Kuvat: Atena / Riikka Kantinkoski
KIRJAT | Roope Lipastin uuden romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
”Lipasti punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.”
ARVOSTELU
Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
- Atena, 2024.
- 365 sivua.
Alusta asti on selvää, että Turkuun saapuneella luutnantti Ströbelillä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja että hän on jonkin sortin ketku – mutta hurmaava sellainen. Ströbel ujuttaa itsensä ylimielisen piispan suosioon ja saa kuin saakin puhuttua itselleen väliaikaisen työn.
Piispa vihaa pientä ja surkeaa Turkua. Ströbel saa tämän uskomaan, että tuomiokirkko saadaan rikastumaan ja siirtymään suuren maailman tyyliin teettämällä sinne penkit ja myymällä niistä nimikkopaikkoja. Mitä lähempänä saarnastuolia paikka on, sitä parempi ihminen. Nimilistan laatii luutnantti Ströbel.
On vuosi 1631 ja suuri 30-vuotinen sota on Luutnantti Ströbelin osalta päättynyt. Sota oli ollut julma eikä ollut tuonut mitään hyvää mukanaan, kuten eivät sodat milloinkaan. Ströbel kertoo laveasti juttujaan rintamalta ja antaa ymmärtää olleensa suuri sankari.
Romaanin sielu on pieni orpopoika Påvel, josta tulee Stöbelin palvelija ja apulainen. Kohtaaminen on ainakin alkuun Påvelin onneksi, sillä luutnantti opettaa taustansa ja ruumiinvammansa vuoksi ylenkatsotun pojan lukemaan ja kirjoittamaan, mikä tuona aikana on harvinaista. Ankeaan elämään tottunut poika pääsee isäntänsä siivellä lisäksi lihapatojen ja makkaralautasten ääreen, kun kaupunkilaiset kilvan hännystelevät luutnantti Ströbeliä eturivin paikkojen toivossa.
Päähenkilöiden joukkoon nousee myös nuori ja kaunis helmenompelija Valpuri, luultavasti Turun ensimmäinen feministi. Hänen järkeensä ei mahdu muun muassa se, miksi hän ei saa olla itsellinen ammatinharjoittaja, vaan siihen tarvitaan välikädeksi ja sopimusten tekijäksi tumpelo aviomies. Oma osansa tapahtumissa on myös kaupungin kätilöllä.
Paikoitellen Luutnantti Stöbelin istumajärjestys (Atena, 2024) on kuin letkeä veijariromaani, mutta käsittelee myös vakavia aiheita, kuten naisten asemaa, sodan turhuutta ja kaikkein kurjimpien kohtelua vanhurskauden vaipan suojissa. Romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
Roope Lipasti on ahkera kirjailija. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta aikuisille ja lapsille. Hän punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.
Äänikirjan lukee Panu Vauhkonen, jonka suosio romaanien tulkitsijana tulee tässäkin varsin ymmärrettäväksi.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mieskirjailijalla on vaikea äitisuhde – arvioitavana Heikki Kännön Silmät
KIRJAT | Pariisiin sodanjälkeisiin älykköpiireihin sijoittuva Silmät yhdistelee todellisia henkilöitä fiktiivisiin mysteereihin ja kertoo pakkomielteisestä mieskirjailijasta.
Pelastuuko totuus faktoja tarkistamalla – arviossa Seppo Kangaspunnan Tulkitusti totta
KIRJAT | Jokaisen journalistin, opettajan ja aloille aikovan kannattaa lukea Seppo Kangaspunnan kirja luottamuksen jälkeisestä ajasta.
Mistä syntyi isoveljen Haava? arviossa Édouard Louis’n Luhistuminen
KIRJAT | Édouard Louis pohtii uudessa kirjassaan alkoholismiin kuolleen isoveljensä elämää ja huomaa, että on paljon, mitä hän ei tiedä.
Kirja MV-lehden vaiheista ja siitä miten se repi Suomen kahtia – arviossa Vehkaojan ja Creutzin Maan vaiva
KIRJAT | Mikael Vehkaoja ja Karin Creutz keskittyvät Ilja Janitskiniin ja MV-lehden käänteitä täynnä olevaan historiaan. Teoksen henkilöluettelo on laaja.