Näitä lisää, kiitos – Toivo Kuulan yksinlaulut veivät puhuttelevalle matkalle säveltäjän elämään ja itsenäisen Suomen alkupäiviin

Juhani Koivisto (vas.), Kristian Attila ja Tommi Hakala Tampere-talossa. Kuva: Kari Pitkänen

Toivo Kuula: Ikuinen nuoruus. Tommi Hakala, baritoni. Kristian Attila, piano. Juhani Koivisto, puheosuudet. Lied-konsertti Tampere-talossa 21.1.2024.

Uhmaa, kapinaa, uhoa ja paljon pohjalaista mielenlaatua. Kaikki kehystettynä suomalaisen lyyrisen runouden kauniimmilla saavutuksilla, Leinolla ja Koskenniemellä. Sitä on Toivo Kuulan yksinlaulutaide, josta saatiin upea näyte Tampere-talon iltapäiväkonsertissa.

Kyse ei tällä kertaa ollut ihan perinteisestä laulajan ja pianistin vuoropuhelusta. Kuulan teokset sidottiin tiukasti hänen elämäänsä – ja säveltäjän elämä noihin lauluihin. Siitä piti huolta kirjailija Juhani Koivisto, joka parhaillaan työstää kirjaa Kuulan yksinlauluista.

Koivisto tunnetaan ehkä paremmin Suomen kansallisoopperan päädramaturgina. Taustaltaan hän on kirjallisuus- ja musiikkitutkija, jonka ansiolistalla jo on Toivo Kuulan elämäkerta. Sen uudistettu painos Tähtiin kirjoitettu ilmestyi vuonna 2018.

Seitsemän vuoden odotus

Juonnettu ja juonellinen klassisen (laulu)musiikin konsertti on toimiva konsepti. Se tuo säveltäjän kuulijan iholle, saa sanat elämään aivan uudella ponnella ja saa – ainakin Kuulan tapauksessa – ihmettelemään, että osattiinpa sitä elää ennenkin.

Tarina on kuin Kauniista ja rohkeista: ahdistus pienestä kotikaupungista Vaasasta, kapina isä toivoi pojasta pappia -perinnettä vastaan, pako Helsinkiiin, onneton avioliitto Siljan kanssa, lapsen kuolema, salamaihastus kuorotyttö Almaan, tämän vanhempien torjuva asenne, ujo ensisuudelma, paljon synkkää mustasukkaisuutta, Alman epätoivo ja lopuksi vapahdus, kun seitsemän vuoden odotuksen jälkeen avioero oli selvä.

”Olet vapaa”, sähkötti Kuulan lakimies Pariisiin, ja siitä alkoi onnellisin aikakausi säveltäjän ja hänen morsiamensa, laulaja Alma Silventoisen elämässä.

Heidän suhteensa oli ollut kaikkien tiedossa. Kun Alma konsertoi Oulussa Toivon johtaessa orkesteria, juorupuheissa laulajan sukunimi vääntyi muotoon Kuulantoinen.

Hakalan ja Attilan näytöstä

Nuoren parin onni jäi ohueksi. Kuulan kohtaloksi tunnetusti koitui illanvietto Viipurin Seurahuoneella vappuna 1918, siellä syntynyt riita, puukkohippa ja humalaisen jääkärin laukaus. Säveltäjä menehtyi haavoihinsa kaupungin sairaalassa 18. toukokuuta.

Juuri tähän kohtaloon liittyi konsertin nimikin. Ikuinen nuoruus viittaa liian varhaiseen kuolemaan, jonka Kuula ilmeisesti jotenkin aavisti. Elää ja kokea piti täysillä, tässä ja nyt. Kovin modernia.

Tommi Hakala on Kuulan laulutaiteen lyömätön tulkki. Kun äänessä on volyymia vaikka muille jakaa, vaadittavat uljaat loppunousut ja äänen dynamiikan vaihtelut syntyvät vaivatta ja itsestään.

Laulujen solistiset ja osin raivokkaat piano-osuudet tukevat intohimoista ja pidäkkeetöntä esitystapaa, johon Kristian Attila sukelsi täysillä mukaan. Upeaa yhteistyötä.

Tampere, junttila?

Aamulaulu, Tuijotin tulehen kauan, Suutelo, Syystunnelma, Kesäyö kirkkomaalla, Tule armaani, Epilogi ja monet muut konsertissa kuullut laulut ovat suomalaisen säveltaiteen kestävintä ja tunnetuinta ydintä. Erikoisuutena konsertissa kuultiin Alma Kuulan omaakin kaunista ääntä – laulu Purjein kuutamolla levytyksenä vuodelta 1937.

Yleisö palkitsi taiteilijat pitkin aplodein seisten. Sääli, että Tampere-talon pieni sali kumisi tyhjyyttään. Liian moni missasi hienon ja puhuttelevan laulukonsertin.

”Tampere on junttila, ei täällä tulla lied-konsertteihin”, kuulin kuulijaksi saapuneen basso Jaakko Ryhäsen kuiskaavan ennen konsertin alkua.

Tässä voi olla totuuden siemen, vaikka en tahtoisi.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

Lisää Alma ja Toivo Kuulasta täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua