Matkalippu Gazaan – arviossa Randa Al-Dawoudin esikoiskirja Gazan naiset

Randa Al-Dawoudi. Kuvat: Sanna Elina Ahtisaari / Tammi

Palestiinalainen Randa Al-Dawoudi kutsuu pysäyttävälle matkalle Gazaan, asiantuntevana oppaana toimii hän itse. Al-Dawoudi on syntynyt ja kasvanut Gazassa, kokenut siellä kolme sotaa, Israelin kauppasaarron ja miehittäjän elkeet sekä vielä viimeksi ääri-islamilaisen Hamasin kuristusotteen erityisesti naisista. Tästä kaikesta Al-Dawoudi kertoo hyvin inhimillisesti ja ymmärrettävästi esikoiskirjassaan Gazan naiset (Tammi, 2026).

Hienosti kuvaillun arjen kautta Gazan naiset tarjoaa runsaasti tuttuja elementtejä elämästä yleensä. Ei tarvitse olla Gazassa voidakseen kuvitella, miltä tuntuu lapsen pelko tai kun äiti sairastuu tai kun ulkoa kuuluu yöllä outoja ääniä. Myös mukavat asiat ovat universaaleja: retkieväiden nauttiminen perheen tai ystävien kanssa, lempiruoan tuoksu kotona, onnistumiset koulussa.

Varsinaiset sodan ja väkivallan kokemukset on kerrottu vailla suurta dramatiikkaa, kuin nekin olisivat normaalia elämää. Kuvaus on lähes lakonista, ja se pakottaa ajattelemaan olosuhteita, joissa noin kaksi miljoonaa ihmistä on elänyt vuosikymmeniä.

Äidin ja isoäidin tarinoiden kautta kirjaan tulee myös pidempi aikaperspektiivi. Erityisen koskettavia ja herättäviä ovat haastattelut, joita kirjailija on tehnyt etänä gazalaisten naisten kanssa viimeisimmän sodan aikana.

Kirja käsittelee kansainvälistä politiikkaa olematta poliittinen pamfletti; arjen kuvailu riittää. Israel mainitaan vain harvoin nimeltä, muuten Al-Dawoudi puhuu ”miehittäjästä”. Miehityksen vaikutus on tärkeämpää kuin miehittäjän nimi.

Teos kertoo myös hyvin selvästi siitä, mitä ääri-islamilaisen Hamasin valtaantulo vuonna 2007 merkitsi sekulaareille gazalaisille. Esimerkiksi naiset ajettiin vähitellen käyttämään huivia, mieluusti vielä muuttumaan näkymättömiksi ja hiljaisiksi kodinhoitajiksi. Kaikki gazalaiset eivät kannata Hamasia.

* *

Kirjan alkupuoli on hyvin vahva, koska siinä Al-Dawoudi kuvaa Gazaa itsensä, perheensä ja koko yhteisönsä kautta. Loppupuolella hän muuttaa Gazasta ensin Turkkiin, myöhemmin Suomeen, ja kirja muuttuu aihepiiriltään toiseksi. Lopusta tiivistäminen olisi tehnyt teokselle hyvää.

Gazan naiset ei valitettavasti ole fiktiota, mutta selkeästi kaunokirjallinen teos se on. Suomalaisilla tiedotusvälineillä ei ole vuosikausiin ollut pysyvää toimittajaa Lähi-idässä, ja sitä ennenkin vain Ylellä vakituisia freelancereita. Kuva palestiinalaisista on mediassa hyvin yksitotinen joko uhrina, hyökkääjänä tai rettelöitsijänä. Gazan naiset tekee tärkeän työn antaessaan sikäläisille kasvot ja äänen, tekee heistä tavallisia ihmisiä.

Sampsa Peltosen hieno suomennos on notkeaa, kekseliästä ja arkikielistä. Se saa tuntemattomankin paikan ja sen asukkaat tuntumaan vähemmän vierailta; toivottaa omalta osaltaan tervetulleeksi Gazaan.

Mimosa Willamo on oiva valinta äänikirjan lukijaksi. Hän myös kiinnittää huomiota arabiankielisten sanojen lausumiseen, mistä erityiskiitos.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua