Tampere Filharmonian järkälemäinen avauskonsertti – sellisti Maximilian Hornung oli yleisön suosikki

Matthew Halls johtaa Tampereen Filharmoniaa. Lehdistökuva. Kuva: Ville Hautakangas

Tampere Filharmonia: Titaani. Kapellimestarina Matthew Halls, sellosolistina Maximilian Hornung. Jean Sibelius: Aallottaret, Henri Dutilleux: Tout un monde lointain, Gustav Mahler: Sinfonia nro 1 ”Titaani”. Tampere-talo 27.9.2024.

Tampere Filharmonian syyskausi alkoi hiukan oudoissa ja järkälemäisissä merkeissä. Ohjelmassa liikuttiin myöhäisromantiikan, ekspressionismin ja impressionismin hengessä. Tätä kaikkea tarjosi musiikin historiaan pitkä 1900-luku.

Yleisöä oli lähes täysi sali, ja se vastasi orkesterille ja etenkin solistille innostuneena aplodein, huudoin ja tömistyksin. Että vihdoin pääsimme tähän yhteisyyden nuotiopiiriin, jonka musiikki, esittäjät ja kuulijat muodostavat!

Konsertin ohjelmasuunnittelu oli oivallinen: alkupuoli lämmiteltiin, tarjottiin Sibeliuksen äänimaailmaa ja erinomaisen solistin taituruutta. Väliajan jälkeen päästettiin hullu Mahler irti, säveltäjä jonka mielestä sinfonian piti sisältää kaikki.

* *

Yhtenä punaisena lankana konsertissa oli luonto. Sinfoninen runo Aallottaret kuvasi meren liikettä, jota puhaltimien merenneidot pärskähdyksillään kommentoivat. Teos oli aikanaan Norfolkin musiikkijuhlien tilausteos, jota johtamaan Sibelius matkusti valtamerilaivalla. Merimatkasta vaikuttuneena säveltäjä teki teokseen vielä muutoksia ennen premiääriä. Ihan tyylikäs teos.

Henri Dutilleux (1916–2013) kulki 1900-luvun säveltäjänä aivan omia teitään eikä innostunut musiikkimaailmassa vallinneista erilaisista ”ismeistä”. Kapellimestari Matthew Halls vertasi Dutilleuxia toiseen samana aikana vaikuttaneeseen ranskalaissäveltäjään Olivier Messiaeniin. Samaa heidän tuotannossaan onkin: taipumus viedä kuulija toisiin ulottuvuuksiin.

Tampere Filharmonia ja sellosolisti Maximilian Hornung kapellimestari Hallsin kutsumana ja paimentamana tekivät aikamoisen työn kuljettaessaan musiikkia teoksen nimen mukaisesti ”koko kaukaiseen maailmaan”. Dutilleux sävelsi teoksen vuosina 1967–1970 sellisti Mstislav Rostropovitsin tilauksesta.

Sävellys oli lievästi sanottuna erikoinen. Osat viittoilivat Baudelairen runokokoelmaan Pahan kukat. Varsinainen sellokonsertto se ei ole, vaan teos sellolle ja orkesterille, jossa osat limittyvät pienellä sellosaumalla toisiinsa, ja jossa orkesteri välillä imee solistin syliinsä, välillä solisti rakentaa omaa polkuaan kadotakseen taas orkesterijymyyn. Syvyydessä piipitellyt matkapuhelimen äänikin tuntui melkeinpä kuuluvat Peilit-osaan. Teos päättyi Hymniin, joka ei todellakaan kuulostanut hymniltä!

Nuori Hornung pelasti sen minkä pelastaa saattoi. Mutta ei Dutilleux ole toistaiseksi kivunnut orkesterien vakio-ohjelmistoon.

* *

Luonto palasi kuuluville Mahlerin sinfonian alkupuolella. Oli paimenidylliä ja käen kukuntaa, kansantanssia ja lintujen liverrystä. Mahler lainaa teoksessa fraaseja itseltä ja muilta. Kolmannen osan mollinen Jaakko kulta -muunnelma vihjaa jo hiukan tulevaa ja varmistaa samalla yleisön kuulolla pysymisen. Viimeisessä osassa auvo kääntyi; symbaalit paukkuivat ja jouset juoksuttivat. Oli myrskyä ja tyventä, aina vain uudelleen. Koko arvaamaton maailma.

Jotain suuruudenhulluutta Mahlerin sinfonia soi. Orkesterille se oli varmasti kiitollista soitettavaa, oli kerrankin paljon haastetta ja urakointia.

Kokonaisuudessaan Tampere Filharmonian syyskauden alku oli vakuuttava. Osataan, musisoidaan ja nautitaan yhteistyöstä kapellimestarin kanssa.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua