Keksintöjen kiehtovat visiot – Michel Vernen novellit saavat uuden suomennoksen

Kuvat: Nysalor / Wiki Commons

”’Olkaa varuillanne’, huusi kuljettajani, tässä on portaat.’

 

Varovasti astuttuani alas portaita tulin korkeaan huoneeseen, jota valaisivat muutamat suuret sähkönheijastajat. Askeleemme yksin häiritsivät syvää hiljaisuutta, joka siellä vallitsi.

 

Missä olin? Mitä tein täällä? Ja kuka oli salaperäinen kuljettajani? Näihin kysymyksiin en kyennyt vastaamaan. Pitkän aikaa sysimustassa yössä, rautaovia, joita avattiin ja suljettiin, portaita, jotka johtivat syvälle maan sisuksiin, siinä kaikki, mitä saatoin muistaa. Kauan en saanut miettiäkään.”

Lainaus on käännös Michel Vernen lyhyestä novellista Merenalaisella junalla (Un express de l’avenir), jossa mies hämmästyy äkkiseltään ollessaan Bostonista Liverpooliin kulkevan putkiloradan lähtöpisteessä asemalla, ja kulun valtameren yli on keksinyt eversti Pierce.

Jules Verne (1828–1905) on edelleen maailman käännetyin tieteiskirjailija. Michel Verne (1861–1925) oli kirjailijan poika, joka muokkasi ja viimeisteli isänsä postuumisti julkaistuja teoksia.

Nysalorilta on ilmestynyt uusi suomennos Michel Vernen kahdesta novellista. Teos sisältää Merenalaisella junalla -tarinan lisäksi novellin Kulku Englannin kanaalin halki (Le pont sur la Manche). Teoksen on suomentanut ja laatinut esipuheen kääntäjä ja toimittaja Matti Järvinen.

Novelli Kulku Englannin kanaalin halki on käännetty ruotsin kielestä. Sen sijaan novelli Merenalaisella junalla on julkaistu suomeksi Rautatien lehdessä (8/1899), kuten lähdetiedot osoittavat.

Järvisen suomennoksen luettuani tutkin novelleja ranskankielisinä ja samoin tutkin novellien ja kirjailijan taustoja. Michel Vernen vaiheita avataan hyvin Järvisen suomennoksessa. Michel Vernen lapsuus ei ollut helppo, kun isä Jules oli kiinnostuneempi kirjallisuudesta.

Michel on jäänyt aina kuuluisan isänsä varjoon. Michelin elämää varjostivat terveydelliset ongelmat ja ongelmat avioliitossa. Järvisen esipuhe toteaa, että ”hän oli kuitenkin mukana varhaisessa elokuvatuotannossa ja toimi useiden isänsä teoksiin perustuvien elokuvien tuottajana”.

Michel Vernen Un express de l’avenir ja Le pont sur la Manche ilmestyivät ensimmäisen kerran vuonna 1888 Le Figaron kirjallisuusliitteessä yhdeksän novellin kokoelmana, mikä käy ilmi teoksen Zigzags à traves la Science esipuheesta. Le pont sur la Manche on harvinaisempi, olettaakseni ennen suomentamaton. Se kulkee myös toisinaan nimellä La Traversée de la Manche, joka on merkitty ilmestyneeksi 1895.

Vertailin Le pont sur la Manche -novellia ja suomenkielistä Järvisen käännöstä Kulku Englannin kanaalin halki – kyseessä on sama teksti. Tosin kieliasu on saattanut muuttua hieman käännösten yhteydessä. Orjallisia alkuperäiskielen tekstiä tarkoin noudattavia eivät ole ruotsin- ja suomenkieliset käännökset novelleista. Novellien ilmaisuasuun on vaikuttanut varmasti sekin, miten niitä on korjailtu usein niin Michelin kuin Julesinkin toimesta.

Ehdottomasti tunnetumpi kahdesta novellista on juuri Merenalaisella junalla, aiemmin käännetty nimellä Pikajuna Waltameren yli. Se julkaistiin lisäksi tuntemattoman kääntäjän suomennoksena Kansan Lehdessä 29.7.1899. Se oli myös merkitty Jules Vernen kirjoittamaksi. Tässäkin käännöksessä tuntematon suomentaja on tavoittanut tekstin sävyn ja kuvaillee eversti Piercea ”öwersti Pirsiksi”, hieman ironisesti. Muuten käännös kuvastaa julkaisuaikaansa.

* *

Kulku Englannin kanaalin halki kuvailee minämuodossa kirjoittavaa miestä, joka kulkee kanaalin yli menevässä fiktiivisessä sillassa, jonka yli kulkee juna. Matkalla kanaalin halki on mukana myös erittäin kaunis nuori neiti, joka yllättää insinööritietoudellaan häntä puhuttelevan miehen. Tämäkin keskustelu tuo mukaan liioittelua ja amerikkalaisen yliolkaista asennetta eurooppalaisiin keksintöihin.

Juna pysäytetään hetkeksi korjaustarpeen vuoksi, mistä konduktööri ilmoittaa matkustajille. Sitten sattuu jotain odottamatonta.

”Sitten kuulen rahinan, käännyn ympäri, näen suuren, punaisen silmän, joka ilmestyy hämärästä ja lähestyy nopeasti. Viheltävä ääni halkoo ilmaa. Se on junani.

’Seisahtukaa! Seisahtukaa!’

Niin, kylläpä kannattikin huutaa! Veturi, vaunut ja kaikki vierivät ohitseni salamannopeasti ja katoavat. Siinä seisoin yksin.”

Merenalaisella junalla -novellin uudessa käännöksessä mies käy tieteellistä keskustelua eversti Piercen kanssa. Loppua kohti tekstissä heijastuu tarkemmin ironia keksintöä kohtaan. Kun lukee keskustelua pidemmälle, herää epäily everstin ammattitaidosta, asemasta ja puheista. Keskustelua käydään vastoin raskasta tiedollista ja teknologista analyysia niin että liikutaan tyylillisesti lähellä ironiaa, ja koko ilmiö muutetaan vitsiksi. Novelli sisältää myös eräänlaisen huipentuman, kun putkilorata Atlantin alla uhkaa hajota, mutta asia ratkeaa lopulta yllätyksellisesti.

* *

Molemmat novellit löytyvät kokoelmateoksesta Zigzags à travers la science, jonka on julkaissut ranskankielisenä Publie.net-kustantamo 2012. Tästä ranskankielisestä e-kirjasta löytyvät Matti Järvisen kääntämät novellit. Teoksen kaikki samat novellit on julkaistu ranskankielisinä alun perin ensi kerran Le Figarossa 1888. Yhdeksän novellia on julkaistu myös 1993 Société Jules Vernen toimesta.

Tätä viimeisintä versiota vuodelta 2012 olen tutkinut e-kirjana. Kirjan esipuheen ja selitykset on laatinut Philippe Éthuin. Muitakin julkaisuja voi novellikokoelmasta vielä olla. Olen tutustunut ranskankieliseen kokoelmateokseen vain näiden kahden novellin osalta. Samoin olen lukenut esipuheen ja selitykset.

Ranskalaisen kirjallisuuden tutkijan Philippe Éthuinin kirjoittamassa johdannossa kerrotaan, miten ranskalainen, johtava Verne-kirjallisuudentutkija Daniel Compère osoittaa, että Michel ja Jules kirjoittivat kaikki tai osan näistä teksteistä yhteistyössä ja että on myös mahdollista, että Michel Verne otti osan tekstiensä aiheista isänsä kokoamista muistiinpanoista. Se, mikä on Julesin ja mikä Michelin kirjoittamaa, on vielä osittain arvoitus ja jakaa mielipiteitä, kuten johdanto osoittaa. Éthuinin esipuhe osoittaa, miten monien novellien muistiinpanoista on löydetty molempien käsialaa.

* *

Tyyliltään Michel Vernen ranskankieliset tekstit sisältävät vanhoja muodollisuuksia ja vanhentunutta tieteellistä terminologiaa, mikä tuo epäilemättä haastetta käännökseen. Teksteissä esiintyy kirjakielelle ominainen korkeampi sävy ja rekisteri. Samoin alkuperäistekstin ranskankieliset ilmaisut luovat lehtitekstin vaikutelmaa, kuten lukijaan vetoavat puhuttelevat pronominit ja liioittelu; tyyli sopii juuri lehtijulkaisuihin, joissa kirjoitukset julkaistiin ensi kerran.

Suomalaisessa kirjallisuudessa ei olla katsottu aiemmin tarpeelliseksi nostaa esiin suomennoksena Michel Vernen tuotantoa, ja tätä puutetta kokoelma paikkaa hyvin. Viime vuosina kirjallisuudentutkimuksessa onkin alettu painottaa harvinaisempia ja marginaaliin jääneitä kirjailijoita ja tekstilajeja.

Kun Michel Vernen tuotantoa katsoo varovasti rivien välistä, sen voi ajatella väittävän, että teknologia voi olla vaaraksi ihmiskunnalle. Jules Vernen tuotanto on tulevaisuudenuskoista ja optimistisempaa.

Vaikka tekstit ovat osittain tiedollisesti vanhentuneita ja paikkansapitämättömiä sekä sisältävät tieteellisiä termejä, ne ovat säilyttäneet lukijoita kiehtovan ihmeellisyyden ja herättävät edelleen kiinnostusta tieteitä kohtaan erityisesti nuorten keskuudessa. Tämän tyyppinen scifi uppoaa yhä moneen. Nysalorin julkaisu onkin tervetullut lisäys suomenkieliseen tieteiskirjallisuuteen.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua