Ei enää kylmää eikä pimeää! Jukka Nousiainen päätti koronakaranteenin Tyrvään kotikylän ulkoilmalavalla

25.06.2020
20200624 195902

”Minulla oli puoli vuotta aikaa valmistautua keikkaan, ja nyt ei mitään käryä, millä aloitan.” Kuvat: Tommi Liljedahl

KONSERTTI | Jukka Nousiainen loihti Sastamalan Pappilanpuistoon festari- ja kotiseutujuhlatunnelmaa. Kasa uusien biisien muistilappuja todisti, ettei Jukan tehdas ole levännyt laakereillaan koronakevään aikana.

ARVOSTELU

Jukka Nousiainen

  • Tyrvään Pappilan amfiteatteri, Sastamala.
  • 24.6.2020.

Keikkakesän kuvat eivät ole olleet erityisen houkuttelevia. Pitkin asvalttikenttää leviteltyjä pöytäryhmiä, joista seurueet tähyilevät suuren lavan suuntaan. En ole ihan varma, mikä bändi saisi sellaisen vuoksi matkaamaan tai maksamaan. Rokkikeikkaan tarvitaan muutakin kuin äänenlähde ja vastaanottaja.

Tyrvään Pappilapuistossa saattoi keskiviikkoiltana aistia poikkeusolojen jälkeistä festarifiilistä. Porukka levitti nurmelle piknikvilttejä ja upean Amfiteatterin sadekatos toi helpotusta paahteeseen. Virran partaalle haapojen katveeseen rakennetun upean esiintymisareenan takana lipui veneitä ja kulki lenkkeilijöitä.

Taskuun varatut kolehtirahat saattoi sijoittaa virvokkeisiin upealla terassilla ja katsomon kupeeseen parkkeeratulla juomakärryllä. Keppien kanssa katsomoon köpötelleet vaarit, veneporukat, mökkiläiset, kesälomalaiset ja pyhiinvaellusmatkalle kauempaa lähteneet musadiggarit täyttivät lehterit sulassa sovussa.

Sastamalan ilmaiskonserttisarjan avannut Jukka Nousiainen lupasi rahoille vastinetta. ”Minulla oli puoli vuotta aikaa valmistautua keikkaan, ja nyt ei mitään käryä, millä aloitan”, kotikylän lavalla paluun esiintymisareenoille tehnyt Nousiainen valitteli.

Jos asialla olisi ollut joku muu, avausrepliikkiä olisi voinut pitää jännitystä laukaisevana huulena. Mutta viime hetken jälkeiseen paniikkiin luottava Nousiainen ryhtyi kahlaamaan paperiläjäänsä ja poimi sieltä tulille uuden biisin.

20200624 191453

Jukka Nousiaisella oli albumillisen verran muistilappuja uudesta tuotannosta.

Jukan tehdas ei ole levännyt laakereillaan karanteenikevään aikana. Mukana oli albumillisen verran muistilappuja uudesta tuotannosta, jota olisi riittänyt koko illaksi, jos ei olisi pitänyt vetää myös toivebiisejä (muun muassa Manuaalit hukassa ja Missä olet Rapa-Eini) sekä pakollisia keikkasuosikkeja kaikilta kolmelta levyltä (esimerkiksi Suuret unelmat, Sun kanssasi mä lähden minne vaan, Meneehän se aika tässäkin).

Keikkojen huippukohtien yhteisvihellys Lonely Rider livahti heti parin uuden biisin jälkeen. Räjäyttäjien Rapa-Einistä kuultiin myös avartava pubiruusutarina. Uutta tuotantoa Nousiainen intoutui esittämään myös bilingual-versiona vuoroin rokkikielellä ja suomeksi.

Kaksiosaisen keikan avauspuoliskon päätteeksi Nousiainen esitteli uuden puolen itsestään. Yleensä mies paketoi sanottavansa oivaltaviin kieli- ja mielikuviin, mutta nyt artisti julisti kuin kiihkeimmässä Twitter-ketjussa, mitä mieltä on asioista. Biisissä kustaan mestarin päälle ja vedetään värikästä lipputankoon. Osa venekansasta jäi suosiolla tauon jälkeen terassin puolelle.

Tyrnäväläissuuruus Jolly Jumpersin tyrvääläisvahvistus oli kaivanut settiinsä myös paikallista väriä. Vammalassa varttuneen Pekka Myllykosken Mystinen metsätyömies sai ensi kertaa oikeasti kuuntelemaan mahtibiisiä, jonka on kuullut lukemattomia kertoja kännikaahauksena. Kotiseutujuhlan tuntua tuonut lainabiisi jää pysyvästi keikkasettiin, jos yhtään osaan tulkita esiintyjän ja kuulijoiden reaktioita.

Tommi Liljedahl

20200624 195904

Jukka Nousiainen avasi Tyrvään Pappilan keikkakesän. Ilmaiskeikat ovat aina keskiviikkoisin kello 18.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua