Ilkka Hammon Spring Flames -kantaesitys leiskahteli komeasti Tampere Filharmonian konsertissa

Säveltäjä Ilkka Hammo. Kuva: Ville Hautakangas

Tampere Filharmonian konsertti Tampere-talossa 19.1.2024. Matthew Halls, kapellimestari, Alina Ibragimova, viulu. Ilkka Hammo: Spring Flames, kantaesitys. Jean Sibelius: Viulukonsertto. Ralph Vaughan Williams: Sinfonia nro 6.

Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin avasi Ilkka Hammon (s. 1983) koskettava ja monisyinen orkesteriteos Spring Flames. Kantaesityksenä kuultu Spring Flames käynnisti myös Tampere Filharmonian pirkanmaalaisilta säveltäjiltä tilaamien sävellysten sarjan.

Hammon teoksen eläväinen alku oli täynnä liikkuvaa energiaa, jousien pyrähtelyjä, vahvoja vaskia, kuulaita huiluja sekä oivaltavaa lyömäsoitinten käyttöä. Valo ja leiskunta kääntyivät musiikin edetessä uhkaavaksi tunnelmaksi, jonka tummuutta syvensivät alaspäiset, vähitellen hajoavat sävelkulut. Keskeiseksi elementiksi teoksen loppupuolella nousi bassoklarinetin herättelemä, viulutaiteilija Illia Bondarenkon keväällä 2022 tutuksi tekemä ukrainalaisen kansanlaulun teema, joka katkelmineen liikkui kauniisti teoksen käänteissä aina sen haipuvaan loppuun saakka. Hammon orkesterinkäyttö oli suuria linjoja ja hienoja yksityiskohtia sisältävän sävellyksen kaikissa vaiheissa monipuolista ja tarkkanäköistä.

* *

Jean Sibeliuksen viulukonserton solistina kuultiin viulutaiteilija Alina Ibragimovaa. Konsertto alkoi lupaavasti viulun erittäin tiiviillä legatolinjalla, hiljaisesti ja latautuneesti, ja sen myöhemmissäkin vaiheissa nimenomaan pianissimot ja herkät huiluäänet toteutuivat kauniisti.

Orkesteri soitti tapansa mukaan erinomaisesti, mutta kapellimestari Matthew Hallsin orkesteriosuudesta poimimat ja alleviivaamat soinnit, tehot, teemat ja motiivit tuntuivat usein jäävän irrallisiksi toisistaan. Ibragimovan soitossa oli teknistä taituruutta yllin kyllin, mutta kokonaisuutena viulukonserton esitys jätti hämmentyneen olon: tulkinta oli etäinen ja siitä oli vaikea saada kiinni.

* *

Konsertin vaikuttavasti päättänyt Ralph Vaughan Williamsin Sinfonia nro 6 e-molli sointui tunnelmiltaan ja musiikilliselta maailmaltaan hyvin yhteen Ilkka Hammon Spring Flames -teoksen kanssa. Sävellysten välillä on vaikea olla näkemättä ja kuulematta yhtäläisyyksiä: Hammon teokseen on vaikuttanut sodan alku keväällä 2022, Vaughan Williamsin sinfonia puolestaan on hänen ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamansa sinfonia.

Moni-ilmeinen sinfonia toteutui ytimekkäästi vahvasta yhtenäisestä alusta ilmatiiviiksi muotoiltuun ja hienovaraiseen, pianissimossa edenneeseen Epilogiin. Ajoin raivokkaassakin tulkinnassa kuultiin kiinteitä yhtenäisiä sointeja ja linjoja, napakoita rytmejä, monisävyisiä jousisointeja, viimeisteltyjä solistisia osuuksia sekä kapellimestari Hallsille aiemmissakin konserteissa kuullun perusteella tyypilliseltä vaikuttavia ääritehoja. Lontoolaisessa yökerhossa pommituksessa kuolleille jazz-muusikoille kunniaa tekevä Scherzon saksofonisoolo toteutui herkän tyylikkäästi Kalle Oittisen soittamana.

Kikka Holmberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua