Linda Fredriksson runttasi jackpotin Tampere Jazz Happeningissa – Yrjö-palkinnon pokkasi Mikko Hassinen

Linda Fredriksson. Kuva: Maarit Kytöharju

Tampere Jazz Happening: Vuoden 2021 Yrjö-palkinto – Mikko Hassinen Future Food Factory, Linda Fredriksson Juniper, Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement. Tampereen Tullikamarin Pakkahuone 5.11.2021.

Historian 40. kattaus palautti lajityyppinsä ykkösfestivaalin Suomessa normiaikaan: koko Pakkahuone oli tupaten täynnä ja tunnelma ehkä jopa lähempänä kattoa kuin koskaan. Salin täytti yhdistelmä hartautta ja autenttista nautintoa syvästi sieluja ravitsevasta soitannosta.

Tapakset yleisölle tarjoili illan aluksi julkistettu vuoden Yrjö-palkittu rumpali-säveltäjä Mikko Hassinen, joka toi lavalle nuoren, jälleen uutta polkua viisikymppisen muusikon uralle rakentavan ”koneen”, Future Food Factoryn.

Neljän kappaleen sähäkät, sähköiset ja kunnianhimoiset alkupalat olivat hyvinkin lupaavat. Kvartetin muodostavat Hassisen ohella porukan tunnetuin muusikko, saksofonisti Max Zenger, basisti Antti Ahoniemi sekä nouseva tamperelainen vibrafonisti Mikko Antila.

Festivaalin perjantain alkuun vakiintuneessa Suomen Jazzliiton tunnustusten jaossa Andania-elämäntyöpalkinnolla dekoroitiin laulaja-pedagogi Maija Hapuoja. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti manageri Pia Raitala.

Mikko Hassinen vastaanotti Yrjö-palkinnon. Kuva: Maarit Kytöharju

Tunnelma nousi kokonaan uudelle tasolle, kun juontajana häärinyt Paleface hehkutti lavalle Linda Fredrikssonin yhtyeen Juniper, joka on siis saman niminen kuin hänen juuri julkistettu, täysiä pisteitä maailmalta (ja Kulttuuritoimituksesta) kerännyt esikoisalbuminsa.

Räyhäkässä punk-jazz-kokoonpano Mopossa meritoituneen 36-vuotiaan saksofonistin rinnalla esiintyivät samat, kokeneet muusikot kuin levylläkin, kosketinsoittaja Tuomo Prättälä sekä Superposition-yhtyeessä Fredrikssonin kanssa soittavat Olavi Louhivuori (rummut) ja Mikael Saastamoinen (kontrabasso).

Yhtye esitti tuoreen, intiimin ja herkän levyn materiaalia, mutta lavalla se hyvin voimakkaat, intensiiviset ja osin selkeästi järeämmät tulkinnat – vuoropuhelu oli syvällisempää kuin äänitteellä ja yhtyesoitto tavattoman mahdikasta. Clea, Fredrikssonin mummilleen Tepalle omistama Nana sekä Pinetree song nostivat tunnelman kattoon ja yleisön ylistävä responssi sai Fredrikssonin hymyilemään leveästi.

Keskiosaan sidottu kokonaisuus Transit in the softest forest, walking, sad no more sad, leaving sekä Neon Light ylsi herkästä sähköpianomelodiasta (Prättälän Rhodes) Louhivuoren hengästyttävän väkevään perkussiosooloon ja järeisiin koko yhtyeen vyörytyksiin. Myös Fredrikssonin altto ylsi illan häikäisevimpään liitoon. Varsinaisen setin päätti osuvasti hieno, väkevä ja irtonainen Juniper. Amen.

Sivuraiteillakin hyvin viihtyvät Louhivuori sekä Prättälä ovat pitkään kuuluneet kotimaisen jazzin aateliin ja antavat yhdessä Saastamoisen kanssa sekä loistavan alustan säveltäjän altto- tai baritonisaksofonille ja toisaalta ikään kuin kirittävät omilla suorituksillaan hänet yhä kiivaampaan lentoon.

Pepe Willberg ja Jukka Eskola Statement. Kuva: Maarit Kytöharju

Happeningin positiivisiin yllätyksiin kuului ilman muuta perjantain toinen esiintyjä, kohta 75 vuotta täyttävä, kaiken nähnyt ja kokenut laulaja Pepe Willberg sekä Jukka Eskolan johtama septetti Statement. He esittivät laajassa kokonaisuudessa Tampereella syntyneen ja musiikillisen uransa trumpetilla aloittaneen Henrik Otto Donnerin (1939–2013) laulusävellyksiä.

Donner muistetaan Love Recordsin perustajana, Teoston nokkamiehenä ja monesta monesta muusta, mutta ensisijaisesti hän mielsi itsensä säveltäjäksi; hänen kynästään lähti pitkällä uralla tuhat laulua sekä satoja muita teoksia elektronimusiikista elokuvamusiikkiin, kuoroteoksista orkesteriteoksiin.

Trumpetisti Jukka Eskolan (s. 1978) ideoimassa ja suunnittelemassa konsertissa keskityttiin ennen kaikkea Donnerin kahteen ensimmäiseen albumiin, jotka tämä sekä sävelsi, sovitti että tuotti kokonaan ja käytännössä myös julkaisi: Donnerin oman Treament-kokoonpanon levyttämä En soisi sen päättyvän (1970) ja Pepe & Paradisen levyttämä Niin vähän on aikaa (1972).

Tampereella näistä suomalaisten runoilijoiden teksteihin sävelletyistä levyistä En soisi sen päättyvän esitettiin osittain ja Niin vähän on aikaa kokonaan. Sekstetin laulusolisti ja samalla ”aikakauden takuumies” oli molemmilla levyillä laulanut Pepe Willberg, joka kertoi treenanneensa näitä lauluja aikanaan Porissa yhdessä Jim Pembroken, Arja Saijonmaan ja Tarleena Sammalkorven kanssa päivät, kun illat Donner käytti säveltämiseen.

Tekstit ovat peräisin aikakauden runoilijoilta; Matti Rossi, Pentti Holappa, Pentti Saaritsa, Aulikki Oksanen, Elvi Sinervo sekä muun muassa Pentti Saarikoski. Musiikki taas oli niin kuin esittelyssä osuvasti kirjataan, ”kunnianhimoisen ja yhteiskunnallisesti radikalisoituneen aikansa tyylipuhtaita edustajia.” Eskola sanoo halunneensa soittaa sävellykset suunnilleen niin kuin ne aikoinaan levytettiin, Donnerin alkuperäisiä sovituksia mallintaen, alkuperäisen soundin säilyttäen.

Itseironiaa maukkaasti juonnoissaan viljellyt Willberg oli tulkinnoissaan tutun vaikuttava ja Eskolan septetti toteutti kurinalaisesti alkuperäisteosten henkeä; puhallinsektio lauloi stemmoja taustalla, Eskola itse soitti jopa pasuunaa ja Aleksi Ahoniemi puolestaan fonien ja huilun ohella kitaraa. Sovitukset jättivät hyvin tilaa muusikoille ja esimerkiksi kosketinsoittaja Mikael Myrskog soitti paritkin komeat soolot puhumattakaan maestrosta, joka puhalsi suorastaan häikäisevän upean, pitkän soolon.

Arto Murtovaara

Natacha Atlasin konsertista kirjoitti Anne Välinoro. Lauantain konserteista voit lukea täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua