Kuvat: Atena / Riikka Kantinkoski
KIRJAT | Roope Lipastin uuden romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
”Lipasti punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.”
ARVOSTELU
Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
- Atena, 2024.
- 365 sivua.
Alusta asti on selvää, että Turkuun saapuneella luutnantti Ströbelillä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja että hän on jonkin sortin ketku – mutta hurmaava sellainen. Ströbel ujuttaa itsensä ylimielisen piispan suosioon ja saa kuin saakin puhuttua itselleen väliaikaisen työn.
Piispa vihaa pientä ja surkeaa Turkua. Ströbel saa tämän uskomaan, että tuomiokirkko saadaan rikastumaan ja siirtymään suuren maailman tyyliin teettämällä sinne penkit ja myymällä niistä nimikkopaikkoja. Mitä lähempänä saarnastuolia paikka on, sitä parempi ihminen. Nimilistan laatii luutnantti Ströbel.
On vuosi 1631 ja suuri 30-vuotinen sota on Luutnantti Ströbelin osalta päättynyt. Sota oli ollut julma eikä ollut tuonut mitään hyvää mukanaan, kuten eivät sodat milloinkaan. Ströbel kertoo laveasti juttujaan rintamalta ja antaa ymmärtää olleensa suuri sankari.
Romaanin sielu on pieni orpopoika Påvel, josta tulee Stöbelin palvelija ja apulainen. Kohtaaminen on ainakin alkuun Påvelin onneksi, sillä luutnantti opettaa taustansa ja ruumiinvammansa vuoksi ylenkatsotun pojan lukemaan ja kirjoittamaan, mikä tuona aikana on harvinaista. Ankeaan elämään tottunut poika pääsee isäntänsä siivellä lisäksi lihapatojen ja makkaralautasten ääreen, kun kaupunkilaiset kilvan hännystelevät luutnantti Ströbeliä eturivin paikkojen toivossa.
Päähenkilöiden joukkoon nousee myös nuori ja kaunis helmenompelija Valpuri, luultavasti Turun ensimmäinen feministi. Hänen järkeensä ei mahdu muun muassa se, miksi hän ei saa olla itsellinen ammatinharjoittaja, vaan siihen tarvitaan välikädeksi ja sopimusten tekijäksi tumpelo aviomies. Oma osansa tapahtumissa on myös kaupungin kätilöllä.
Paikoitellen Luutnantti Stöbelin istumajärjestys (Atena, 2024) on kuin letkeä veijariromaani, mutta käsittelee myös vakavia aiheita, kuten naisten asemaa, sodan turhuutta ja kaikkein kurjimpien kohtelua vanhurskauden vaipan suojissa. Romaanin tapahtumat sijoittuvat satojen vuosien taakse, mutta vähän on ihminen muuttunut.
Roope Lipasti on ahkera kirjailija. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta aikuisille ja lapsille. Hän punoo uskottavasti kertomuksia, joiden voi uskoa olevan totta; historia herää henkiin.
Äänikirjan lukee Panu Vauhkonen, jonka suosio romaanien tulkitsijana tulee tässäkin varsin ymmärrettäväksi.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.