutta antakaas olla. Moni oli varmaankin epäillyt, että Maria Magdalena saattaisi olla illan viimeinen kappale, mutta ei, tässä se nyt soitettiin. Kappalehan on Mana Manan tunnetuin, ja kyllähän se Yo-talollakin toimi.

Vielä kuultiin Kuolla elävänä, hieman väsyneempi tulkinta, sekä reipastempoinen, vain singlellä julkaistu  Vaarallista, jonka alussa esiteltiin Mana Mana -yhtyeen alkuperäisjäsen, basisti Tumppi Moilanen.

Lopuksi esiteltiin vielä Mana Manan alkuperäinen kitaristi Otra Romppanen, ja illan hienosti toimineena päätöksenä jatkettiin reipastempoisellla sahaus-ja-jynkytys-linjalla: kuultiin vielä Paniikki ekstaasin veli. Soitto kulki.

* *

Murheenlaakson keikka oli ohi noin tunnissa. Monellakaan yleisössä ei tainnut olla keikasta sellaisia odotuksia, jotka eivät olisi täyttyneet. Romppasen kitaran on soitava uniikkiin tapaansa ja muiden kielisoitinten tuotettava se musertava äänivalli. Rumpalin on pidettävä poljento riittävän vakaana.

Itsestään selvästi kappalerakenteita ei tulisi viedä piiruakaan alkuperäisversioiden yksinkertaista junnaavuutta monimutkaisemmiksi. Kolme kitaraa sallii silti sinne tänne näkemyksellä ripoteltuja nyansseja ja improvisaatiotakin, ilman että vallin jyräävyys kärsii. Niin, sikäli, kun ne eivät huku miksauksessa tai salin akustiikkaan. No, itse olisin kuullut kernaasti vielä vaikkapa Tie vie -kappaleen, ja balansseissa olisi ollut ainakin omassa nurkassani hieman toivomisen varaa. Kaikkea ei voida saada.

Murheenlaakso olisi joka tapauksessa tarvinnut isomman keikkapaikan. Näin yhtyeen muistaakseni viimeksi Tampereen Olympiassa jokunen vuosi sitten. Siellä mahtui olemaan, kuuntelemaan ja jopa näkemään vilauksen yhtyeestä.

Yo-talo kuitenkin tyhjeni kohtalaisen nopeasti. Sitä odotellessa oli hetki aikaa keskustella ystävän kanssa musiikin lisäksi elämän toisesta tärkeästä asiasta, kissoista, kunnes oli suunnattava kotiin väsyneenä, mutta tyytyväisenä.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua