Verta, kermaa ja pirullisia käänteitä kulisseissa – arviossa Jenna Viron kirja Tuhkimoleikkaus

Kuvat: Meri Björn / Kosmos

Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa kauan sitten ja samaan aikaan oopperan lavalla 2020-luvulla nuori Magdalena, joka ei ole kaunis eikä prinsessa, ei rikas eikä rakas. Lyhyesti sanottuna Magdalenalla on ollut epäonnea niin sanotussa geenilotossa ja rakkaudessa: hän on mitäänsanomattoman näköinen, eikä kosijoita näy.

Kohtaloonsa kyllästynyt Magdalena tekee sopimuksen pelätyn plastiikkakirurgin, Herra G:n, kanssa. Hän suostuu kirurgin leikeltäväksi ja hänen taitojensa mallinukeksi. Magdalenasta tulee maailman kaunein nainen, ja hän pääsee pakenemaan elämää, jossa on ikuisesti leskiäidin keskiverto tytär. Hyljeksitystä ja väheksytystä Herra G:stä puolestaan tulee suosittu ja upporikas.

Eivätkä he tietenkään eläneet onnellisina elämänsä loppuun asti. Kulissien takana sopimuksen osapuolet ja ehdot ovat aivan toiset. Magdalena on pelkkä pelinappula, eikä Herra G:kään ole aivan oman tilanteensa herra. 

Jenna Viro kirjoittaa esikoisromaanissaan riemastuttavan rumasti kauneudesta, josta tulee pakkomielle. Samaan aikaan Magdalenan tähdittämää oopperaesitystä ja sen yleisön reaktioita kuvaileva Tuhkimoleikkaus (Kosmos, 2023) tuo näyttämölle sen, mitä kukaan ei haluaisi nähdä: sen, mitä tulee ennen kaikkein onnistuneintakin kauneusleikkausta. Magdalenan ihoa kuoritaan, kudosta rikotaan, luita murretaan ja irrotetut palaset ommellaan paremmin takaisin paikoilleen. Leikkauksista jää kipuja ja arpia, eivätkä ne ratkaise kaikkea, vaikka niin luvattaisiin.

Tuhkimoleikkaus on kaikessa epäyksinkertaisuudessaan oopperakäsikirjoitusta jäljittelevä, inhorealismin kanssa flirttaileva, kolmea kieltä käyttävä, teatterin keinoilla juhliva, lukijaa naruttava, takaumissa tanssahteleva, klassikoita siteeraava, verta ja allegoriaa tursuileva, ympäri ympäri ympäri pyörivää näyttämöään väsymättömästi kuvaileva, monessa paikassa ja ei missään tapahtuva groteskia erotiikkaa tihkuva mysteerien ja intertekstuaalisten viitteiden sykkivä hermoverkosto, joka leikittelee tasoillaan ja muotoiluillaan tätäkin virkettä enemmän. Koko kirja on kuin ensimmäisessä näytöksessään esiintyvä puhuva kermakakku: sen lisäksi, että sillä on kerrottavaa, siinä on monta kerrosta sokeria ja rasvaa. Päällimmäisenä vieläpä elegantit koristeet.

Joka uskoo vanhaan ohjeeseen ”kill your darlings”, voi epäillä, että tarpeeksi monia kullannuppuja ei vahingoitettu tätä kirjaa kirjoitettaessa. 230 sivussaan se onnistuu olemaan hengästyttävän massiivinen.

Sivulta toiselle vellovaa verta ja kermaa raikastavat niiden kyljessä tarjoillut oivalluksen hetket. Juoneen on leivottu ihanan inhottavia, suorastaan nerokkaita käänteitä, joiden merkitystä ei turhaan tyrkytetä valmiina.

Kaikki herkullisen visvaiset yksityiskohdat esitetään säälimättä, suorastaan hekumoiden. Tuhkimoleikkausta ei silti voi nimitellä goreksi, koska sen raakuus ei ole itsetarkoituksellista. Se vain tahtoo todistaa vähättelyksi sanonnan siitä, että kauneuden eteen pitää kärsiä.

Onhan paras painajainenkin erityisen kauhea.

Eli Harju

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua